oliko isäsi lämmin ja kiltti ihminen
minun isä oli ilkeä ja vihainen sekä rakkaudeton, olisi kiva kuulla jos jollain on ollut hyvä isä
Kommentit (23)
Hän oli kiltti mutta etäinen. Ei mikään lämmin ihminen mutta ilkeä, ei koskaan.
Narsistinen, väkivaltainen, huoritteli minua jo n olin alle 10v.
Ei ollut minunkaan isä lämmin ja kiltti. Joskus pohdin onko tämä suomalaismiesten ongelma? Ulkomaalaisen miehen kautta olen nähnyt myös lämmintä ja kilttiä isyyttä.
Monet isät joita näen työni kautta tuntuvat olevan sitä kylmempää sorttia. Poikkeuksia tietenkin on ja niitä on aina mukava nähdä.
oli, ehkä liiankin kiltti ja viina ja huonot kaverit vei. ei ollut koskaan ilkeä humalassakaan.
Minulla oli maailman ihanin isä, olinkin aina se isin tyttö. Meillä oli todella hyvät ja lämpimät välit. Koskaan ei isä mulle huutanut tai sanonut pahasti. Valitettavasti isäni kuoli jo kauan kauan sitten. Ja ikävä on.
Kylmä, kova ja etäinen. Lämpö ei häntä kuvaa.
Kiltti, auttavainen, lämmin ja kaikin puolin maailman paras niin kuin äitinikin. Lapsuus oli ihana ja edelleenkin tiedän, että voin luottaa heihin sataprosenttisesti, vaikka kaikki muu kaatuisi.
Isäni oli melko etäinen, mutta jotenkin tiesin että hän kuitenkin tykkäsi minusta. Nuorempana hän oli ollut vielä kiivaampi ja väkivaltaisempi, minä sain tuntea hieman vanhemman ja leppoisamman isän. Hän oli ollut sodassa ja ne kokemukset varmaan vaikuttivat häneen. Sotaveljet oli hänelle tärkeitä, minun ristiäisetkin hän skippasi sotaveljien kokoontumisen vuoksi - ja hänen toiveestaan minulle annettiin toinen etunimi hänelle rakkaan sotilasmarssin mukaan.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 15:25"]
Kiltti, auttavainen, lämmin ja kaikin puolin maailman paras niin kuin äitinikin. Lapsuus oli ihana ja edelleenkin tiedän, että voin luottaa heihin sataprosenttisesti, vaikka kaikki muu kaatuisi.
[/quote]
kuulostaa uskomattomalta, melkein itkettää vaikka olenkin aikuinen, ap
Alkoholisti oli tai siis on edelleen. Aika kaukana ihanasta ja kiltistä.
Kuvaisin isääni juuri noilla sanoilla ja tiedän olevani siksi tosi onnekas. Suurella osalla ystävistäni isä on ollut hyvin etäinen, eikä ainakaan lämmin ja kannustava. Oma isäni muisti aina kehua kauniiksi, jos olin laittautunut ja koen tuon "miehisen huomion" olleen tosi tärkeää itsetunnon kannalta.
Puolisoni suhde isäänsä on täysin päinvastainen ja olen joutunut seuraamaan sivusta kipuilua asian suhteen. Hän on kuitenkin tietoisesti pääättänyt olla läsnäoleva ja läheinen isä lapsilleen, josta olen tosi ylpeä. Asian käsittelyä ja terapiaakin se on kuitenkin vaatinut.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 15:25"]
Kylmä, kova ja etäinen. Lämpö ei häntä kuvaa.
[/quote]
Minun isällä oli ja on edelleen ihan mielipuolisia raivokohtauksia noiden lisäksi.
Onneksi omilla lapsilla on aivan upea isä.
Oikein kiltti ja hyvä isä, sekä ollessani lapsi, että edelleen. Hänellä oli aina aikaa minulle. En ehkä niinkään leikkinyt hänen kanssaan, mutta muistan, miten jo ollessani alle kouluikäinen hän opetti minulle mielenkiintoisia asioita luonnosta ja maailmasta, matikkaa, kirjoittamista. Hiihdettiin pitkiä hiihtolenkkejä yhdessä kaksistaan, kun äitini hoiti kotona pikkusisaruksiani. Pyöräiltiin, luisteltiin. Opin tekemään auton ruostesuojauksen ja vaihtamaan renkaat. Koululaisena sain häneltä aina tarvitessani apua läksyissä, niin toki sain äidiltäkin niissä alueissa, mitä hän osasi. Isä hoiti meidän lasten yöheräilyjä ja yösyöttöjä paljon ollessamme pieniä ja jäi jopa isyyslomalle, mikä oli sinä aikana (70-luvulla) melkoisen ennenkuulumatonta. Isän kanssa saattoi myös aina puhua ongelmista, etenkin teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena siitä oli suuri apu, kun saatoin hänen kanssaan pohdiskella juttuja. Olemme edelleen läheisiä, vaikka asumme kaukana toisistamme. Voin aina hädässä luottaa saavani apua isältä!
