Lue keskustelun säännöt.
Kyllästyttääkö sinua se, kun ihan kaikesta on tullut elintasokilpailua?
09.02.2013 |
Ihminen on nykyisin alistettu pelkäksi kuluttajaksi, jonka arvo mitataan sillä, kuinka paljon hän ostaa uutta tavaraa.
Tämä heijastuu ihan kaikessa ja sitä ruokitaan joka tuutista. Esim. aikakauslehdet on nykyään vain myyntikatalogeja: osta tällaiset vaatteet, meikit, huonekalut, viinit, ruokaa. Sitten olet hyväksyttävä ja sellainen kuin nyt kuuluu. Muita asioita käsitteleviä lukujuttuja on häviävän vähän, nekin pinnallisia.
Suurin osa blogeista perustuu sen esittelylle, mitä on ostettu tai mitä haluttaisiin ostaa. Suosituin on se blogi, jossa ostetaan eniten ja kalleinta.
Ystäväpiirissäni ison osan elämä on pelkistynyt pelkäksi kuluttamiseksi. Vertaillaan koko ajan itseä toisiin: onko noilla hienommat vaatteet, kalliimpi auto, isompi ja uudempi talo kuin meillä. Apua, on! Nyt äkkiä hankkimaan meillekin uusi auto!
Seurustelu on enää tasoa: me ostettiin uusi keittiökone, se on luksuskone, se on markkinoiden paras ja EI ollut muuten HALPA. Ja TÄMÄ piiras, mitä te syötte, on vatkattu sillä LUKSUSKONEELLA. Oonko muuten sanonut, miten erinomainen se luksuskone on, seuraavaksi mä hankin siihen...
Jopa tv:n katsomisesta on tullut kilpailua siitä, kuka näkee ensin uusimman ohjelman - ja ensin se näytetään tietty kalleimmalla kanavalla. Ystäväni osti jonkin HBO-paketin, että varmasti näkee kaikki HBOn sarjat, ennen kuin ne esitetään Suomessa! Mikä ihmeen itseisarvo sekin on?
Matkustaminen ei enää ole uusien asioiden kokemista, uusiin ihmisiin tutustumista, maailmankuvan avartamista. Ei, se on kuluttamista: kellä on ollut kallein hotelli, se on voittaja.
Lapset ovat pelkkiä kulutuksen mallinukkeja. Pitää olla tietynlaiset vaatteet, harrastukset, jne. Ja sitten vanhemmat pätevät sen kautta - ja riitelevät, mikä kurahaalari on paras ja kallein. Come on, ihmiset, ne on pelkkiä kakaroiden kurahaalareita! Miten niistäkin on voinut muotoutua jotain statussymboleita?!
Aikuisten harrastuksissa sama juttu. Enää ei harrasteta omaksi huviksi, virkistykseksi ja ajanvietteeksi. Harrastuksista on tullut kuin toinen ura, joissa pitää olla ilmiömäinen ja paras. Jos vaan kudot villasukkia tai käyt jumpassa, se ei ole mitään.
Sinun pitää keksiä omasta päästäsi erityisihmeellinen hartiahuivimalli, kutoa se, postata se nettiin ja saada muut tekemään samanlainen! Urheilu ei ole mitään, jos siinä ei voi esiintyä, juosta maratonia tai kilpailla.
Ruoanlaitosta ja leipomisestakin on tullut välineurheilua. Ei riitä, että on hyvää pullaa. Se pitää olla tehty erityisellä pullatruuttaimella, siinä pitää olla jännä uusi säväys ja erikoiset koristeet - sen pitää olla PARAS pulla ikinä!
Kun luet kirjan, sen pitää vähintään olla se Nobel-voittaja, jonka koko tuotannon olet lukenut viisi kertaa läpi ja jonka synnyinseudulle olet tehnyt toiviomatkan.
Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka.
Olen niin KYLLÄSTYNYT tähän vertailuun ja kisaamiseen! Miksei voida vain lukea mielenkiintoisia kirjoja ja keskustella niistä - miksi siitäkin tulee kisa, kuka ekana sen uutuuskirjan luki. Sama koskee ihan kaikkea.
Ja kyse ei nyt olisi siitä, etten voisi tehdä tuota samaa. Tulojen puolesta voisin hyvin lähteä tuohon samaan kilpajuoksuun. Mutta mua ei huvita. Kokeilin sitä. Siitä ei saa mitään. Se on tyhjää. Miksi kaikki vaan jatkaa sitä?
