Lue keskustelun säännöt.
Onko jollekin käynyt äitinä niin, että jossain vaiheessa sitä vaan lakkaa hermostumasta?
07.01.2013 |
Minulle on käynyt niin, että mikään lapsiperheen arkipäivän harmillisempi juttu ei enää hetkauta, vaikka vielä hetki sitten hermostuin monta kertaa päivässä.
Esimerkki tästä illasta: isompi sairastui oksennustautiin, pienempi nuhaan. Viime yönä ei olla juuri nukuttu koska tultiin reissusta.
Ennen olisin ollut ihan hermona. Olisi ällöttänyt kaikki oksennuspyykki, lattioiden pyyhkimiset tms. Olisi harmittanut, että lapset on käyneet kaapilla ja ottaneet ilmankostuttimesta osan omiin leikkeihinsä eikä sitä todennäköisesti koskaan löydy. Edessä oleva yö, joka sisältää lisää pyykkiä, lisää sotkua ja aamulla todennäköisesti pari petipotilasta lisää, olisi hirvittänyt. Olisin kauhulla miettinyt, miltä tuntuu aamulla kun ei ole saanut nukuttua kahteen yöhön ja silti pitää jaksaa näistä huolehtia.
Nyt ei tunnu missään. Tulkoon se määrä pyykkiä joka tulee. Konehan voi pyöriä koko yön kun ei tässä muutenkaan nukuta. Ilmankostuttimeen saa ostaa varmaan jostain lisäosan. Jos ei saa, minkäs teet. Jos ja kun tässä aletaan itse oksentamaan, niin mitäpä tuosta. Sille nyt ei mahda yhtään mitään.
Tää on niin ihanaa. Säästyy valtava määrä energiaa kun ei hermostu eikä voivottele, on vaan. Jotkuthan on tällaisia luonnostaan, mutta kun minä en ole ollut, niin tää tuntuu niin luksukselta. :)
Oiskin kiva kuulla, onko jollekulle muullekin tapahtunut joskus tällainen muodonmuutos.
Kommentit (8)
Mulla on 6-vuotiaat kaksospojat, joista toinen on erityislapsi. Syntyivät keskosina ja ovat vilkkaanpuoleisia ja toinen tosiaan erityistä tukea tarvitseva. En nyt lähde sitä tarkemmin erittelemään, ihan nyt noin päällisin puolin normaali lapsi.
Meiltä on jäänyt muskarit, vauvauinnit sun muut häröilyjumpat käymättä ihan vaan siksi, että en ole viitsinyt. En ole itsekään vn. 76 käynyt kyseisissä aktiviteeteissa äitini kanssa vaan olin jo 9kk ikäisenä reipas tarhalainen ja ihan normaali valveutunut kansalainen minusta kasvoi.
Lamppu on palanut makkarin katossa, mutta olkoot. Mies tulee työmatkalta parin päivän päästä ja vaihtakoot mies sen sitten. Minä en sinne kunnolla yllä edes. Raahasin keittiöstä kirkasvalolampun toimittamaan makkarin lampun virkaa.
Ennen olin oikea pedantti seesteisen kodin vaalija, mutta nyt on aivan se ja sama onko kaikki niin tip top.
En tule rikkaammaksi enkä köyhemmäksi jos hosun ja stressaan elikkä otan nyt vaan erittäin rennosti ja annan lasten kailottaa sen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin ennen suuri järjestyksen ystävä. Aina tuntui ettei koskaan kaikki ollut riittävän tip top ja ärsyynnyin helposti. Kummallista miten sitä onkin kaikesta jaksanut stressata.
On ihan totta, mitä kakkonen sanoi, että kaikki sujuu helpommin ja lapsetkin tottelee helpommin, kun on itse rento. Äidillä on kyllä iso merkitys koko perheen ilmapiiriin.
ap.
Kuulostaa ihanalta, tuota olotilaa todella toivoisi . Olen tässä äitiydessä vielä siinä vaiheessa että hermostun sen kuus kertaa päivässä. Toivottavasti pääsen seuraavalle tasolle pian :)
Lakkasin hermostumasta turhista joskus sinä vaiheessa, kun kolmas lapsi oli parivuotias. Vielä tyynemmäksi muutuin neljännen ja viidennen lapsen jälkeen, jotka ovat sairaita.
Positiivisuus ja optimismi ovat selviytymiskeinoja myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se huoli häivy sitä pohtimalla, stressiä tulee ja menee, entäs sitten jos kaikki muu on päin persettä kunhan edes asia x (mikä tahansa tärkeä juttu) toimii.
MIkään ei hetkauta. Olen ihan viilipytty siinä missä olisin repinyt aiemmin hiuksia päästäni. Mutta tiedoksenne, en aloittanut lääkitystä yksinomaan lastenkasvatusongelmien takia. Sivutuotteena hoidosta tuli sitten tämä tyyneyskin.
Hyvin osasit kuvata prosessin. Ja mikä jännintä, lapset stressaa vähemmän ja tottelee helpommin, kun en hermostu. Se on ehkä se kaikista jännin juttu tässä.