Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Rankkaa = toivon etten olisi hankkinut lapsia
29.03.2013 |
Aina kun joku sanoo, että "Kyllä välillä on rankkaa mutta rakastan lapsiani", niin se tarkoittaa, että katuu sitä, että hankki lapsia. Eihän kukaan sano lemmikkieläimestäkään, että "Kylläpä sen hoito on rankkaa" tai harrastuksistaan "Kylläpä tämä kutominen on rankkaa". Eikä varsinkaan sanota aviomiehestä, että sen kanssa on välillä rankkaa mutta kyllä mä kuitenkin rakastan sitä. Rankkaa on silloin kun tekee jotain sellaista josta ei tykkää mutta odottaa saavansa jonkin palkinnon. Esim. työ voi olla rankkaa ja silloin sitä tehdään palkan takia. Tai syöpähoidot voivat olla rankkoja mutta ne tehdään sen takia, että elämä jatkuisi.
Joten tunnustetaan se tosiasia, että jotkut katuvat sitä, että tulivat hankkineeksi lapsia. Nyt kysymykseni kuuluukin, että miksi hankitte lapsia.
Millaista "palkintoa" odotitte tai luulitteko, että elämänne muuttuisi paremmaksi? Hankitteko lapsia sen kummenkin ajattelematta asiaa tai painostuksen takia?
Kommentit (25)
Minusta äitini olisi mielenvikainen, jos ei olisi kokenut lapsensa (eli minun) syöpäsairastelua lapsena rankkana. En itse haluaisi sellaista äitiä, joka olisi vain aina hyväntuulisena ja iloinsena porskuttanut kaikki nuo rankat päivät.
eikä tarvitse olla edes tuollaisi äärimmäisi asioita. Lapselle on tärkeää tietää se, että vanhempi on rakkaudessaan valimis kärsimäänkin lastensa eteen. Jos yöheräämiset, oksennusten siivoamiset jne olisivat pelkästään hauskoja, niin milloin lapsi oppisi tekemään jotain toisen puolesta oman mukavuutensa kustannuksella. Elämästä kuin ei selviä, jos ei saa esimerkkiä ja opi tekemään haastavia, väsyttäviä, tylsiä ja hankaliakin asioita. Kaikki ei voi olla kivaa koko ajan.
Sinulle, joka kysyit, että mitä sitten kun teennet niitä vihantunteitakin lapsiasi kohtaan? On eri asia koko ajan vihata jotakuta kuin hetkellisesti vihastua. ihmissuhteisiin kuuluu kaikenlaiset tunteet: niin kielteiset kuin myönteisetkin. Juuri lähimpiämme ja rakkaitamme saatamme vihata hetkittäin eniten, koska juuri he voivat loukata ja satuttaa meitä eniten tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan halunnut lapsia. Mies halusi, joten lopulta annoin periksi, oikeastaan sen enempää asiaa miettimättä. Ja kyllä: kaduttaa ihan hemmetisti, mutta enää ei asialle mitään voi. Pakko vaan painaa hampaat irvessä eteenpäin. Ja lasten isähän ei enää ole kuvioissa mukana eikä halua juurikaan lapsiaan tavata. Kuulen vieläkin sen narinan mun korvissa: "Mutta kun mä haluan ainakin kaksi lasta!"
elämä on rankkaa välillä= kadun että olen syntynyt...näin niinku ap:n "logiikalla"...
Ap ei ole ymmärtänyt asiaa ollenkaan. Todellakin olen kokenut rankaksi yöheräämiset ja sairastelut ajoittain, mutta koko ajan olen tuntenut tekeväni mielekästä työtä. Iloa on ollut paljon enemmän, valtavasti ylpeyttä ja onnea. Mutta jos ei olisi ollut koskaan rankkaa, en tuntisi kaiken arvoa niin suureksi. Olen ylpeä lapsistani ja vanhemmuudestani.
Alue: Aihe vapaa
No monet on varmaan siinä suhteessa rehellisempiä lasten kasvatuksen suhteen kuin sinä, että ymmärtävät, että lasten kanssa ne rankat elämänvaiheet ovat usein ohimeneviä (koliikki vauvalla, joku lapsuuden allergia joka katoaa iänmyötä, korvakierre joka paranee myöhemmin vaikka putkituksella tai kun lapsi vain kasvaa jne.). Kyllä minun mielestä vanhemmallakin on oikeus myöntää, että välillä väsyttää. Ei se silti tarkoita sitä, että katuisi sitä, että on saanut lapsia.