Sielunkumppaneista, ihonalaisista, mistä lie

Mä jätin 6 vuotta sitten silloisen kihlattuni ja avomieheni ja lähdin sielunkumppanini matkaan. Päiväkään en ole katunut :)

Oli vaikea päätös silloin, tämän sielunkumppanin kanssa olimme tunteneet 8 vuotta ja aina hän oli välillä mielessä, joskus lähettelimme viestejä mutta emme nähneet viiteen vuoteen. Sitten rohkaistuin ja ajattelin että nyt sovimme tapaamisen että saan jonkinlaisen päätöksen tälle asialle, olimme silloisen kihlattuni kanssa järjestelemässä häitä.

Sitten lähdin salaa tapaamaan tätä toista miestä ja kun hänet näin tajusin siinä muutaman seuraavan tunnin aikana että that´s it, tämän miehen kanssa minä menen naimisiin.

Seuraavina viikkoina aloitin erojärjestelyt sen hetkisen ukkoni ja kihlattuni kanssa ja muutin omilleni asumaan. Nyt olemme sielunkumppanin kanssa onnellisesti naimisissa ja 2 lastakin on siunaantunut. Vieläkin kuuden vuoden jälkeen tulee perhosia vatsaan kun ajattelen esim. töissä olevaa miestäni :)

Mulla pari sielunkumppania mutta molemmat nykyään varattuja kuten minäkin. Olin itse varattu nykyiseen mieheen kun tapasin heidät. Eri kerralla ja eri aikaan tosin. Molemmat on komeita, sosiaalisia ja asuvat nykyään ulkomailla. On vain se uskomus etten ollut tarpeeksi hyvä heille. Tuntui että ihastus yksipuolista pikkutyttö ihastusta. Olin itse aktiivisempi osapuoli. Harmittaa että tapasinkaan heidät. Joskus näen unta tai haaveilen. Ei kivaa.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 07:59"]

Mulla pari sielunkumppania mutta molemmat nykyään varattuja kuten minäkin. Olin itse varattu nykyiseen mieheen kun tapasin heidät. Eri kerralla ja eri aikaan tosin. Molemmat on komeita, sosiaalisia ja asuvat nykyään ulkomailla. On vain se uskomus etten ollut tarpeeksi hyvä heille. Tuntui että ihastus yksipuolista pikkutyttö ihastusta. Olin itse aktiivisempi osapuoli. Harmittaa että tapasinkaan heidät. Joskus näen unta tai haaveilen. Ei kivaa.

[/quote]

Ei tuollainen ole sielunkumppanuutta, siitä puuttuu se kumppanuus.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 07:44"]

Olen aiemmin huvittuneena lukenut juttuja ”ihonalaisista”, sielunkumppaneista ja vaikka mistä, enkä ole voinut tajuta mistä siinä on kyse.

Mutta nyt tajuan Kesä on mulle herkkää aikaa ja muistelen varsinkin kesäisin ensirakkauttani, josta on jo melkein 20 vuotta. Tämä oli mies, joka oli täydellinen mulle. Olin aivan rakastunut häneen. Meidän vetovoima kesti monta vuotta, emme kuitenkaan vakituisesti seurustelleet koskaan. Vietimme lukuisia yhteisiä iltoja ja öitä yhdessä. Aina kun sattumalta näimme, tapaamisemme oli todella romanttisia ja läheisiä. Ihan aina monen vuoden ajan! Sitten tapasinkin nykyisen mieheni ja tiemme luonnollisesti erkanivat.

Nyt tajuan, että tämä mies on mun sielunkumppani. Jos vielä 20 vuoden jälkeen muistelen häntä ja kaipaan hänen seuraansa, siinä täytyy olla todellista kemiaa!

Olemme molemmat perheellisiä enkä ole tätä miestä nähnyt moneen vuoteen. Kuitenkin yhteisten tuttujen kautta tiedän missä hän menee ja mitä hänelle kuuluu.

Olen onnellinen nykyisen mieheni kanssa enkä harkitsekaan eroa. Olemme olleet naimisissa jo monia vuosia.

Emme koskaan päättäneet juttuamme vaan se jäi kellumaan ikuisiksi ajoiksi. Ehkä hyvä näin. En olis varmaan kestänytkään "virallista" eroa hänestä.

