Onko epävarmuus merkki siitä että mies on väärä?
Olen seurustellut pian 4 vuotta miehen kanssa, joka ei ole täydellinen mutta kuitenkin todella hyvä mies, joka rakastaa minua, kohtelee hyvin ja josta läheiseni pitävät. Mutta alkuhuuman jälkeen (joka meillä kesti n. puoli vuotta) olen ollut oikeastaan koko ajan epävarma, ja olen pähkäillyt jatkuvasti sitä, onko tämä sitä mitä haluan. Välillä tuntuu että murehdin turhia, mutta aina tulee takapakkia. Usein johtuen siitä, että mies tekee tai sanoo jotain mistä ärsyynnyn.
Tällainen on aika raastavaa, sillä kaikki puhuvat aina vain siitä miten Sen oikean tunnistaa siitä kun ei enää tarvitse epäillä tai olla epävarma. Mutta minä olen sellainen ihan kaikessa! Joten mahtaisiko vaihtamalla parantua kuitenkaan, uudessa miehessä olisi varmasti taas jotain mistä olisin epävarma.
Onko muita jahkaajia palstalla? Miten olette pystyneet rauhoittumaan ja toteamaan, että miehenne on teille oikea? Minä en siis yritä etsiä syitä eroon, vaan HALUAN että tämä mies on minulle oikea. Mutta usein jopa herätessäni on ensimmäisiä ajatuksiani se, että onko tämä minulle sopiva mies ja parisuhde.
Kommentit (30)
Ymmärrän tunteen, että haluaisit kyllä rakastaa miestäsi, mutta hieman siitä sen kuvan saa, että et ole täysin onnellinen ja tunne itseäsi kokonaiseksi. Sinulla kuuluisi olla tunne, että tässä on kaikki mitä haluan, nyt on hyvä olla.
Toki pitkissä parisutuhteissa häviää tietynlainen huuma, mutta sen jälkeen mielestäni kuuluu jäädä sen olon, että haluaa olla miehen kanssa ja on siitä varma.
Mistä asioista tarkennettuna olet epävarma? On varmaan joitakin pieniä asioita mitkä sinulle epävarmuuden tekee, jos tarkkaan alat miettiä?
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 13:51"]
Ymmärrän tunteen, että haluaisit kyllä rakastaa miestäsi, mutta hieman siitä sen kuvan saa, että et ole täysin onnellinen ja tunne itseäsi kokonaiseksi. Sinulla kuuluisi olla tunne, että tässä on kaikki mitä haluan, nyt on hyvä olla.
Toki pitkissä parisutuhteissa häviää tietynlainen huuma, mutta sen jälkeen mielestäni kuuluu jäädä sen olon, että haluaa olla miehen kanssa ja on siitä varma.
Mistä asioista tarkennettuna olet epävarma? On varmaan joitakin pieniä asioita mitkä sinulle epävarmuuden tekee, jos tarkkaan alat miettiä?
[/quote]
Kyllä se epävarmuus tietyistä asioista koostuu. Kuten kirjoitin, mieheni on minulle niin rakastava, hellä ja luotettava, että tuntuu kamalalta vastata siihen tällaisilla epäilyksillä. Mutta kun jollain tasolla mies ei ole sielunkumppanini. Emme usein oikein ymmärrä toisiamme ja kommunikointi voi olla sen takia joskus hyvin kankeaa. Emme ymmärrä toistemme ajatusmaailmoja tai mielipiteitä, emmekä ole edes kiinnostuneita samoista asioista. Minulle tärkeät asiat ovat hänelle aika yhdentekeviä ja toisinpäin. Taustamme ovat myös niin erilaiset kuin vain mahdollista, ja esimerkiksi minun vanhempani eivät tule ollenkaan toimeen miehen vanhempien kanssa.
Rakastamme kyllä toisiamme mutta helppoa tämä ei ole koskaan ollut.
-Ap
Ei ole todellakaan merkki siitä. Se voi olla myös ihan oma luonteenpiirre sellainen epävarmuus suurten ratkaisujen edessä, niin että henkilö kokisi ihan kenen tahansa kanssa ennen sitoutumista epävarmuutta ja epämukavuutta.
