Rankkaa = toivon etten olisi hankkinut lapsia

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 08:26"]

Nykyään on tosiaan vallalla ajatus (nuorilla aikuisilla ainakin), että kaiken on oltava jatkuvasti kivaa tai en ryhdy tähän. Lopetan. Tällaisen ajatusmaailman omaavat kammoksuvat kaikkea pysyvää, sitovaa ja vastuullista. Sitten tulee näitä aloituksia, että kun jokin asia on rankka, niin sitä ei edes tahdota. Tiesitkö, että maratoonarillakin on usein rankkaa ja silti sitä harrastusta vain jatketaan? Miksikö? Koska se antaa enemmän kuin ottaa.

[/quote]

En ole koskaan kuullut kenenkään juoksijan valittavan, että hänen harrastuksensa olisi rankkaa. Kyllä he ovat kertoneet penikkataudeistaan ja kaatumisistaan mutta silti kukaan ei valita, että itse harrastus olisi jotain rankkaa puurtamista.  Jos joku juoksija valittaakin, että harrastus on rankka, niin ehkäpä hän ei pidä juoksemisesta mutta haluaa silti tavoitella maratoonarin titteliä.

No, kyllä mä ihan täysillä rakastan mun diabeetikkolasta, vaikka välillä onkin rankkaa kun joutuu vaikka keskellä yötä lähtemään sairaalaan. Ei elämän kuulukaan olla helppoa ja ihkua koko aikaa, välillä voi olla tosi rankkaakin kun vaikka lapsi tai omat vanhemmat sairastaa tai kuolee. Ap, sulla ei taida olla kauheasti elämänkokemusta vielä, kun et osaa erottaa pyyteetöntä rakkautta ja elämän rankkuutta toisistaan?

Mä en tiennyt että saisin sairaan lapsen. Ja rankkaa on toisinaan, mutta niillä mennään mitä on saatu ja rakkautta riittää ja kaduta ei lainkaan :)

Ihan hupsuja juttuja, että jos joku joskus väsyttää niin tarkoittaa että kaduttaa? No mua sitten kaduttaa talvi, kun oli rankkaa tänään kolkutella jäitä pihalla, että sulaisi pikemmin, mutta minkäs talvelle teet?

Mulla on myös meneillään tosi rankka raskaus joka todellakin väsyttää ja toisinaan ihan inhottaa koko olotila, mutta eipä silti kaduta mikään. Toivon vaan että aika menis nopeasti :)

No ei. Siis tottakai kaikkia vanhempia väsyttää joskus mutta he eivät valita siitä kytkemällä rankkuuden lasten rakastamiseen. He ymmärtävät, että väsymys kuuluu asiaan.

voimahali ap!

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 08:26"]

En näe hetkellistä katumustakaan niin vakavana. Ihminen on monimutkainen olento, ja monesti tulee ajatuksia, jotka eivät ns. kestä päivänvaloa. Se ei tarkoita, että oikeasti haluaisi asiat ajatustensa mukaan vaan kyseessä on vain se hetken heikko hetki.

Meillä lapsia toivottiin vuosikausia, käytettiin rahaa suunnattomasti hoitoihin ja oikeasti ollaan aivan onnemme kukkuloilla, kun kaksi olemme saaneet. Silti totean, että lasten kanssa on ajoittain rankkaa. Kun lapsi uhmaa ja itse on väsynyt, väkisinkin tulee mieleen, että olisinpa jossain muualla. Ei se silti tarkoita, että katuisin lasteni tekemistä. Kyllä lastenkin suhteen on niin, että hyvät asiat peittoavat leikiten ne ikävät ja hankalat asiat. Uhma menee ohi. 

Nykyään on tosiaan vallalla ajatus (nuorilla aikuisilla ainakin), että kaiken on oltava jatkuvasti kivaa tai en ryhdy tähän. Lopetan. Tällaisen ajatusmaailman omaavat kammoksuvat kaikkea pysyvää, sitovaa ja vastuullista. Sitten tulee näitä aloituksia, että kun jokin asia on rankka, niin sitä ei edes tahdota. Tiesitkö, että maratoonarillakin on usein rankkaa ja silti sitä harrastusta vain jatketaan? Miksikö? Koska se antaa enemmän kuin ottaa.

