Mitä järkeä on käydä keskustelemassa mielenterveystoimistossa kerran kuukaudessa?
Kommentit (8)
Varsinkaan, kun se keskustelukin oli sellaista että puhelin vaan niitä näitä ja psykologi kommentoi välillä "ahaa", "vai niin" ja kirjoitteli jotakin lehtiöönsä. Ihan samanlaisia asioita olisin voinut jutella vaikka jollekin tutulle jonka näen kaupassa. Sillä ei ollut mitään terapeuttista eikä muutakaan vaikutusta, paitsi tylsistyttävä.
vaan ehkä tilanteen seuraamista. Kuitenkaan en väheksy keskusteluja, vaikka ne olisivat yksittäisiäkin. Joskus niissä voi avautua jokin teema, oivallus syntyä ja ihminen pystyykin asennoitumaan toisin/oppimaan elämästään jokin arvokkaan asian tai hyväksymään itsensä tms.
Kelalta voi anoa psykiatrin lähetteellä yksilöterapiaa, mutta siitä tulee siltikin kustannuksia, sillä Kela ei korvaa todellisia yksityisvastaanottojen kuluja.
Joitain auttaa lääkitys, toisia vertaistuki, kolmansia yksilöterapia. Joskus tarvitaan niitä kaikkia. Kannattaa ottaa nämäkin asiat siellä keskusteluissa mt-tstossa esiin: että mitä hyötyä tästä on - kertooko se siitä, minkä takia alunperin on tilanteeseen päätynyt (masennuksessa usein kokee kaiken olevan hyödytöntä)
kuntoutustuen jatkohakemuksen b-lausuntoa varten. Muuta hyötyä en mtt-käynneissä näe.
Jäin aika sanattomaksi, kun hoitaja tämä pamautti. Olin ottanut puheeksi vaikeuteni olla ryhmässä, kiinnostuksen puutteen tämäntyyppistä toimintaa kohtaan jne. ja pyytänyt päästä yksilöterapiaan. Aika selväksi teki minulle, että ei ole mahdollisuuksia toistaiseksi tuohon ja että jos lopetan ryhmän, myös käynnit hoitajan luona päättyvät siihen. Useamman vuoden työskentely lakkaa siis kuin seinään, vain siksi että yritän etsiä itselleni parempaa toipumiskeinoa...uskomatonta.
vaan asiat tulee tietenkin käsitellä siellä! Mutta vastaan nyt aivan yleisellä, teoreettisella tasolla että ryhmätilanteita karttava voi hyötyä nimenomaan ryhmäterapiasta. Siinä ne tunteet nousevat ja niitä voi käsitellä, kun taas yksilöterapiassa yhteisön jäsenenä olemisen rooleista pääsee 'pakoon' ja jos varsinainen problematiikka liittyy niihin, ei korjaavaa kokemusta kenties voi syntyä. Tämän takia sinun tulee selvittää asiasi terapeuttisi kanssa, jotta motivoidut vaikka se olisikin hankalaa, se voi olla tie vapauteen ja paranemiseen. Korostan, etten puhu sinusta yksilönä koska en sinua tunne, vaan vain yleisellä hoitomuotojen valintojen tasolla.
Ahdistaa. Haluan parantua, en saada vertaistukea tuntemattomilta.
Vertaistukea on hankala antaa tai saada, kun en tunne muita ihmisiä ja meitä on kielletty olemasta tekemisissä toistemme kanssa ryhmän ulkopuolella. Miksi ihmeessä tuhlaisin vähäisiä resurssejani sen sietämiseen, että tuntemattomat purkavat tuskaansa ja itkevät? Nämä tilanteet ovat minusta lähinnä kiusallisia, itse kun lähdin ryhmään työskentelemään aktiivisesti enkä itkemään vaikeaa äitisuhdettani. Hoitajalleni annoin jo palautetta tästä, hän välitti sen eteenpäin.
Siis lääkärin tapaamisissa.