Itse en usko mihinkäään Siihen Oikeaan vaan uskon että kun riittävän sopiva löytyy, on päätöskysymys kenestä tulee oma puoliso ja kuinka siihen sopeutuu. Jos päättää että yhdessä ollaan ja aiotaan toimeen tulla, kyllä sitä paljon ihminen voi hioutua ja kasvaa siinä sivussa ihmisenä - siis molemmat. Itse en rakastanut mitenkään miestäni kun mentiin naimisiin (vahinkoraskaus) mutta kun tahtoa on ollut, on avioliittomme 14 vuoden aikana kasvanut syvästi rakastavaksi suhteeksi.
Sitten on kuitenkin nuo mainitsemasi konkreettiset vaikeudet suhteessanne. Ne kuulostavat minusta siltä, että ne ovat voitettavissa, jos on halua, MUTTA kukaanhan ei sano että täytyisi olla halua. Kyllä sinulla (tai miehellä) on myös täysi oikeus päättää, että en minä halua alkaa näin erilaiseen ihmiseen sopeutua, kun tuolla maailmalla varmaan on sopivampiakin, joiden kanssa olisi helpompi olla. Se on ihan ok päättää niin. Joka tapauksessa se on päätöskysymys jossain vaiheessa, ja sen jälkeen päätökseen sitoutumiskysymys.
Tottumus on toinen luonto. Se on mukava asia parisuhteessa, joka on alkanut hyvin ja tasaantunut vuosien saatossa, tottumus ylläpitää silloin oikeaa asiaa eli rakkauteen ja riittävään samankaltaisuuteen perustuvaa suhdetta. Joku toinen saattaisi kokea nuo teidän väliset kommunikaatiovaikeudet pieninä ongelmina. Kysymys ei siis ole siitä, olisiko syy yhteiselon lopettamiseen kyllin suuri noin niinkuin objektiivisesti ottaen, vai onko se kyllin suuri sinulle. Kuulostaa siltä, että suhteestasi puuttu paljon tärkeitä tekijöitä.
Minun ja ex-mieheni välit olivat tuollaiset, mutta ellei hän olisi ollut myöhemmin myös välinpitämätön minua kohtaan, en olisi ehkä eronnut. Olisin kuitenkin välillä kaivannut jotain muuta, mutta koska tiedän olevani varsinainen tuulispää, olisi tuokin kaipaus tullut ja mennyt miten sattuu. Tärkeimmäksi jäi siis läheisyys ja kunnioitus ja kun niiden ilmaisut puuttuivat, ei jäljelle jäänyt mitään. Se on kuitenkin kaikkein tärkeintä.
Hei, täällä toinen samanlainen!
Tosin olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta! Mutta samanlaisia tunteita kuin sinä olen kokenut ensi huuman (joka kesti tosin meillä aika pitkään) jälkeen säännöllisesti. Koetan päästää niistä irti, mutta aika ajoin nuo ajatukset vaivaavat. Olen itsekin samanlainen monessa muussakin asiassa: minun olisi vaikea sitoutua tiettyyn ammattiin, paikkakuntaan tms. loppuelämäkseni.
Ja minulla ihan sama juttu kuin sinulla, mieheni on hyvä, kiltti ja rakastava, mutta silti tietyissä asioissa olemme aika erilaisia. Olen ajatellut sen niin, että ei kai yksi ihminen voi millään vastatakaan kaikkiin tarpeisiini? Eli jos löytäisin miehen, joka olisi esim. ammatillisesti, harrastusten suhteen tai maailmankatsomukseltaan identtinen kanssani, hänellä voisi olla muita ikäviä ominaisuuksia. Esimerkiksi seksi ei sujuisikaan,mies ei rakastaisi minua vuosien jälkeen, tai suhde ei olisi turvallinen, mies olisi pettämiseen taipuvainen tai mitä tahansa niiden asioiden tilalle, jotka nyt ovat tosi hyvin...
Ymmärrän sinua hyvin! Mutta ehkä meidän kaltaisemme ovat pohjimmiltaan aivan erilaisia kuin ne "sen oikean vain tunnistaa" -tyypit...
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 14:35"]
Hei, täällä toinen samanlainen!
Tosin olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta! Mutta samanlaisia tunteita kuin sinä olen kokenut ensi huuman (joka kesti tosin meillä aika pitkään) jälkeen säännöllisesti. Koetan päästää niistä irti, mutta aika ajoin nuo ajatukset vaivaavat. Olen itsekin samanlainen monessa muussakin asiassa: minun olisi vaikea sitoutua tiettyyn ammattiin, paikkakuntaan tms. loppuelämäkseni.
