Mä en tunne yhteenkuuluvuutta sellaisten ikäisteni naisten kanssa,

No, kyllä säkin sieltä hurhtamisesta vielä takasin tavalliseen elämään palaat...

no,noionhan se menee. Olen parikymppisenä tullut äidiksi ja nyt melkein 3kymppisenä osa ystävistäni opiskelee ja "liehuu" siellä ja täällä (en tarkoita tätä pahalla, rakkaita ihmisiä ovat) ja huomannut ettei vaan olla niin läheisiä kun eri elämäntilanteet. Sitten jos nämä ihmiset saavat lapsia, olen jo omat lapset ja vauva ajat kokenut niin en pääse heidän vauvaaika vouhotuksiin niin täysin mukaan

no,noionhan se menee. Olen parikymppisenä tullut äidiksi ja nyt melkein 3kymppisenä osa ystävistäni opiskelee ja "liehuu" siellä ja täällä (en tarkoita tätä pahalla, rakkaita ihmisiä ovat) ja huomannut ettei vaan olla niin läheisiä kun eri elämäntilanteet. Sitten jos nämä ihmiset saavat lapsia, olen jo omat lapset ja vauva ajat kokenut niin en pääse heidän vauvaaika vouhotuksiin niin täysin mukaan

Toiset vain mummoutuu jo kolmikymppisenä ja alkavat odotella lapsenlapsia, kun elämässä ei muuta ole ollutkaan kuin ne lapset aina.

Miksi kaikkien kanssa pitäisi tuntea yhteenkuuluvuutta?

Aika erikoista. Mulla on paljon kavereita jotka ovat saaneet lapset tosi nuorin, samaan aikaan kuin minä ja osalla ei ole vielä ensimmäistäkään. Olen siis 37v. Meillä on aina yhteistä juteltavaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita, vaikka ei oltaisi pitkiin aikoihin edes tavattu. Olisi aika surullista, että se merkkaa ystävyydesäs jotain, minkäikäisenä on lisääntynyt. Toisaalta, en ole koskaan vouhottanut tai hurahtanut lasten vuoksi, ihan normaalia elämää tässä on eletty koko ajan, harrastettu ja matkusteltu vaikka lapsia on saatu.

Jaajaa. Itse olen 22v, sain viime vuonna esikoiseni. Musta on ihana ajatus, ettei ole mikään kiire tehdä hänelle sisaruksia vielä, vaan voin hyvin saada lapsia vielä kymmenenkin vuoden päästä. Eikä sittenkään haittaa, vaikkei heti tärppäisi.

Siinä olen samaa mieltä, että nämä 35+-ikäisinä lapsen saavat ovat juuri tuollaisia "ikinuoria". Munkin piti alunperin ajatella lapsiperhe-elämää vasta vähän vanhempana, mutta näin se elämä nyt meni. Se vähän jännittää, että mitä siitä tulee kun lapsi menee kouluun, kun osa äideistä on minua sen 20 vuotta vanhempia...

Hmmm... Ymmärrän ja en. Riippuu täysin ihmisestä. Joidenkin kanssa synkkaa, toisen kanssa vain ei. Nuoret äidit eivät ole kokeneet sitä mitä minä, mutta on heissä silti sielunsisaria. 

Hassua, mäkään en tunne yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, joiden kanssa olen ihan erilainen ja eri elämäntilanteessa!

Jaa, mä olen 38v enkä ole ikinä elänyt pikkulapsiperhe-elämää. Sain lapset teineinä (siis paketti miehen mukana) vähän päälle kolmikymppisenä ja nyt ovat jo täysi-ikäisiä ja omillaan. Voit uskoa, että minunkin on vaikea samastua ystävieni elämään, ovat sitten päiväkoti-ikäisten tai pienten koululaisten vanhempia tai lapsettomia. Hyviä ystäviä silti olemme ja matkustamme naisten kesken yhdessä jne. Ei kaikkien tarvitse elää saman kaavan mukaan.

Minusta aloituksesi oli hyvinkin ymmärrettävää siihen saakka, kunnes sanoit, että nuorempana lapsensa saaneet äidit tuntuvat junteilta. Vai onko se vastaveto sille, että he tietävät, mitä sinä käyt läpi, mutta sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä heidän elämänsä tällä hetkellä on?

Kaikkien kanssa ei tietenkään synkkaa eikä tarvitsekaan. Aika ikävästi vain asennoidut muihin pelkästään erilaisen elämäntilanteen perusteella.

On niitä juntteja 35-vuotiaana esikoisensa tekevissäkin. Junttius on ehtymätön luonnonvara.

Eivät he juntteja ole vaan nyt heillä on jo sitä omaa aikaa kun lapset ovat kasvaneet. He ovat viettäneet monta vuotta kotona lasten ehdoilla, nyt kun lapset pärjäävät itsekseen rupeaa vanhempien menojalkaa vipattamaan, mitä sitä kotona kahdestaan kökkimään. Silloin pitää matkustella, käydäs ravintolassa, leffassa, kylpylöissä yms.