[/quote]Miksi?! Miksi??! Mitä sinussa ja miehessäsi on ollut mielestäsi sellaista, että ihan väkipakolla pitää itse lisääntyä? Onko toisen älykkyysosamäärä jotainsellIsta, että lapsesta voi odottaa 'jotain suurta'?? Vai miksi tähän ylikansoitettuun palloon tehdään 'luonnottomasti' lisää porukkaa? Oletko miettinyt lapsesi tulevaisuutta? Sotaa ilmastopakolaisia vastaan jne.

Itsellä takana rankka lapsettomuussuru, jonka aikana ajattelin kuten ap.

Kun sain lapsen ajatusmaailma heitti häränpyllyä muutamassa päivässä. Vauva kirkui kipuitkua 24/7, itse olin paskana pelkästään jo vaikean sektion ja alhaisen hemoglobiininkin vuoksi. Kun kannoin yötäpäivää kirkuvaa lasta voin sanoa, että rankkaa oli. Rankempaa kuin mikään ikinä.

Mutta se rakkauden tunne!!!! Se ajaa kaiken yli. Oma näkemykseni: lasten kanssa voi olla helvetin rankkaa, mutta pitää olla melkoisen häiriintynyt katuakseen.

Kyllä itse sanon lemmikkieni kohdalla, että hoitaminen on välillä rankkaa. Milloin tuhotaan omaisuutta, kustaan sängylle tai muuta mukavaa, mutta kertaakaan en ole oikeasti katunut niiden hankkimista. Totuus on, että asiat eivät suju aina täydellisesti, mutta silti voi olla tyytyväinen valintoihinsa.

Ei sillä, lapsia en ole hankkinut ja niitä luultavasti olisin katunut.

Minä ajattelen asioista täysin eri tavalla kuin sinä, ap. Voi  olla rankkaa ja silti voi samaan aikaan saada suurta henkistä tyydytystä siitä mitä tekee. Lasten kohdalla juuri se suunnaton rakkaus niitä lapsia kohtaan ja sen mukana tuleva huoli ja vastuu tekee elämästä joskus rankkaa, ei suinkaan se että katuisi lapsien hankintaa. Sinäkin, ap, olet ollut äidillesi sekä hänen elämänsä paras asia, että joskus raskas hoidettava. Niin me kaikki olemme, eikä sellainen elämä ole mahdollista, jossa kaikki on aina ihanaa ja helppoa, se maailma on lapsen maailma ja kestää vain pienen hetken, eivätkä jotkut saa koskaan kokea sitäkään. Aikuisen maailmaan kuuluu joskus väsymys, pettymykset elämään ja toisiin ihmisiin, ristiriidat ja usein tunne siitä ettei voi eikä osaa tehdä asioita täydellisen oikein vaikka kuinka yrittäisi. Ei se tarkoita, että olisi tehnyt vääriä valintoja elämässä tai että niitä pitäisi katua. On ihan eri asia toivoa, että elämä olisi joskus helpompaa, kuin toivoa ettei olisi tehnyt lapsia.

Kaikissa syvissä, voimakkaissa ihmissuhteissa on joskus vaikeaa, koska niistä ei pääse näppärästi luistelemaan irti silloin kun pitää kohdata se oma paha olo ja toisen paha olo. Ei se tarkoita että asiat olisivat jotenkin menneet huonosti tai jotain olisi vialla, vaan sellaista elämä vaan on, kun epätäydelliset ihmiset yrittävät jotenkin sumplia elämänsä ja ymmärtää itseään ja toisiaan.

Me hankittiin lapsia 20+ ihan siksi, että rakastettiin toisiamme ja luonto salli sen. Meillä on kolme lasta nykyisin ja ihan tekemällä tehtyjä ja rakasttettuja jokainen. Eivät ole siis mitään tuotteita tai välttämättömyyksiä, vaan aidon rakkauden hedelmiä. Asutaan vuokralla, eikä ole paineita mistään.

Voihan työkin olla rankkaa, mutta silti nauttii siitä suunnattomasti. Itselläni on nielenkiintoinen ja palkitseva työ, mutta välillä kieltämättä on rankkaa. Lapsia on ja heidän kanssaan on myös rankkaa toisinaan. En silti kadu lapsiani! Aika mustavalkoista ja epäkypsää ajattelua ap:ltä!

En yhdy sun outoon ajatuskulkuusi. Oletko ikinä miettinyt että kaikki ei mene niin kuin sinä ajattelet tai haluat? Edes ne toisten ajatukset eivät ole samanlaisia kuin omasi.