Ja minulla ihan sama juttu kuin sinulla, mieheni on hyvä, kiltti ja rakastava, mutta silti tietyissä asioissa olemme aika erilaisia. Olen ajatellut sen niin, että ei kai yksi ihminen voi millään vastatakaan kaikkiin tarpeisiini? Eli jos löytäisin miehen, joka olisi esim. ammatillisesti, harrastusten suhteen tai maailmankatsomukseltaan identtinen kanssani, hänellä voisi olla muita ikäviä ominaisuuksia. Esimerkiksi seksi ei sujuisikaan,mies ei rakastaisi minua vuosien jälkeen, tai suhde ei olisi turvallinen, mies olisi pettämiseen taipuvainen tai mitä tahansa niiden asioiden tilalle, jotka nyt ovat tosi hyvin...
Ymmärrän sinua hyvin! Mutta ehkä meidän kaltaisemme ovat pohjimmiltaan aivan erilaisia kuin ne "sen oikean vain tunnistaa" -tyypit...
[/quote]
Ihanaa, löytyi kohtalontoveri! Kamalaa kyllä ajatella että minäkin ajattelisin näitä asioita vielä 10 vuoden päästäkin, mutta tunnen kyllä itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni että niin asia tulee luultavimmin olemaan. Olisi vain niin mahtavaa jos voisi tuntea sellaista tyyntä rauhallisuutta, että ainakaan tätä asiaa elämässä ei tarvitse epäillä... Minulla on ystäviä jotka ainakin väittävät tuntevansa noin miestensä suhteen, ja olen hirveän kateellinen siitä. Toisaalta tiedän, että vaikka miehessäni on vikoja, niin ne eivät ole sellaisia joita ei missään olosuhteissa voisi hyväksyä (en hyväksyisi esim. pettämistä tai liiallista juomista), vaan minä voin yrittää opetella hyväksymään ne ja toisaalta mieskin voi kehittyä ajan kuluessa.
Olen muutenkin samanlainen kuin sinä, olen myös epäillyt sekä koulutusalaani että ammattiani, ja myös tulevaisuudensuunnitelmiani kokonaisuudessaan. Voisipa ajatusvirran edes joskus pysäyttää...
-Ap
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 14:35"]
Ymmärrän sinua hyvin! Mutta ehkä meidän kaltaisemme ovat pohjimmiltaan aivan erilaisia kuin ne "sen oikean vain tunnistaa" -tyypit...
[/quote]
Noin se nimenomaan on, että liittyi tiettyihin persoonallisuuden piirteisiin se ketkä on noita kokonaisvaltaisia rakastujia ja ketkä niitä jotka koko ikänsä pohtii ratkaisujaan.
Eli luulisin, että ihmiselel joka on sen tyyppinen että noita useammassakin asiassa vatvoo, ei ikinä tule löytymään sellaista miestä josta tulisi se sielunkumppani-fillis, koska ihminen itse ei ole sen luontoinen.
Aina voi sortua siihen ajatukseen, että jostain löytyy "vielä parempi" jolloin elää tyytymättömänä. Toisaalta voi olla siihenkin tyytyväinen, mitä on ja saada rauhan.
Minä olen hirvittävän varovainen kaikissa liikkeissäni ja todellinen jahkailija. Kun tapasin nykyisen aviomieheni en ole hänen suhteensa jahkaillut missään asiassa. Olin täysin varma. Siihen saakka edellisissä suhteissa olin todella levoton, tyytymätönkin tavallaan, en osaa selittää. Vaikea oli esimerkiksi jättää yksi poikaystävä silloin aikoinaan kun hän oli kiltti ja hyvä mies eikä hänessä ollut mitään vikaa. Silti ei vain kaikki natsannut. Alkuun yritin jopa toivoa että tämä poikaystävä löytäisi toisen naisen, jotta pääsisin suhteesta irti häntä satuttamatta.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 14:54"]
Minä olen hirvittävän varovainen kaikissa liikkeissäni ja todellinen jahkailija. Kun tapasin nykyisen aviomieheni en ole hänen suhteensa jahkaillut missään asiassa. Olin täysin varma. Siihen saakka edellisissä suhteissa olin todella levoton, tyytymätönkin tavallaan, en osaa selittää. Vaikea oli esimerkiksi jättää yksi poikaystävä silloin aikoinaan kun hän oli kiltti ja hyvä mies eikä hänessä ollut mitään vikaa. Silti ei vain kaikki natsannut. Alkuun yritin jopa toivoa että tämä poikaystävä löytäisi toisen naisen, jotta pääsisin suhteesta irti häntä satuttamatta.
