Ateistit, miten ihmeessä selitätte pienelle lapselle kuoleman
Meillä 4,5-vuotias on kauhuissaan kun kuuli, että kaikki ihmiset kuolevat joskus. Siis on kiljunut ja itkenyt hysteerisenä useampana iltana peräkkäin. Pelkää nyt myös jos lähden näköpiiristä, että minä kuolen tai hän kuolee sillä välin. Miten olette keskustelleet asiasta?
Kommentit (37)
Eikä nuku.Koskaan ei saisi lapselle puhua nukkumisesta kuolemisen sijaan, se voi pelottaa lasta ja saada hänet pelkäämään nukahtamista.
ollaan yritelty rauhoitella ja toisaalta tuntuis ihan hullulta puhua taivaasta kun ei itse siihen uskota. Yritin selittää lapsen omaisesti jotain evoluutiostakin kun kysyi kuka täällä synnytti ensin, mutta sanoi vain että haluaa aina vanhentumisen jälkeen syntyä 4-vuotiaaksi.
Nyt sitten pelkää myös vanhenemista eikä halua koskaan olla edes 5-vuotias. Ollaan ihan solmussa tämän kanssa kun eihän lapselle nyt oikein viitsisi sanoa, että madot syö lihat pois ja siinä se sitten on.
Itsellänikin pyörii tämä koko ajan mielessä, mutta kuka sitä nyt tahtois ajatella omaa tai lapsen kuolemaa.
Olisin tosi mielelläni itse uskossa ja silloinhan minulla ois tähän jo hyvä selitys mutta kun en usko taivaisiin sun muihin niin minkäs teen? Auttakaa kiltit
on puhua ns. taivaasta. Ja toiseksi, vaikka olisitkin ateisti, niin kliinisissä olosuhteissa ollaan pystytty todistamaan, että elämä jatkuu... Muutama vuosi takaperin Prismassa tms. ohjelmassa (Suomen TV-kanavalla kuitenkin) esitettiin tapaus, jossa sydänleikkauspotilaan käyrät oli näyttäneet suoraa viivaa. Hänet saatiin kuitenkin elvytettyä ja herättyään kyseinen henkilö pystyi kertomaan sanatarkasti, mitä tuona aikana, kun elintoiminnot olivat seis, oli tapahtunut. Hän kuvaili myös, minkälaisia instrumentteja oli käytetty. Aika hyvin " ruumiilta" ...
Niin, Prismassa siis osoitettiin ainoastaan, että aivokäyrä ei välttämättä ala näyttää viivaa samalla hetkellä kuin sydän. Eli vaikka sydän lakkaa lyömästä, aivotoimintaa saattaa silti vielä olla.
Tuo ei todellakaan ole todiste kuolemanjälkeisestä elämästä.
Anna mun kaikki kestää.
Mutta en ole keksinyt ratkaisua. 5-vuotias poika on alkanut vähän kysellä asiasta, enkä tiedä, mitä vastata. Pappansa eli minun isäni kuoli runsas vuosi sitten, ja poika on kysellyt hänen olinpaikkaansa. Olemme vain sanoneet, että pappa ei elä enää. Juuri viime viikolla poikakulta keksi, että toinen pappa eli mieheni isä voisi alkaa minullekin isäksi. Ikävintä, että tämäkin pappa on sairas.
Ja aivan samalla tavoin, minullakin pyörii asia mielessä. Pelkään lapsen kuolemaa ja asia vaivaa minua melkein joka päivä. Varsinkin, kun hän jää ainoaksemme. En tiedä, miten pääsisin huolestani eroon.
ap: tuo on joka lapsen normaali kehitysvaihe, että se asia tulee tietoisuuteen.Hyviä kirjoja on olemassa ja lapsen kanssa kannattaa jutella rehellisesti.Tuo vaihe helpottaa kyllä kun lapsi on valmis.Muistan keskustelut 5v pojan kanssa, tarkkaan piti selvittää että pannaan arkkuun ja maahan ja sattuuko se jne..+tuo menetysken pelko.
Se vaan on totuus että ajastamme täällä ei tiedä kukaan ihminen, mutta että varmaankaan äiti ja isä ei kuole vielä. Tai lapsi itse.
