Miten reagoisit, jos tyttäresi hiukset yhtäkkiä irtoaisivat (kaikki)? Entä poikasi?

8-vuotias poika joka on hyvin tarkka hiuksistaan. On jo 4-vuotiaasta asti ollut päättämässä millainen leikkaus tukkaan tehdään. Pitkä tukka oli pari vuotta, sitten leikkautti lyhyet ja nyt taas kasvattaa pitempää mallia.



Kyllä hänelle (ja minullekin) olisi kova paikka aluksi jos hiukset alkaisivat tippumaan pois. Uskon kuitenkin että pääsisi siitä pian yli. Itsestä en osaa sanoa, ehkä siihen kuitenkin suhtautuisi kevyemmin kuin tytön ollessa kyseessä.

8-vuotias poika joka on hyvin tarkka hiuksistaan. On jo 4-vuotiaasta asti ollut päättämässä millainen leikkaus tukkaan tehdään. Pitkä tukka oli pari vuotta, sitten leikkautti lyhyet ja nyt taas kasvattaa pitempää mallia. Kyllä hänelle (ja minullekin) olisi kova paikka aluksi jos hiukset alkaisivat tippumaan pois. Uskon kuitenkin että pääsisi siitä pian yli. Itsestä en osaa sanoa, ehkä siihen kuitenkin suhtautuisi kevyemmin kuin tytön ollessa kyseessä.

Keskusteisin lapsen kanssa.

8-vuotias poika joka on hyvin tarkka hiuksistaan. On jo 4-vuotiaasta asti ollut päättämässä millainen leikkaus tukkaan tehdään. Pitkä tukka oli pari vuotta, sitten leikkautti lyhyet ja nyt taas kasvattaa pitempää mallia. Kyllä hänelle (ja minullekin) olisi kova paikka aluksi jos hiukset alkaisivat tippumaan pois. Uskon kuitenkin että pääsisi siitä pian yli. Itsestä en osaa sanoa, ehkä siihen kuitenkin suhtautuisi kevyemmin kuin tytön ollessa kyseessä.

Miksi luulet, että sun 8v pääsisi tukattomuudesta pian yli?

kun on luonteeltaan sellainen. Suree jotakin asiaa aluksi mutta aika pian näkee hyvätkin puolet.

karvattomuudessa? Luulen, että ihan noin hyvin ei pian kävisi edes sun fiksulle lapselle.

karvattomuudessa? Luulen, että ihan noin hyvin ei pian kävisi edes sun fiksulle lapselle.

Niin itsekin tein alkuun, ajattelin että mikäs nyt tuossa sitten. En silloin oikein uskonut vielä tän olevan juuri meidän kohdalla pysyvä vaiva.

Nyt sitä on joutunut tosissaan miettimään, ja hankalalta se toki tuntuu. Tällä hetkellä olen ihan ok kaiken kanssa, ja tytön suhtautuminen on myös tosi rentoa ja mutkatonta. Kyllä silti harmittaa katsoa kuvia viime keväältä, joissa tytöllä on pitkät letit. Menetyksen tunne on suuri, ja kanssaihmisten katseet harmittavat. Täytyy alkaa tapella maksusitoumusten kanssa ja koittaa löytää tytölle sopiva peruukki, sekään ei ole niin helppoa. Peruukkiliikkeeseen voi toki kävellä sisään peruukkia hakemaan, mutta lapselle on vaikea löytää sopivaa tuosta vain. Ne myös maksavat rutosti.

Ap

Tosin itselleni voisin jonkun sairauden ottaakin, jotta kaikki karvat katoaisi. Inhoan karvaisuuttani! :)

Kaikki tuollainen lopullinen luopuminen ja se että joku asia ei enää palaakaan ennalleen enää koskaan, ja "korjaudu", vaatii multa aina aikaa sulatteluun. Itse sulattelen sitä puhumalla ja puhumalla, niin kauan kun olet sinut sen asian kanssa. Käyn kaikki eri puolet asiasta läpi, ennenkun voin sisäistää ja hyväksyä asian. Mutta sekin päivä aina tulee kyllä. :) Mutta satuttaa varmasti, itseänikin satuttaisi, varsinkin jos se sattuisi lapselleni. Enemmän vielä silloin kun sattuu lapselle, kuin että jos sattuisi itselleni.

karvattomuudessa? Luulen, että ihan noin hyvin ei pian kävisi edes sun fiksulle lapselle.

on vissiin noussu väärällä jalalla vuoteesta? En tiennytkään että tunnet lapseni kun fiksuksi sanot. Vai oletko se laakson tyhmin muumi?

kyllä mä varmasti surisin lapsen puolesta. Ehkä tosin tukkaa enemmän niitä ripsiä ja kulmakarvoja, kun tunnen yhden joka on nämäkin menettänyt.



Mutta tukka ei mulle sinällään ole niin tärkeä kuin yleensä naisille, pitkiä hiuksia mä en ole koskaan pitänyt arvossa, ja olenpa ollut vähällä ajaa kaljun, mutta kuitenkin lopulta jättänyt sängeksi.

Rohkaisisin lasta hyväksymään asian, ja olemaan kuitenkin avoin sen suhteen, ja musta ei olis ollenkaan paha, jos hän uskaltaisi jopa julkisesti liikkua kaljuna.

Mun lapsille (tyttöjä siis) se olis kyllä varmasti paha paikka, kumpikaan kun ei jaa äidin näkemystä siitä, että naisellakaan ei tarvitse olla pitkiä hiuksia.

ahaa, alopesiaa, jota lähipiirissä kahdellakin henkilöllä. Tukisin lastani tässä asiassa. Olen sen verran jalat maassa, että jos tällä elämän polusta selvitään, niin hyvä!

Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia siitä miltä tämä tuntuisi. Toivon teidän oikeasti pohtivan miten se vaikuttaa lapseen ja itseen ennen vastausta, äkkiseltään ei tukka ehkä tunnu kummaltakaan.

Olisiko hankala paikka? Hankalampi tytön kohdalla vai pojan? Vaikuttaisiko lapsen ikä, miten? Kaipaisitko hiuksia, surisitko? ap

Tms. Meillä ei ole mitään valmisselitystä tuom,moiseen suvussa ja vaikka olisikin, täytyisi oman lapsen kohdalla ehkä varmistaa, että kaikki on varmasti ok.



Kaljuun suhtautuminen olisi sitten kiinni lapsen luonteesta ja tyypistä. Että hankittaisiinko sen suojaksi peruukkeja vai lippalakkeja.

Tms. Meillä ei ole mitään valmisselitystä tuom,moiseen suvussa ja vaikka olisikin, täytyisi oman lapsen kohdalla ehkä varmistaa, että kaikki on varmasti ok.

Kaljuun suhtautuminen olisi sitten kiinni lapsen luonteesta ja tyypistä. Että hankittaisiinko sen suojaksi peruukkeja vai lippalakkeja.

Mutta siis teidän itsenne, äitien ja isien, olisiko helppo homma menettää lapsen hiukset? Olisiko teidän noin helppo kuitata koko homma, että no peruukki sitten tai lippis ja that's it.

ap

joten jos asiaan ei liittyisi mitään vakavaa sairautta vaan se olisi ainoastaan kosmeettinen ongelma, olisin jossain mielessä helpottunut.



Kaljuus on varmasti miehelle/pojalle helpompi juttu kuin tytölle/naiselle. Pojan kohdalla en varmasti asiasta suuremmin huolestuisi, mutta tytön kohdalla miettisin enemmän, miten hän itse asian kokee. Yrittäisin tukea asiassa ja hankkisin kyllä kaikki mahdolliset asiat, joita tyttö haluaisi, hyvän laadukkaan peruukin, antaisin tatuoida kulmakarvat halutessaan yms. Yrittäisin tehdä elämän asian kanssa niin helpoksi kuin mahdollista. Ja yrittäisin puhua, mikä on ulkonäön merkitys elämässä eri ikäisenä. Teini-ikäiselle tytölle tällainen saattaisi olla iso ja vaikea juttu.

on näin käynyt, että kaikki karvat ovat lähteneet ja ymmärrän sen taudin kuvaan, olisi se silti äärimmäinen kova paikka, jos omalle lapselle kävisi niin, erittäin surullista.

Ajattelin, ettei sen niin väliä. Hiuksia ne vaan on. Varmaan sitten vähän myöhemmin ajattelen taas niin.



Kuitenkin nyt tässä vaiheessa, kun kaljuutta ei voi enää peitellä vaikka hiuksia vielä onkin, olen välillä yllättynyt haikeuden ja surun määrästä. Tulee sellaisia oman menetyksen tunteita, heti perään syyllisyyttä niistä. Että en saa kohta enää silittää lapseni tukkaa, en letitellä kampauksia, en ihailla sitä kaunista ja omalaatuista väriä. Sitten mietin miten itsekästä on surra niinkuin MINÄ olisin menettänyt jotain, lapseni päästähän ne karvat lähtevät.



Ja samaan aikaan on huoli lapsen pärjäämisestä elämässä. Entä jos hiukset eivät koskaan kasva takaisin? Tai entä jos kasvavat, lapsi tottuu niihin ja ne irtoavat sitten taas? Miten muut ottavat kaljuuden vastaan, miten lapsi pärjää sen kanssa?



ap

en voi varmasti tietää mitä tuntisin jos noin kävisi. Huoli olisi eniten miten lapsi asian ottaa ja uskon että oma itse jäisi taka-alalle.

Varmaa on että vertaistukea haettaisiin ja mahdollisia sopeutumisvalmennuksia sekä psykologin/psykiatrin apua lapselle.

En enää ole vakuuttunut sukupuolen vaikuttavuudesta hiusten olemassaoloon. Nykyään pojat ja nuoret miehet laittavat hiuksiaan (ainakin osa) yhtä paljon kuin tytötkin.

Ajattelin, ettei sen niin väliä. Hiuksia ne vaan on. Varmaan sitten vähän myöhemmin ajattelen taas niin.

Kuitenkin nyt tässä vaiheessa, kun kaljuutta ei voi enää peitellä vaikka hiuksia vielä onkin, olen välillä yllättynyt haikeuden ja surun määrästä. Tulee sellaisia oman menetyksen tunteita, heti perään syyllisyyttä niistä. Että en saa kohta enää silittää lapseni tukkaa, en letitellä kampauksia, en ihailla sitä kaunista ja omalaatuista väriä. Sitten mietin miten itsekästä on surra niinkuin MINÄ olisin menettänyt jotain, lapseni päästähän ne karvat lähtevät.

Ja samaan aikaan on huoli lapsen pärjäämisestä elämässä. Entä jos hiukset eivät koskaan kasva takaisin? Tai entä jos kasvavat, lapsi tottuu niihin ja ne irtoavat sitten taas? Miten muut ottavat kaljuuden vastaan, miten lapsi pärjää sen kanssa?

ap

Ensin koin haikeutta siitäkin, että pojalla on paksu tukka. Harmittelin sitä vähän. Mutta kun pojan tukkaa silitellessäni säikähdin irronneita hiuksia kourassa, tajusin miten kurjalta tuntuisi menettää sekin kuontalo. Ei sekään olisi helppoa.



ap