[/quote]
Sitä minä juuri pelkään, etten ole tavannut miestä, joka saisi ikuiset epäilykseni rauhoittumaan... Haluaisin tuntea niin kuin sinä.
-Ap
Ap, minkä ikäinen olet? onko sinulla ollut muita pitkiä suhteita ennen nykyistä?
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 15:15"]
Ap, minkä ikäinen olet? onko sinulla ollut muita pitkiä suhteita ennen nykyistä?
[/quote]
Ei ole ollut näin pitkiä eikä läheskään yhtä vakavia. Voisi sanoa että tämä on ensimmäinen "aikuinen" suhteeni. Olen 26-vuotias.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 14:54"]
Minä olen hirvittävän varovainen kaikissa liikkeissäni ja todellinen jahkailija. Kun tapasin nykyisen aviomieheni en ole hänen suhteensa jahkaillut missään asiassa. Olin täysin varma. Siihen saakka edellisissä suhteissa olin todella levoton, tyytymätönkin tavallaan, en osaa selittää. Vaikea oli esimerkiksi jättää yksi poikaystävä silloin aikoinaan kun hän oli kiltti ja hyvä mies eikä hänessä ollut mitään vikaa. Silti ei vain kaikki natsannut. Alkuun yritin jopa toivoa että tämä poikaystävä löytäisi toisen naisen, jotta pääsisin suhteesta irti häntä satuttamatta.
[/quote]
Olisi kiinnostavaa kuulla tarkemmin, Millaisten asioiden suhteen olit aiemmin levoton? Mihin kaikkeen olet nyt tyytyväinen? Oletko tyytyväinen kaikkeen?
Mulla on mies, jonka tunnen olevan se oikea. Aina olen näin tuntenut, yhdessä ollaan oltu 13 vuotta. Mutta se on pettänyt mua, jäänyt monta kertaa kiinni valehtelusta, juo mielestäni liikaa jne. Että mikä sitten on loppujen lopuksi hyvä...
Vaarallinen tie on lähteä etsimään sitä oikeaa jonka kanssa natsaa niin että on varmuus että ollaan sielunkumppanit ja että tässä on Se Oikea.
Minä olen tehnyt sen virheen, että historiassani kaksikin näin jälkeenpäin ajatellen oikein kehityskelpoista suhdetta olen lopettanut siksi, että tuntui että pitäisi olla jotain Enemmän, että tämä ei ehkä ole kuitenkaan Se OIkea. Toisen kanssa näistä seurustelin 4 vuotta, toisen 2. No, nyt lopputulos on se, että täytän elokuussa 40 ja olen vanhapiika. Sitä oikeaa ei ole löytynyt, ja nyt tässä iässä on enää vaikeaa löytää edes läheskään yhtä hyviä, kuin nuo hukkaan heittämäni suhteet olivat :(
Onko olemassa "se oikea"? Ihmettelen oikeastaan jopa itsekin kyynisyyttäni tähän, koska olen ihminen, joka uskoo monella tavalla kaikenlaiseen järjellä selittämättömään, Jumalaan jne. Silti ajattelen rehellisesti, että tokkopa sitä kukaan on "se oikea", on vain paremmin ja huonommin sopivia. Tai jos sellainen on, en ole tainnut häntä kohdata - ainakaan oikeaan aikaan.
Olen itse ollut saman miehen kanssa parisen kymmentä vuotta, ja ei tätä voi kuvailla sellaiseksi, mitä olisi elämä "sen oikean" kanssa. Kuitenkin olemme jotenkin kasvaneet yhteen ja jumissa toisissamme ja tässä suhteessa, vaikka ihan järjettömiä ristiriitoja on ollut aina. Kärsimystä siis todella paljon siihen nähden, että mitään roihuavaa rakkauttakaan ei ole kovinkaan paljoa ollut.