Kommentit (65)
Ihan naurettavaa touhua aikuisilta ihmisiltä, en piittaa tuollaisesta ollenkaan enkä myöskään pahemmin ole törmännyt ilmiöön omassa tuttavapiirissäni.
Mutta ehkä olen säästynyt tuolta aivopesulta, kun en lue niitä akkainlehtiä?
Elämä on niiiiin paljon mukavampaa kuin voi tehdä valinnat sen perusteella, mitä itse arvostaa ja viis veisata siitä, mitä muut ajattelee. Tuohon kilpailuun on ihan turha lähteä mukaan, koska aina on joku jolla on enemmän pelimerkkejä. Ja tätä samaa olen opettanut lapsellekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli vain yksi esimerkki.
Ruokalehdet ja viinilehdet, esimerkiksi, ihan vastaanvanlaisia.
En tiedä, miten mun tuttavapiiri on ajautunut tuohon. Todella kyllästyttävää
Ei meillä vaan oo tollasta, ehkä sit liikun väärässä porukassa. Melkein toisinpäin - kisataan siitä, kuka tekee halvimmat matkat ja parhaimmat löydöt kirpparilta. Olen vieläpä pankissa töissä, jossa vois periaatteessa ollakin tuommoisia ihmisiä. Pääkaupunkiseudulla en tosin asu.
ehkä ohikiitävän hetken saattaa säälittää tai huvittaa, mutta minun elämänarvoni ovat niin täysin erilaiset, etten ota paineita ympäristön kilpavarustelusta yms.
Se on ihan ihmisyksilön oma moka jos alistuu milloin mihinkin hevonpaskaan, kuin se olisi laki. Itsetuntoa... kasvata hieman lisää itsentuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pyrin elämään mahdollisimman halvalla ja kertoilen tuttaville ihan piruuttani aina mitä milloinkin olen löytänyt mahdollisimman halvalla tai kopa ilmaiseksi alennusmyynneistä, kirppiksiltä tai roskiksista. Harvemmin kukaan yhtyy ilooni löydöistä vaan yleensä ollaan vaivautuneita ja hymähdetään vaan.
Luulen tämän kaiken johtuvan feminismistä. Naiset ovat saaneet liikaa päätäntävaltaa perheiden ostopäätöksissä. Miehet painottavat enemmän järkeä ja hintaa kuin naiset, joille laumaeläiminä on hirveän tärkeää mitä muut ajattelevat ostoksista. Samoin halpa hinta tuntuu olevan naisille lähtökohtaisesti kauhistus.
Itse pyrin elämään mahdollisimman halvalla ja kertoilen tuttaville ihan piruuttani aina mitä milloinkin olen löytänyt mahdollisimman halvalla tai kopa ilmaiseksi alennusmyynneistä, kirppiksiltä tai roskiksista. Harvemmin kukaan yhtyy ilooni löydöistä vaan yleensä ollaan vaivautuneita ja hymähdetään vaan.
Luulen tämän kaiken johtuvan feminismistä. Naiset ovat saaneet liikaa päätäntävaltaa perheiden ostopäätöksissä. Miehet painottavat enemmän järkeä ja hintaa kuin naiset, joille laumaeläiminä on hirveän tärkeää mitä muut ajattelevat ostoksista. Samoin halpa hinta tuntuu olevan naisille lähtökohtaisesti kauhistus.
Pelkällä järjellähän se mies auton ja veneenkin valitsee. Ei puhettakaan, että naapurin auton tai veneen hinnalla ja hevosvoimilla olisi mitään merkitystä. Eikä tv-ruudun koolla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai olen niin hölmö, etten ole huomannut. Tai sit olen vaan niin vanha, etten osaa ottaa asioita noin...
Suurimmaksi osaksi se kisa varmaan on ihmisten päässä - ei kukaan tule sanomaan että sinun pitäisi harrastaa hienompia asioita tai matkustaa eksoottisempiin kohteisiin tai leipoa taidokkaampia leivonnaisia, mutta sitä alkaa vain itsestä tuntua että se on joku standardi johon pitäisi yltää.
Tuo tavarapuoli on omalta osaltani helpompi ohittaa - olen itse nelikymppinen ja samaa ikäluokkaa ovat tuttavanikin, ja vaikka jotkut harrastavatkin sitä blogienkin tavaramaailmaa niin kukaan ei pidä sitä mitenkään välttämättömänä. Yleisin tavaraan liittyvä puheenaihe on että kaikilla on tavaraa liikaa jo nyt, ja jos vain saisi aikaiseksi niin sitä tavaravuorta pitäisi yrittää vähentää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että älä lue niitä lehtiä. Helppo ratkaisu.