Kiltti ja lämmin eivät ehkä kuvaa isääni parhaiten, oli hieman etäinen ja omissa maailmoissaan usein, mutta toisaalta aidosti kiinnostunut minusta ja keskusteltiin, katseltiin jotain tiettyjä telkkariohjelmia yhdessä ja otti minut usein omiin hommiinsa mukaan. Välittävä ja aito. Ollaan edelleen läheisissä väleissä ja voidaan jakaa ajatuksia kaikesta mahdollisesta. On onneksi myös pehmennyt ajan saatossa; ei vaadi enää niin paljon itseltään ja sitä kautta myös vähemmän minulta -ei ole enää niin ehdoton ja kiivas kuin aikoinaan saattoi olla. Rakastaa ja on ylpeä kaikista lastenlapsistaan.
No ei ole mitenkään ilkeä. En kuitenkaan ole kovin läheinen ja jotenkin pidän häntä yksinkertäisensa siksi ettei ole käynyt kouluja. Vaikka se ei ole hänen vikansa sillä elämä silloin oli aika köyhää. Kuitenkin hän on pärjännyt elämässä varmaankin paremmin mitä itse,mikä on hieno juttu. Plussana se ettei tule kovin ikävä kun aika jättää.
HYVÄN isän kaipaus on ihan ymmärrettävää ja luonnollista meillä aikuisillakin; se voi koskettaa iästä riippumatta. Itselläni on ristiriitainen isäsuhde eli välillä on hyviä aikoja ja välillä aika riitaisia, mutta isäsuhteeni ei rajoitu siihen, mikä on suhteeni biologiseen isääni, vaan minä ja kuka tahansa voi löytää isäsuhteen, joka on jotakin enemmän kuin mihin olemme ehkä tottuneet: täysin rakastava ja turvallinen:
[quote author="Vierailija" time="24.03.2013 klo 15:47"]
Kuvaisin isääni juuri noilla sanoilla ja tiedän olevani siksi tosi onnekas. Suurella osalla ystävistäni isä on ollut hyvin etäinen, eikä ainakaan lämmin ja kannustava. Oma isäni muisti aina kehua kauniiksi, jos olin laittautunut ja koen tuon "miehisen huomion" olleen tosi tärkeää itsetunnon kannalta.
Puolisoni suhde isäänsä on täysin päinvastainen ja olen joutunut seuraamaan sivusta kipuilua asian suhteen. Hän on kuitenkin tietoisesti pääättänyt olla läsnäoleva ja läheinen isä lapsilleen, josta olen tosi ylpeä. Asian käsittelyä ja terapiaakin se on kuitenkin vaatinut.
[/quote]
Minunkin isäni on aina ollut etäinen. En pysty edes kuvittelemaan että olisin lapsena kertonut hänelle henkilökohtaisista asioistani, tai nytkään. Keskustelut ovat pinnallista kauniita ilmoja on pidellyt- jutustelua. Ei ollut kannustava vaan tietyllä tapaa vaativa. Minun ei ollut pakko olla kympin tyttö, mutta "homma piti hoitaa kotiin" ainakin keskinkertaisesti. Epäonnistumisesta motkotettiin, ikinä ei tsempannut eikä kehunutkaan.
Minäkin olen kipuillut asian kanssa. Nuorena olin poikien kanssa todella typerä. Kuvittelin että sänkyyn hyppääminen = ihastuminen ja seurustelua. No ihan niin ei ollut.
Isä oli ja on lämmin ja välittävä. Apua ja tukea olen aina tarvitessani saanut :) Isän kanssa olen paljon tekemisissä. Äitini taas on etäinen ja tympeä.
Vain silloin kun itkin, silloin kun hän lohdutti minua. Muuten oli se toinen, ilkeämpi persoona vallalla.