Upeaa että oon saanut kokea jotain tuollaisia tunteita. Kiitos niistä sielunkumppanini!

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Haluaisin lukea ihania tarinoita :)

[/quote]

Kuin omasta kynästäni paitsi että tuo on kestänyt jo lähes 30 vuotta:) Se vain on jotain niin käsittämätöntä, siihen ei pysty aika eikä erotkaan (meilläkin pitkiä aikoja täysin ilman kontaktia). Ehkä elämän olisi pitänyt mennä toisin....

Oli, tuli ja meni. Olosuhteet niin vaikeat, että asiat meni niin pahaan solmuun, että emme osanneet purkaa sitä. :( muistelen tätä miestä vielä vuosienkin jälkeen. Typerää romanttista pöhköilyä, ei tää mitää muuta ole :(

AP taitaa vain haikailla nuoruuttaan. Mä olen sielunkumppanini kanssa naimisissa, parhaat ystävät ja ollaan yhä rakastuneita toisiimme kaikkien vuosien ja lapsensaantien jälkeenkin. On mulla aiemmin ollut ihania romansseja, joista ei ole tullut mitään vakavaa. En todellakaan sanoisi heitä sielunkumppaniksi, pikemminkin ihmisiksi, joihin en edes tutustunut, kun jutussa ei ollut sen suurempaa ainesta mihinkään.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:15"]

AP taitaa vain haikailla nuoruuttaan. Mä olen sielunkumppanini kanssa naimisissa, parhaat ystävät ja ollaan yhä rakastuneita toisiimme kaikkien vuosien ja lapsensaantien jälkeenkin. On mulla aiemmin ollut ihania romansseja, joista ei ole tullut mitään vakavaa. En todellakaan sanoisi heitä sielunkumppaniksi, pikemminkin ihmisiksi, joihin en edes tutustunut, kun jutussa ei ollut sen suurempaa ainesta mihinkään.

[/quote]

No siinä mielessä kaipaan nuoruutta, koska nämä asiat sattuivat tapahtumaan ollessani nuori ja sitten vähän vanhempi. Mutta satuin vain tapaamaan tämän miehen ollessani parikymppinen.

On paljon asioita, joita en kaipaa nuoruudestani, enkä olisi mistään hinnasta enää parikymppinen! Mutta näihin tapaamisiin tämän miehen kanssa voisin kyllä palata ;) No, haaveissani voinkin.

Tämä on kovin vaikeaa kirjoittaa sanoiksi mitä välillämme tapahtui ja kuinka kaikki alkoi (siitä saisi kirjan kirjoitettua). Mutta ehkä sillä oli jokin tarkoituksensa etten koskaan hänen kanssaan päätynyt naimisiin tms. Ehkä se olikin tarkoitus, että hän säilyy mielessäni ihanana asiana, johon ei liity katkeria eroja ja jäähyväisiä.

Mutta sen jälkeen, kun 20 vuotta sitten tähän mieheen tutustuin, ei yksikään mies ole saanut minussa noin suuria tunteita. Ei kukaan!

Ehkä oli sitten hyvä, että tapasin nykyisen mieheni ja pääsin elämässäni eteenpäin :)

^ 8 siis ap

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:06"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 07:59"]

Mulla pari sielunkumppania mutta molemmat nykyään varattuja kuten minäkin. Olin itse varattu nykyiseen mieheen kun tapasin heidät. Eri kerralla ja eri aikaan tosin. Molemmat on komeita, sosiaalisia ja asuvat nykyään ulkomailla. On vain se uskomus etten ollut tarpeeksi hyvä heille. Tuntui että ihastus yksipuolista pikkutyttö ihastusta. Olin itse aktiivisempi osapuoli. Harmittaa että tapasinkaan heidät. Joskus näen unta tai haaveilen. Ei kivaa.

[/quote]

Ei tuollainen ole sielunkumppanuutta, siitä puuttuu se kumppanuus.

[/quote]

niin ei sun mielestä ehkä. Eikö ihonalainen ole sellainen joka jäänyt mieleen? Vaikka olisikin yksipuolista? Voi esim työpaikalla ihastua toiseen saamatta vastakaikua ja sitten se toinen on vaikea unohtaa. Nämä miehet molemmat sellaisia joista pitäisin. Tosin täysin en tunne heitä, mutta kaikissahan ne huonot puolet on. Ei se työpaikalla ihastunutkaan näe kuin yhden puolen siitä ihastuksestaan. 

