Kyllä kannatti lähteä lasten kanssa ulos!
Jalkakäytävillä ym teillä pulkka ei luistanut, joten jouduimme väittelemään neljävuotiaan reippaan uhmiksen kanssa kävelemisestä. Hän heittäytyi maahan aina välillä. Sitten lähti ryntäilemään ja suuttui, kun emme pitäneet tästä lähellä autotietä. Oli liukasta, joten jouduimme pitämään loppumatkan uhkauksemme mukaan kädestä kiinni, koska ei siis muuten kuunnellut ja ei oltaisi ehditty perään itse kaatumatta. Lumikinoksiin karkasi ja ei halunnut tulla alas. Kerran liukastui kovassa lumikinoksessa ja tuli mukkelismakkelis alas, mutta onneksi kolhuitta.
Isommat lapset laskivat pulkkamäkeä ja kuuntelivat aina mitä heille sanoimme. Aikuiset jäivät vaille liikuntaa tuon nuorimmaisen vuoksi. Syliinkään ei voitu häntä ottaa tai oltaisiin kaaduttu yhdessä liukkailla. Lapsi valitti, kun ei kannettu tai kuljetettu pulkassa.
Kommentit (2)
Selvennykseksi.
Menimme pulkkamäkeen jalkaisin. Matka kesti, koska nuorinta oli vaikeaa saada liikkumaan. Isommat lapset odottivat nuorinta tottuneesti. Me vanhemmat kävimme taistelut uhmiksen kanssa.
Pulkkamäessä isoimmat laskivat, kun taas nuorin ei kiinnostunut mäestä, vaan kiipeili auratuissa kinoksissa, mikä oli ihan hyvä asia, niin kauan kuin hän ymmärsi jotain riskeistä. Paluumatka meni myös hitaasti. Jokainen koirankakkakasakin olisi kelvannut kiipeilypaikaksi.
ap
Sekopäistä touhua... Isommat olivat pulkkamäessä ja kuuntelivat teitä, vaikka nelivuotiaan kanssa kuljitte päättymätöntä taivalta liukkailla käytävillä autotien vieressä...