Näin muutamat minun ystäväpariskunnista tekee :) Itsellä on 9v isompi lapsi ex-miehen kanssa ja sitten meidän 2v iltatähti nykyisen miehen kanssa (olen 38v) Joten mukaan ei kaikkiin rientoihin päästä mutta ei mua heidän meneminen haittaa :)

No miten ihmeessä ihminen muuttuu juntiksi jos hän on jo elänyt lasten kanssa vuosia? Eikös siinä juuri elämänkokemus kartu. Lapsiperhe-elämähän ei tarkoita sitä, että vain odotetaan kun lapset kasvavat ja pyöritään kotiympyröissä tyhmentymässä, ei ainakaan minun tapauksesani. Nuoruus on vietetty kunnolla ja urakalla jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää, jos tarkoitat sillä ex-temporematkoja, festareita, hulluja juhlia ja vastuuttomuutta. Nykyään noita kaikkia joutuu suunnittelemaan ja vastuullisuutta on toki 100%

Onnea sinulle ja vauvallesi mutta muista että jokainen meistä on ollut samanlainen hullaantunut esikoisen äiti eikä ole nähnyt paljon vauvaansa pidemmälle :)

No jaa, mä sain itse lapseni nuorena ja nyt, kun muut tekevät lapsia kysyvät multa neuvoja. Eihän sitä enää voi muistaa, millaista se vaippa-arki oli, kun nuorinkin lähentelee jo teini-ikää... Ja sitten valitetaan, kun en muka "viitsi" neuvoa, pyydetään lapsenvahdiksi, että vanhemmat pääsevät illastamaan kahdestaan, vaihtoehtoisesti pyydetään sitten minun lapsia vahtimaan vaippaikäisiä, että vanhemmat pääsevät käymään kahdestaan jossain. Ilmaista apuahan meidän pitäisi tietenkin olla...

Aika jännä, en ole ennen kuullutkaan, että ystävyyteen vaikuttaa se minkä ikäisenä on lapset saanut. Yleensä se on ihan ihmisen luonteesta kiinni. Toisaalta jos sä olet sitä tyyppiä, että kaikki 20 vuotiaat ovat ihan kakaroita vielä ja itse olet sen ikäisenä miettinyt, että kehtaatko moikata poikaa baarissa ja muutenkin elämä keskittynyt baarielämään ja olet aikuistunut vasta vanhemmalla iällä ja nyt olet sitä mieltä, että vain sun tapa on oikea, mutta ovat vääriä, niin silloinhan sulla ei todellakaan synkkaa kuin vanhempien äitien kanssa. Tosin veikkaan, että niissäkin useimmissa on jotain vikaa sun mielestä tai sitten muut naiset eivät jaksa olla sun kanssa, kun olet niin kapeakatseinen.

Itse ajattelen niin, että myöhenä lapsen tehneet ovat olleet jotenkin "nörttejä" ja "nysviä". Joko on oltu niin rumia nuorena, ettei potentiaalisia miehiä ole tullut vastaan TAI sitten on pelätty sitoutumista. Nämä yhdistettynä kokemukseen omasta paremmuudesta maailmanparannusideologioineen ovatkin omiaan karkottamaan kumppaniehdokkaat pois.  Tää oli tämmöisen lapsettoman, parisuhteessa elävän (ja tyytyväisen) 34-vuotiaan naisen huomio.

Toisaalta, mielestäni kaikkien pienten lasten äidit vaikuttavat tasaisen junteilta iästä riippumatta. Pidän omiin, lisääntyneisiin kavereihini etäisyyttä pari vuotta lapsen syntymän jälkeen koska jutut ovat ihan käsittämätöntä maito-, tissi- ja kantorättijorinaa.

Aloittaja vaikuttaa vähän kuin omalta äidiltäni... Hänelle akateemisuus oli jotakin tosi hienoa (sukunsa ensimmäinen) mutta en kyllä ymmärrä akateemisuuden hienoutta nykypäivänä. Suunnilleen joka toisella on nykyään akateeminen loppututkinto!

Se siitä, itsestään kannattaa tietysti olla ylpeä. Toivottavasti et kuitenkaan periytä asennetta paremmuudestasi lapsellesi, minulle sitä yritettiin periyttää onnistuneesti enkä aikuisenakaan voi sietää äitiäni. Suvaitsemattomampaa ja julmempaa ihmistä saa hakea, akateemisuus on melko merkityksetön meriitti sen rinnalla. Mieluummin tyhmä ja junttimainen äiti kuin manipulatiivinen, norsunluutornistaan alas katseleva.

Mä olen pitänyt elämän rikkautena, että olen vähitellen oppinut ymmärtämään paremmin niitä, jotka ovat tehneet erilaisia valintoja kuin mä. Mulla on kaikenlaisista taustoista tuttuja ja ystäviä ja kaikkien kanssa on hauskaa. Lisäksi on kehittävää, kun oppii hyväksymään erilaiset persoonallisuudet ja toimintatavat.

Kompaan 20 ihan täysillä. Mä olen tehnt lapset nuorena ja valinnut ihan eri tien kuin useimmat muut. Silti pidän hyvänä asiana sitä, että kaikki eivät tee asioita saman muotin mukaan eikä erilaiset valinnat tee ihmistä yhtään sen huonompia tai parempia.