Mun elämässä ei ole enää juuri muuta kuin lapset ja koti

En voi melkeinpä ikinä käydä missään ilman lapsiani. Jotkut pakolliset menot ehkä onnistuvat niin että (tuleva ex) mieheni on lastensa kanssa. Silloinkaan ei ole edes ruokakauppaan asiaa, vaan minun on tultava heti kotiin ja päästää mies auttelemaan omia kavereitaan ym. Ei auta vaikka olisi asioista sopinut hyvinkin etukäteen. Aina menevät kaverit perheensä edelle silloinkin jos minä olen kipeä.



Kodin hoitokin on nykyään vain ja ainoastaan minun vastuullani. Toki lapsetkin tekevät jotain mutta ovat pieniä vielä.



Mies on työtön ja elelee minun rahoillani. Valittelee työttömyyttään, mutta ei ota edes töitä vastaan vaikka niitä tarjottaisiin hänelle.



VAlittaa ettei aikaa riitä siihen eikä siihen. Hän ei kerennyt imuroimaan, ei kerennyt tyhjentämään tiskikonetta.



Pitää juosta asioilla jotka eivät liity perheeseemme mitenkään ja kun ollaan kotona niin silloin pitää levätä.



Itse saan levättyä ainoastaan öisin ja silloinkin aika vähän kun 10kk vanha vauva heräilee vielä...

No vähän liioiteltua mutta silti...





On ihan hyväksikäytetty olo ja tähän tulee loppu.

Joo joudun kyllä silloinkin tekemään kaiken yksin, mutta voisin luulla tuntevani itseni jälleen ihmiseksi...