Mä aina välillä täältä luen näitä aloituksia ihan siitä mielenkiinnosta, että onko jonkun elämä tosissaan jotain kilpavarustelua. Tuntuu omituiselta, että ihminen lähtee mukaan tuollaiseen vasten tahtoaan.
Kun se sulla on noin paljon noihin lehtiin sitoutunut juttu, niin älä osta ja tilaa mitään aikakausilehtiä äläkä lue niitä. Niin sulle syntyy päähän paljon vähemmän noita kuvitelmia, että pitää mukamas olla jotain hienoa.
Jos taasen et halua muuttaa mitään, niin älä meille kitise.
Suurimmaksi osaksi se kisa varmaan on ihmisten päässä - ei kukaan tule sanomaan että sinun pitäisi harrastaa hienompia asioita tai matkustaa eksoottisempiin kohteisiin tai leipoa taidokkaampia leivonnaisia, mutta sitä alkaa vain itsestä tuntua että se on joku standardi johon pitäisi yltää.
Tuo tavarapuoli on omalta osaltani helpompi ohittaa - olen itse nelikymppinen ja samaa ikäluokkaa ovat tuttavanikin, ja vaikka jotkut harrastavatkin sitä blogienkin tavaramaailmaa niin kukaan ei pidä sitä mitenkään välttämättömänä. Yleisin tavaraan liittyvä puheenaihe on että kaikilla on tavaraa liikaa jo nyt, ja jos vain saisi aikaiseksi niin sitä tavaravuorta pitäisi yrittää vähentää.
Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Se tietty tavoitetaso on ihmisillä itsellään vertailun tuloksena. Jotenkin on olo että nuo tietyt hifistelyt on tarpeen elämässä, kun sitä pitää normaalina ja kuulee joka puolelta. Aina ei tarvitse ehkä olla paras, mutta samanlaista elämää pitää elää muiden kanssa.
Itse asun pääkaupunkiseudulla ja suurin tarve päästä tuohon tiettyyn muottiin tulee tietynlaisen työn omaavien ihmisten joukossa. Juostaan pää kolmantena jalkana joka puolella ja tuloksia pitää tulla, myös vapaa-aikana. Uudet trendit pitää ottaa omakseen tai jää ulos kuvioista. Ilman noita et pysty enää osallistumaan tiettyihin keskusteluihin ja ole sosiaalisesti hyväksyttävä.
Kyllä sillä siis on merkitystä missä porukoissa pyörii. Varmasti on painottunut pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. Mitä korkeampi koulutus ja ylemmän tason ammatti sitä enemmän korostuu tuo oikeanlainen suorittaminen. Ikävintä on huomata että omat intressit noihin tiettyihin tekemisiin eivät lähde aidosti omasta arvomaailmasta, vaan automaattisena ulkoisena odotuksena. Oikeasti on kamalaa kun elämästä on tullut suorittamista kaikilla osa-alueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tutut eivät ole tuollaisia. Kai ystäväpiiri muotoutuu elämänarvojen mukaan, ne tuttavat jäävät joiden kanssa ei ole juuri yhteistä. Voisiko tämä olla joku wannabe rikkaiden touhua.
Minulla on sellainen näkemys, että tämä kilpavarustelu johtuu sosiaalisen median valtavasta merkityksestä ihmisille. Facebookissa, blogeissa jne. esitellään sitä täydellistä elämää ja kuin huomaamattaan moni lähtee mukaan kilpavarusteluun ja se muuttaa ihmisten kulutustottumuksia, arvoja ja ajatuksia siitä, millaista on tavoittelemisen arvoinen elämä. Facebookihan on olemassakin vain siksi, että esittelisimme elämäntyylimme ja kulutustottumuksemme ja sitä kautta meitä ohjaillaan enemmän kuin me pikkuressukat tajuammekaan.
Itse en ole mukana tässä oravanpyörässä, vaikka rahaa olisi. Olen tällainen vastavirtaan uija ollut aina ja sellaiseksi jäänkin. Asun vaatimattomasti, ajan vaatimattomalla autolla, en matkustele juurikaan, enkä shoppaile. Minulla ei ole hienoja harrastuksia, koska itsekseen metsissä samoileminen ilman sen kummempia kamppeita ei varmaankaan kuulu niihin. Minua ei oteta juurikaan enää huomioon, koska tällainen ihminen on todella nobody nykymaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmaksi osaksi se kisa varmaan on ihmisten päässä - ei kukaan tule sanomaan että sinun pitäisi harrastaa hienompia asioita tai matkustaa eksoottisempiin kohteisiin tai leipoa taidokkaampia leivonnaisia, mutta sitä alkaa vain itsestä tuntua että se on joku standardi johon pitäisi yltää.