T.3

Mä en tajua, mitä sielunkumppanuutta on yksipuolisessa ihastumisessa.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:31"]

Mä en tajua, mitä sielunkumppanuutta on yksipuolisessa ihastumisessa.

[/quote]

En minäkään. Ja muutenkin ihastuksia tulee ja menee. Sielunkumppanuus vaatii jotain vähän suurempaa. Ei se tarvitse olla häitä, lapsia ja ikuista yhteistä elämää.

Se on sitä, että molemmat säilyvät toisen mielessä vuosien ja ehkä vuosikymmenten ajan. Ja siihen voi liittyä kaikkea muutakin hämmentävää sattumaa ja kohtalon kiemuroita...

Mun "sielunkumppani" ainakin vielä 10 vuoden jälkeen tapaamisestamme kertoi kuinka olisi halunnut asioiden menneen toisin. Niin minäkin olisin. Mutta elämä meni eri suuntiin. Ehkä vanhainkodissa sitten...

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:31"]

Mä en tajua, mitä sielunkumppanuutta on yksipuolisessa ihastumisessa.

[/quote]

eli kolmonen ei ole tavannut ihonalaistaan vielä. :) ehkä viimeistään vanhainkodissa sitten. Heh ellei aika lopu kesken. Hemmetti mitä pilkun kyylääjiä täällä. Taitaa pipo kiristää. ;)

Lähinnä kalmii, jos joku työpaikan idari on yksipuolisesti ihastunut muhun ja pitää meitä sen takia sielunkumppaneina, jotka kohtalo on saattanut samaan duuniin. Hyi vittu. Mä olen sielunkumppanini kanssa naimisissa ja ajattelin pysyäkin.

Kutonen jatkaa...

Mä vähän pelkään, että mullekin käy niin, että kukaan mies ei enää herätä samanlaisia tunteita. En ollut rakastuessani sentään enää mikään teini. Tulee vähän surullinen olo, että siinäkö se nytsitten oli :(

:) Mulle sellanen ilmestyi työpaikalle noin 10 vuotta sitten. Meillä vaan synkkasi jutut ja flirttiäkin oli pelissä, pidemmälle se ei johtanut koska me oltiin molemmat varattuja.. Sitten mä erosin miehestäni, tämä sielunkumppani ei ollut enää meillä töissä mutta auttoi mut erosta yli sähköpostin avulla. kirjoiteltiin ja paljon.. Sitten kun erostani oli puolitoista vuotta tapasin nykyisen mieheni ja yhteydenpito jäi.. Silti huomaan muistelevani häntä aina silloin tällöin vaikka olenkin onnellisesti parisuhteessa ja rakastan miestäni.

Se on jännä tunne kun tapaa ihmisen joka tuntuu siltä kun olisi tuntenut hänet aina ja ihmisen jolle voi puhua mitä tahansa millon tahansa ja hän ymmärtää heti mitä tarkoitat :)

Se on ihana tunne, kun tuntuu että on tuntenut toisen jo aikaisemmin. Olimme tämän sielunkumppanini kanssa heti silloin parikymppisinä "kuin vanha aviopari". Uskalsimme sanoa ääneen hyvät ja huonot jutut ja heti alusta saakka osasimme väitellä ja jopa vähän riidelläkin (hyvin vähän). Ja tunteet näytimme niin avoimesti, hyvät ja huonot. Se oli niin turvallista, kun sai olla ihan oma itsensä!

Ja vaikka vuosien jälkeen tavattiin, jatkettiin ikään kuin siitä mihin viimeksi vuosia sitten jäätiin. Olimme tismalleen samanlaisia toisiamme kohtaan. Ei mitään turhia mielistelyjä ja lässytyksiä.

Uskallan luvata, että jos nyt tämän miehen tapaisin, ei asiat olisi muuttuneet mihinkään. katsoisimme toisiamme se sama virnistys naamalla ja siitä se taas lähtisi.

Mutta en siis halua häneen törmätä!!