Varmasti joku voi noin ajatella, juu, mutta ei kaikki lähellekään.

NIin ap., et ole tainnut vielä mitään isoja krisejä elämässäsi kokea, jos lasten saaminen on niin kauheaa?

En näe hetkellistä katumustakaan niin vakavana. Ihminen on monimutkainen olento, ja monesti tulee ajatuksia, jotka eivät ns. kestä päivänvaloa. Se ei tarkoita, että oikeasti haluaisi asiat ajatustensa mukaan vaan kyseessä on vain se hetken heikko hetki.

Meillä lapsia toivottiin vuosikausia, käytettiin rahaa suunnattomasti hoitoihin ja oikeasti ollaan aivan onnemme kukkuloilla, kun kaksi olemme saaneet. Silti totean, että lasten kanssa on ajoittain rankkaa. Kun lapsi uhmaa ja itse on väsynyt, väkisinkin tulee mieleen, että olisinpa jossain muualla. Ei se silti tarkoita, että katuisin lasteni tekemistä. Kyllä lastenkin suhteen on niin, että hyvät asiat peittoavat leikiten ne ikävät ja hankalat asiat. Uhma menee ohi. 

Nykyään on tosiaan vallalla ajatus (nuorilla aikuisilla ainakin), että kaiken on oltava jatkuvasti kivaa tai en ryhdy tähän. Lopetan. Tällaisen ajatusmaailman omaavat kammoksuvat kaikkea pysyvää, sitovaa ja vastuullista. Sitten tulee näitä aloituksia, että kun jokin asia on rankka, niin sitä ei edes tahdota. Tiesitkö, että maratoonarillakin on usein rankkaa ja silti sitä harrastusta vain jatketaan? Miksikö? Koska se antaa enemmän kuin ottaa.

Entäs minä sitten, kun koen välillä vihantunteitakin lastani kohtaan?

Kyllä se niin on, että monet asiat ovat välillä raskaita, ei vain ne lapset, vaan kaikki muukin. Sinulla on ehkä aika pinnallisia ihmissuhteita jos et koskaan ole kenenkään kuullut kertovan, että parisuhdekkin voi ajoittain olla raskas. Saati sitten lemmikit, ne vasta rasittavia osaavat ollakkin, lapsista puhumattakaan ja monet myös kokevat työn ajoittain rasittavaksi, vaikka se mieluisa ja antoisa olisikin.

Ehkä olet niin musta-valkoinen ihminen, ettei sinulle viitsi ruveta avautumaan kaikesta elämän monimuotoisuudesta. Ei se kuitenkaan katumusta ole.

Oonkohan mä ollut nyt sitten liian vähän aikaa äitinä, kun en koe tämän olevan niin rankkaa? Rakastan kaikkia kolmea lastani, vanhin on 3v ja kaksoset 3 viikkoa. Entä sitten, että joutuukin yöllä heräämään imettämään? Ei haittaa minua :) Entä sitten, jos esikoinen näkee painajaista, eikä isä kelpaa, vaan äidin pitää rauhoitella lapsi takaisin uneen. Ei sekään minua haittaa :)

  En koe, että äitiys olisi rankkaa, raskausaika oli rankkaa :D Mutta en siltikään katunut, vaikka raskaus oli rankkaa, varsinkin kaksosten kohdalla. Jokaista lastani rakastan enemmän kuin mitään muuta. Ei haittaa, vaikka välillä nukutaankin vain 3 tuntia yössä :)

  Ja ikääkin minulla on vasta 22v ;)

Elämässä on välillä hyviä ja huonoja aikoja. Eipä sitä auta kun jaksaa vaan huonoinakin aikoina katsoa eteenpäin ja toivoa parempaa. Ei kenenkään elämä ole yhtä nousukiitoa. VAikka välillä on rankkaa sekä töissä että kotona, lasten sairastaessa tai muuta vastaavaa, niin en mä ainakaan silti kadu mitään. Tällaista se elämä vaan on.

Ap:llä ei taida olla lapsia. Tai jos on, niin se on pelkästään hauskaa? Ap vaikuttaa sellaiselle ihmiselle, että jos joku valittaisi hänelle selkäkipua tai väsymystä, niin hän ajattelisi senkin johtuvan siitä, että valittajalla on lapsia. Kaikki elämän rankkuus on tietenkin lasten syytä? :)