Tuo tavarapuoli on omalta osaltani helpompi ohittaa - olen itse nelikymppinen ja samaa ikäluokkaa ovat tuttavanikin, ja vaikka jotkut harrastavatkin sitä blogienkin tavaramaailmaa niin kukaan ei pidä sitä mitenkään välttämättömänä. Yleisin tavaraan liittyvä puheenaihe on että kaikilla on tavaraa liikaa jo nyt, ja jos vain saisi aikaiseksi niin sitä tavaravuorta pitäisi yrittää vähentää.
Samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Se tietty tavoitetaso on ihmisillä itsellään vertailun tuloksena. Jotenkin on olo että nuo tietyt hifistelyt on tarpeen elämässä, kun sitä pitää normaalina ja kuulee joka puolelta. Aina ei tarvitse ehkä olla paras, mutta samanlaista elämää pitää elää muiden kanssa.
Itse asun pääkaupunkiseudulla ja suurin tarve päästä tuohon tiettyyn muottiin tulee tietynlaisen työn omaavien ihmisten joukossa. Juostaan pää kolmantena jalkana joka puolella ja tuloksia pitää tulla, myös vapaa-aikana. Uudet trendit pitää ottaa omakseen tai jää ulos kuvioista. Ilman noita et pysty enää osallistumaan tiettyihin keskusteluihin ja ole sosiaalisesti hyväksyttävä.
Kyllä sillä siis on merkitystä missä porukoissa pyörii. Varmasti on painottunut pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin. Mitä korkeampi koulutus ja ylemmän tason ammatti sitä enemmän korostuu tuo oikeanlainen suorittaminen. Ikävintä on huomata että omat intressit noihin tiettyihin tekemisiin eivät lähde aidosti omasta arvomaailmasta, vaan automaattisena ulkoisena odotuksena. Oikeasti on kamalaa kun elämästä on tullut suorittamista kaikilla osa-alueilla.
Kaikki pitää suorittaa.
Täällä on tasaisin väliajoin avauksia, joissa naureskellaan eskareille, jotka käyttävät kuriksia: "ai suostuuko teidän lapsi vielä muka käyttämään niitä? nehän on tosi lapsellisia..." + perässä suosituksia merkkivaatteista, jotka olisivat parempi vaihtoehto. Kun joku kehtaa ihmetellä että mistä asti 5-6-vuotias olisi kuriksista kieltäytynyt, käy ilmi aika nopeasti että aikuiset ovat siirtäneet asenteensa lapsilleen. Sen saman, epävarman asenteen, jonka vuoksi sortuvat itsekin kuluttamaan vaikka eivät tiedäkään, miksi.
Minulla on sellainen näkemys, että tämä kilpavarustelu johtuu sosiaalisen median valtavasta merkityksestä ihmisille. Facebookissa, blogeissa jne. esitellään sitä täydellistä elämää ja kuin huomaamattaan moni lähtee mukaan kilpavarusteluun ja se muuttaa ihmisten kulutustottumuksia, arvoja ja ajatuksia siitä, millaista on tavoittelemisen arvoinen elämä. Facebookihan on olemassakin vain siksi, että esittelisimme elämäntyylimme ja kulutustottumuksemme ja sitä kautta meitä ohjaillaan enemmän kuin me pikkuressukat tajuammekaan.
Itse en ole mukana tässä oravanpyörässä, vaikka rahaa olisi. Olen tällainen vastavirtaan uija ollut aina ja sellaiseksi jäänkin. Asun vaatimattomasti, ajan vaatimattomalla autolla, en matkustele juurikaan, enkä shoppaile. Minulla ei ole hienoja harrastuksia, koska itsekseen metsissä samoileminen ilman sen kummempia kamppeita ei varmaankaan kuulu niihin. Minua ei oteta juurikaan enää huomioon, koska tällainen ihminen on todella nobody nykymaailmassa.
Vapaa-aikana ystävät voi valita, mutta työyhteisössä erilaisuus voi olla itsemurha.
Nämä ihmiset, jotka kokevat kaiken vertailuksi, kärsivät useim
n huonosta itsetunnosta ja kokevat helposti huonommuuden tunnetta muiden valinnoista. On luonnollista, että vaikkapa kokkailusta, matkustelusta tai lastenvaatteista kiinnostuneet ihmiset vertailevat kokemuksiaan. Jos sen kokee kilpavarusteluna, on syytä ehkä katsoa peiliin.