Se tuntuu niin ihmeelliseltä! :)

ap

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:35"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:31"]

Mä en tajua, mitä sielunkumppanuutta on yksipuolisessa ihastumisessa.

[/quote]

En minäkään. Ja muutenkin ihastuksia tulee ja menee. Sielunkumppanuus vaatii jotain vähän suurempaa. Ei se tarvitse olla häitä, lapsia ja ikuista yhteistä elämää.

Se on sitä, että molemmat säilyvät toisen mielessä vuosien ja ehkä vuosikymmenten ajan. Ja siihen voi liittyä kaikkea muutakin hämmentävää sattumaa ja kohtalon kiemuroita...

Mun "sielunkumppani" ainakin vielä 10 vuoden jälkeen tapaamisestamme kertoi kuinka olisi halunnut asioiden menneen toisin. Niin minäkin olisin. Mutta elämä meni eri suuntiin. Ehkä vanhainkodissa sitten...

[/quote]

Noh, 5:lla se on edelleen molemminpuolista.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 08:06"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 07:59"]

Mulla pari sielunkumppania mutta molemmat nykyään varattuja kuten minäkin. Olin itse varattu nykyiseen mieheen kun tapasin heidät. Eri kerralla ja eri aikaan tosin. Molemmat on komeita, sosiaalisia ja asuvat nykyään ulkomailla. On vain se uskomus etten ollut tarpeeksi hyvä heille. Tuntui että ihastus yksipuolista pikkutyttö ihastusta. Olin itse aktiivisempi osapuoli. Harmittaa että tapasinkaan heidät. Joskus näen unta tai haaveilen. Ei kivaa.

[/quote]

Ei tuollainen ole sielunkumppanuutta, siitä puuttuu se kumppanuus.

[/quote]

Mä olen eri mieltä. Olen kokenut hyvin vahvasti sielunkumppanuuden miehen kanssa, joka oli naimisissa ja hänellä lapsia, joten mitään työkaveruutta kummempaa käytännön suhdetta meille ei koskaan tullut. Mutta molemmat ihan tasan tarkkaan tunsimme toisistamme että olemme sielunkumppanit. Ymmärsimme toisiamme puolesta sanasta, tunsimme tunteneemme toisemme ikuisesti, vaistosimme toisen tunteet ja ajatukset kuin voi yleensä vaistota vain ihmisestä jonka tuntee hyvin. Joskus se tuntui lähes yliluonnolliselta, koska kerran kun meillä oli pieni tulipalo ollut juhlapyhinä, hän soitti ja sanoi että hänestä tuntui että minulla on hätä tai ahdistus juuri nyt - vaikka hän oli toisella puolella Suomea eikä yleensäkään soittelu ollut meillä tapana. 

Parisuhteissa olen ollut vain kahteen ei-sielunkumppaniin, ja ne suhteet onkin aika äkkiä loppuneet. Olisihan se melkoinen haave jos voisi käytännössä olla yhdessä sielunkumppanin kanssa, mutta kyllä minulle toki muuten vaan riittävän sopivakin kelpaisi.

No eiköhän se pointti ole, että tunne pitää olla molempien kokema ja toteama ollakseen sielunkumppanuutta. Muuten se on vaan toisen osapuolen ihastusta ja mielikuvitusta.

On minustakin karmiva ajatus, että joku pitäisi minua sielunkumppaninaan ihan yksipuolisesti vain sen takia, että juttu on jonkun kerran luistanut.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 12:27"]

No eiköhän se pointti ole, että tunne pitää olla molempien kokema ja toteama ollakseen sielunkumppanuutta. Muuten se on vaan toisen osapuolen ihastusta ja mielikuvitusta.

On minustakin karmiva ajatus, että joku pitäisi minua sielunkumppaninaan ihan yksipuolisesti vain sen takia, että juttu on jonkun kerran luistanut.

[/quote]

en ole kukaan edell. kirjoittajista, mutta sun pointti on outo, eikö toisella ihmisellä ole oikeutta tunteisiinsa, koska sinä päätät ettei ole tai ei saisi olla???

mun mielestä sielunkumppanuus on tunne, ja kai nyt jokainen saa sentään tuntea mitä tuntee? Täysin eri asia on sitten toisen vainoaminen, kyttääminen, ahdistelu tms...mutta niistä ei kai tässä puhuttu?