Onko kellään muulla näin vaikea seksielämä????!?
Minä olen tosi halukas ja herkkä seksuaalisesti, mies ei niinkään. Sitten kun tulee sellainen tilanne, että molempia haluttaa ja lapsikin on vaikka päiväunilla, eikun hommiin vaan. Mutta homma kaatuu melkein aina johonkin... epämukavuuteen. Minua alkaa ärsyttämään jossain vaiheessa jokin asia jota mies tekee, siis vaikka esileikin aikana. Koskettaa liian kovaa/hiljaa tms. Jos sanon siitä, että älä tee noin vaan jotenkin toisin, hän senkun tottelee mutta homma menee jotenkin jäiseksi... Ja kumpaakaan ei enää kiihota, vaan lähinnä vituttaa. Ja taas ollaan ilman seksiä.
Suhteemme alussa seksielämä oli ihan samanlaista. Olin miehelleni eka kokemus, joten sain odotella ties kuinka kauan, että " onnistui" . Varmaan vuosi siinä meni. Nyt on oltu nelisen vuotta yhdessä.
Jotenkin tuntuu että joku kemiajuttu ei aina oikein kolahda tässä. Minä haluaisin että hän tekisi useammin aloitteen, ja koska aloitetta ei kuulu, minun pitää se tehdä, joten joudun useimmiten myös " ohjailemaan" koko aktin kulun, jotta pysyisi jotenkin homma kasassa. Että minua ei alkaisi haukotuttamaan... se on sellainen hellä tapaus tuo mies. Haluaisi ennemmin nukkua lähekkäin kuin paneskella...
Mielelläni tuosta kontrolloinnista ja ohjailusta pääsisin eroon, mutta minkäs teet, kun mies ei tajua itse tehdä mitään!!!!!! Edes sitä aloitetta...
Kommentit (6)
itse olisin valmis irstailemaan vaikka mitenkäpäin, mutta mies ei oikein lämpene...
ehkä sitä tosiaan voi pelottaa kun olen aina niin tyytymätön. mutta kai sitä saa sanoa sit kuitenkin, mistä tykkään mistä en? jos en tykkää tietyn tapasesta kosketuksesta/tavasta olla, kai sen saa ilmaista??? tuntuu että kaikki menee metsään just sen takia, kun kerron mitä haluan mitä en...
Tottakai saa ja pitääkin sanoa mistä tykkää, mutta kyllähän se varmaan miehestäsi tuntuu ettei hän osaa mitään..
Oletko muuten sattunu kattoo sitä Seksigurut-ohjelmaa? Mä eilen katoin eka kertaa ja siinä oli oikeesti asioita, mitä miettiä omas parisuhtees.. Meillä kun ongelma on se, että miehel halut tallella, ja mulla vissiin talviunilla..=)
3
Siis, että mies tekee jonkin jutun erilailla kun toivon ja sitten kun siitä sanoo, niin alkaa vaan ärsyttää (minua, ei miestä, hän kyllä voisi jatkaa) Ja näi hommista ei tule yhtään mitään melkein koskaan. Esim viimeksi kun olimme jo hyvin aloittelemassa hommia, mies yht' äkkiä nousi ja ojentui sammuttamaan kattovalon-->mulla meni fiilis siihen..
Miehellä tosi vähän kokemuksia ennen minua ja minulla taas paljon, mutta seksielämä silti hyvää, silloin kun sitä on.
Olemme puhuneet ja yrittäneet miettiä, mikä on ongelma ja olen nyt syyttänyt sitä, että pelkään koko ajan raskautuvani, vaikka syöm pillereitä, enkä siksi halua seksiä ja alitajuisesti pilaan kaikki yrityksetkin.. En kuitenkaan tiedä.
Jos tarpeeseen tulee niin suostun kyllä johonkin seksiterapiaan yms, mutta luulen että ongelma on helpomminkin ratkaistavissa.
meille on tulossa vieläpä toinen lapsi, olen 32. viikolla raskaana, joten mitenkähän tuolle JOVALMIIKSIVAIKEALLE seksielämälle tapahtuu...
joskus kyllä saadaan molemmat seksistä juuri se mitä molemmat halutaan, mut se onki harvinaista se! pelkään tosiaan että työnnän ukkoni jonkun hempsankeikan syliin, jonka kanssa kaikki olisi niiiin paljon helpompaa....
ap
Hohoijaa! Siinä sen taas näkee, olis kannattanut aikoinaan hankkia edes jonkin verran sitä kokemusta, niin ei olis ihan niin tumpelo myöhemmin.
Eli, mitä jos puhusitte asioista jo ennen seksiä? Tai katotte vaik yhes pornoo, ja sä voisit siin kertoo, mistä pidät ja miten..
Ja jos se sun mies ei uskalla tehä alotetta, jos sillä pelottaa et osaako se tehdä asioita oikeen..