Kestikin aika kauan, ennekuin ensimmäinen kommentti tätä lajia tuli. Mistään ei saa keskustella, mitään ei saa asettaa kyseenalaiseksi, kaikkien pitää kulkea kuin rottien pillipiiparin johdattamana - muuten on huono itsetunto, pahin kirosana ylipäätään. Just.
Mihin on hävinnyt arvokeskustelu? En uskalla asettaa mitään kyseenalaiseksi, ettei muut vain luule, etten pärjää.
Olen huomannut ihan saman asian ja se todellakin ärsyttää. Kaveripiirini on täynnä ihania ihmisiä, ei tuo asia sitä poista, mutta ns.oravanpyörässä juokseminen tuntuu tapahtuvan kuin itsestään. Jos siis olet n.30v, käyt töissä, sinulla on lapsia ja mies, lapset harrastavat jotain ja itse harrastat jotain niin yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että juoksee tuossa oravanpyörässä. Se tapahtuu tosi huomaamatta, koska sitä vaan tarvitsee (?) isomman talon, kun lapsia ja harrastusvälineitä alkaa kertyä ja lapsille nyt on hankittava uudet kurahousut ja mieluusti ostaa hyvät, jotta menevät toisellekkin lapselle ja kohta huomaat jo käyväsi sitä keskustelua kurahousuista jne.
Itse tein tietoisen pysähdyksen, mutta huomaan kuinka helppoa olisi luiskahtaa takaisin siihen samaan vertailuun ja hankkimaan jotain uutta.
Kun pohdin eroa miehestäni, niin tosi monelta sain vinkkejä parisuhteen pelastamiseen: tehkää vielä yksi lapsi, matkustelkaa, ota uusi harrastus... Ja kun katsoo ympärilleen, niin kaikilla on koko ajan meneillään projekteja: talon rakennus/remontointi,hankitaan lemmikki, rakennetaan mökki jne. Lapset puhuu nykyään kavereista: niillä oli tosi iso talo, sillä on tosi paljon rahaa aina mukana kun käydään ostoskeskuksessa, ne oli tosi hienossa hotellissa ulkomailla. Täh? Saa todellakin käydä lasten kanssa keskustelua, että mikä tekee kodista kodin (talon suuruus vai ihmiset sen sisällä), tarvitseeko ostarilta aina ostaa jotain ja paljon (mitä oikeasti tarvitsee), eikö reissun tarkoitus ole kokea jotain uutta ja olla yhdessä ei hotellin hienoudella ole loppujen lopuksi merkitystä...
Tottakai minäkin ajattelin, että teen koko ajan vaan omia päätöksiäni koskien talon rakennusta tai harrastusten aloittamista, ei kait kukaan epämiellyttäviä asioita tee siksi, että muutkin niin tekevät.
Ymmärrän siis mitä ap tarkoittaa, mutta sitä on vaan vaikea itsessään tunnistaa ja myöntää :)
Täällä pk-seudulla tuo ainakin mielestäni on hyvin selkeää päälle 3-kymppisten keskuudessa. Statusta mitataan "hifistelyllä", harrastaa voi vaikka hiihtoa mutta siihenkään ei riitä vähänkään tavallisemmat markettisukset, vaan kaikki pitää olla viimeisintä huutoa, vermeet sitten tietenkin Marmotia tai vastaavaa Partioaitasta... Keittiössäkin voi toki puuhata, mutta ei kyllä mitään tavallista voi tehdä, vaan aina jotain erikoisuuksia ja panostaa pitää laitteisiin. Rasittavaa ja jotenkin äärimmäisen surullista. Autot, matkat, asunnot, häät, lasten vaatteet, omat vaatteet, harrastukset....näitä kohteita on lukemattomia. Kilpavarustelussa todellakin häviäjiä ovat ne, jotka eivät lähde siihen mukaan. Heistä tulee niitä epäkiinnostavia ihmisiä jotka jäävät keskustelujen ulkopuolelle (eiväthän he kykene kehuskelemaan upeilla matkakohteilla kun lomat vietetään ihan vaan perinteisesti kotiseudulla), heidän kanssaan ei voi vertailla Ticketin haalareiden paremmuutta versus Reimatec. Autonsakin on joku ruppanen Skoda tai vielä pahempaa, sitä autoa ei ole lainkaan (kulkevat hikisillä busseilla jne).
Ikävää että tähän on tultu.