Ohjeeni sinulle on, että puntaroi tarkalleen miehen ominaisuudet, hyvät ja huonot puolet. Kuuntele myös omaa sydäntäsi. Jos tuntuu, että ihastut muihin helposti, ehkä miehestä puuttuu jotain jota kaipaat. Eikä se kaipuu todennäköisesti ikinä lopu. Jos taas henkinen uskollisuus ei ole ongelma, ja käytännön elämä miehen kanssa toimii oikeasti, ole tyytyväinen ja usko että kyseessä on "se oikea".
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 14:54"]
Minä olen hirvittävän varovainen kaikissa liikkeissäni ja todellinen jahkailija. Kun tapasin nykyisen aviomieheni en ole hänen suhteensa jahkaillut missään asiassa. Olin täysin varma. Siihen saakka edellisissä suhteissa olin todella levoton, tyytymätönkin tavallaan, en osaa selittää. Vaikea oli esimerkiksi jättää yksi poikaystävä silloin aikoinaan kun hän oli kiltti ja hyvä mies eikä hänessä ollut mitään vikaa. Silti ei vain kaikki natsannut. Alkuun yritin jopa toivoa että tämä poikaystävä löytäisi toisen naisen, jotta pääsisin suhteesta irti häntä satuttamatta.
[/quote]
Olisi kiinnostavaa kuulla tarkemmin, Millaisten asioiden suhteen olit aiemmin levoton? Mihin kaikkeen olet nyt tyytyväinen? Oletko tyytyväinen kaikkeen?
[/quote]
Olisi hirveän mukavaa kyetä analysoimaan tätä asiaa, mutta en kykene, koska se ei ole millään järkevällä tavalla selitettävissä. Sellainen kodin löytymisen tunne oli hyvin voimakas kun mieheni tapasin.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2013 klo 15:37"]
Vaarallinen tie on lähteä etsimään sitä oikeaa jonka kanssa natsaa niin että on varmuus että ollaan sielunkumppanit ja että tässä on Se Oikea.
Minä olen tehnyt sen virheen, että historiassani kaksikin näin jälkeenpäin ajatellen oikein kehityskelpoista suhdetta olen lopettanut siksi, että tuntui että pitäisi olla jotain Enemmän, että tämä ei ehkä ole kuitenkaan Se OIkea. Toisen kanssa näistä seurustelin 4 vuotta, toisen 2. No, nyt lopputulos on se, että täytän elokuussa 40 ja olen vanhapiika. Sitä oikeaa ei ole löytynyt, ja nyt tässä iässä on enää vaikeaa löytää edes läheskään yhtä hyviä, kuin nuo hukkaan heittämäni suhteet olivat :(
[/quote]
Tätini löysi Sen Oikean 45-vuotiaana, oltuaan varma siitä ettei enää löydä ketään... Ovat uskomattoman onnellisia nykyään ja saivat vielä lapsenkin.
Hei,
tuo kirjoituksesi on kuin suoraan minun ajatuksistani vielä vuosi sitten. Olin avoliitossa 20 vuotta miehen kanssa, joka oli 'riittävän hyvä'. Meillä on kaksi lastakin, ja paljon hyviä aikoja yhdessä. Meille tuli ero, syitä en käy tässä erittelemään, mutta tapasin täysin odottamatta eron jälkeen ihmisen, jonka kanssa tuli heti se tunne, että tämä on se oikea. Sitä erityistä kotoisuuden ja syvän rakastumisen tunnetta en ollut uskonut olevan olemassakaan. Vasta nyt tiedän, että pitkä suhteeni ensimmäisen mieheni kanssa ei ollut sellaista rakkautta, joista olin monen kuullut kertovan, ja josta aina jotenkin jäin ulkopuoliseksi. Nyt minulla en ensimmäistä kertaa elämässä sellainen tunne, että voin ilman kyynisyyden häivääkään kuunella ihania rakkaustarinoita, katsoa elokuvien rakastumisia ja lukea ihania rakkausrunoja tietäen että sellaista voi oikeasti tapahtua, ja minäkin olen saanut kokea tällaisen rakkauden ihmeen. Olen joka päivä elämälle syvästi kiitollinen siitä.
Kaksi vaihtoehtoa:
a)mies ei ole oikea
b)et itsekään tiedä, mikä sinut tekisi onnelliseksi ja uuden miehenkin kanssa jahkailisit ja odottaisit, että onnellisuus on joku mysteeri joka vaan tulee jostain. On myös olemassa taito iloita ja olla onnellinen, onnellisuus ei vain tupsahda aina syliin.