Asuuko kukaan samassa talossa/pihassa apen ja anopin kanssa?

Voi painajainen. Aldrig i livet.

Asun. Älä suostu. Me ei edes päästä tästä helvetistä ennenkuin ne joko omalla päätöksellä lähtee pois tai sitten kuolema korjaa. Kukaan tätä ostakaan kun rasitteena tulee vanha pari..

Ainut vaihtoehto on erota jos en suostu moiseen suunnitelmaan. Mies on hyvä ja haluaisin jatkaa hänen kanssaan mut en ole hänen tiluksistaan kiinnostunut pätkääkään. Haluaisin pysyä niistä erillään.

Kolmonen  jatkaa

Meillä aikanaan kun tehtiin sukupolvenvaihdos, ´ja vanhukset jäi tähän asumisoikeudella.. hirveä virhe. Ja siis miehenikin mielestä.

Jos olisimme tienneet sen mitä silloin, olisimme maksaneet mielellämme tilasta enemmän.. mutta siloin emme ymmärtäneet eikä kukaan sellaista vaihtoehtoa edes meille väläyttänyt.

Appivanhempien jatkuva läsnäolo elämässämme on ajanut mieheni burn-outiin, ja siihen ettei maatilan pito kiinnosta enää pätkääkään.  Olemme myös eron partaalla... ei siitä ehkä voi suoraan appivanhempia syyttää, mutta... no pariterapeuttimme mukaan kyllä tavallaan voi. Mutta se siitä.

En tiedä mikä tilanteenne on, mutta kehotan oikeasti harkitsemaan hyvin tarkkaan.

Älä muuta. Minä en ikipäivänä haluaisi miniää samaan pihapiiriin.

[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 11:40"]

Asuuko kukaan nykyään samassa talossa tai edes samassa pihassa appiukon ja anopin kanssa? Hyvät ja huonot puolet? Jos jo muuttaessa ajatus tuntuu huonolta niin kannattaako edes kokeilla?

[/quote]

No ei kannata, jos tuntuu jo alkuun huonolta. Minä olen asunut lapsuuteni samassa talossa mummoni ja tätini kanssa ( äitini anoppi+ tyttärensä), ja se oli tosi ihanaa meille lapsille, kun aina oli mummi kotosalla ja joku jonka kanssa painaltaa juttelemaan koulupäivåän jälkeen.

Nyt asuimme naapureina omien appivanhempieni kanssa 4 vuotta kunnes muuttivat pois. Ei mitään ongelmaa ollut nytkään, ja taas oli omille lapsille kivaa, kun oli mummi ja vaari koko ajan saatavilla. 

Ja ennen kuin joku älähtää, niin ei, lapsemme eivät rampanneet mummilla ja vaarilla kuin omassa kodissaan, mutta ajatuksena se, että koululaiselle löytyy apu aina tien toiselta puolelta, oli meille kaikille helpottava.

Appiukko asuu seinän takana. Asutaan siis paritalossa. Anoppi kuoli jo 20 vuotta sitten. Eipä tuosta papparaisesta ole harmia ollut, eipä juuri hyötyäkään. Omissa oloissaan aika pitkälti, päivittäin sitä saa suostutella tulemaan syömään tänne meidän puolelle. Eniten rassaa se, kun miehen veli ramppaa joka ikinen päivä isäänsä katsomassa ja änkeää sitten tänne meillekin mitään kysymättä.

Uskon että tuossa on sama kuin missä tahansa "kimppakämpässä" asumisessa: joidenkin luonteelle sopii, ei kaikille. Lisäksi se vaikuttaa millainen ihminen itse on ja millaisia ihmisiä appivanhemmat ovat. Parhaimmillaan jos synkkaa hyvin ja mukavia ihmisiä, voi olla suuri rikkaus. Jos taas homma ei toimi, niin yhtä helvettiä.

Ulkopuolisen mahdotonta sanoa toimiiko vai ei, koska ei tunne ihmisiä.

Lisäksi naapureina asumisessa pitäisi miettiä sitä miten "erillään" siinä asutaan, eli mihin rajat vedetään. Jos asutaan lähekkäin mutta kunnioitetaan toisen elämää, homma voi toimi ihan yhtä hyvin oli sitten 100m tai 100km väliä. Jos taas rajoja ei kunnioiteta, homma ei toimi (eli esim. tulee töistä kotiin ja anoppi siivonnut kaapit ja heittänyt tärkeitä juttuja roksiin, ja samalla appi maalannut talon ulko-oven myrkynvihreäksi "kun löysin maalipurkin ja oli maali lähtenyt" tmv.)

Olen asunut samassa pihapiirissä ja meillä tämä toimi loistavasti. Koskaan, ei ikinä appivanhemmat eivät tulleet visiitille, ilman että olisi aiemmin soittaneet tai olisi jotain sovittu. Mutta mulla taitaakin olla vaan niin hyvät appivanhemmat. :) 100km lähemmäs omia vanhempiani en ikinä koskaan muuttaisi. 100km on oikein hyvä välimatka heihin.

Asutaan samassa pihapiirissä, maatilalla. Ei häiritse yhtään, joskus jos anopin kanssa on ollut sanomisia, on sekin tapahtunut puhelimitse, ei ikinä kasvotusten. Mutta on siis ihan kiinni persoonista, ei sovi kaikille. Jos osataan vetää rajat ja keskustella ja ratkoa ongelmia hyvässä hengessä, niin ok, muuten ei.

En IKINÄ suostuisi.