Valmiita puheita ei taida kellään olla koska emme kuolemasta tiedä.
eikö olisi helpointa puhua siitä taivaasta? Pienihän neljävuotias on, ja ehtii kyllä realiteetit vielä valjeta. Jotenkin se olisi minusta " lempeämpää" lapselle, jos uskoo enkeleihin ja taivaaseen.. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitin??
Vierailija:
ollaan yritelty rauhoitella ja toisaalta tuntuis ihan hullulta puhua taivaasta kun ei itse siihen uskota. Yritin selittää lapsen omaisesti jotain evoluutiostakin kun kysyi kuka täällä synnytti ensin, mutta sanoi vain että haluaa aina vanhentumisen jälkeen syntyä 4-vuotiaaksi.Nyt sitten pelkää myös vanhenemista eikä halua koskaan olla edes 5-vuotias. Ollaan ihan solmussa tämän kanssa kun eihän lapselle nyt oikein viitsisi sanoa, että madot syö lihat pois ja siinä se sitten on.
Uskon myös henkiin. Ihmisen kuollessa, henki siirtyy toiseen maailmaan tai joissain harvoissa tapauksissa se saattaa jäädä maanpäälle vaeltamaan, kunnes on valmis toiseen maailmaan. Aion aikanaan opettaa lapsilleni, että on olemassa erilaisia uskontoja ja uskomuksia ja että äiti uskoo näin. Jos joku läheinen kuolee, aion opettaa kuten minulle on aikoinaan opetettu. Henki on siirtynyt toiseen maailmaan ja vilkuttelee taivaalla pilven päällä. Ei ole yhtä pelottavaa lapselle, kuin että henki saattaa seistä vierellä. Pilviin on pitkä matka.
Kun ihminen kuolee, hän voikin syntyä uudestaan jonakin muuna ihmisenä. Ja tätä nykyistä elämää ei vain muista.
Missään nimessä en puhu nukkumisesta!
meillä kuitenkaan ei kumpikaan meistä vanhemmista usko kuoleman jälkeiseen elämään. Ollaan siis evoluutioteorian kannattajia. Olen kyllä kertonut lapselle, että on eri uskontoja ja eri ihmiset uskoo eri tavalla ja se on ihan hyväksyttyä uskoa mihin tahtoo ja kukaan ei voi tietää mitä sitten ihan oikeasti tapahtuu.
tämä ei kuitenkaan lasta oikein lohduta kun oma äiti ja isä ei usko kuolemanjälkeiseen elämään.
Te jotka ette usko Jumalaan ja taivaaseen, mitä itse ajattelette asiasta?
Voisihan lapselle sanoa että varmasti jokin kiva paikka on siellä odottamassa jos ei taivaasta halua kertoa.Lapselle se ehkä olisi helpompi käsite.
Ei mitenkään.
t. ateisti, joka uskoo sielunvaellukseen ja evoluutioteoriaan
Vierailija:
Niin, Prismassa siis osoitettiin ainoastaan, että aivokäyrä ei välttämättä ala näyttää viivaa samalla hetkellä kuin sydän. Eli vaikka sydän lakkaa lyömästä, aivotoimintaa saattaa silti vielä olla.Tuo ei todellakaan ole todiste kuolemanjälkeisestä elämästä.
Anna mun kaikki kestää.
Jos " ruumis" makaa silmät kiinni sydän seisahduksissa leikkauspöydällä, nukutettuna, niin miten hän on voinut tapahtumista mitään tietää?
en ole koskaan ollut kuoleman kanssa sinut. Haluaisin itse uskoa johonkin kuoleman jälkeiseen juttuun mutta minkäs teet kun en usko, niin ikävää kuin se onkin.
Lasta rauhoittaaksemme mieheni sanoi, että kuollessa ihmiselle käy kuin uudenvuoden tinalle, että olomuoto vain muuttuu ja sen jälkeen elää aina lapsissaan. Tämä ei kuitenkaan rauhoittanut lastamme vaan on oikeasti ihan kauhuissaan kuolemisestaan
Oma ratkaisuni on ollut kertoa niin, että ihmiset eivät tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja ovat sen takia keksineet erilaisia tarinoita, joihin sitten uskovat. Kristittyt uskovat niin ja niin ja hindut näin ja näin ja ateistit noin ja noin. Äiti ei ole asiasta varma, ja sinäkin saat muodostaa aikanaan oman mielipiteesi. Mutta sitä ennen koetetaan pitää siitä, että kukaan meistä ei kuole, yleensä ihmiset kuolevat vasta vanhoina.
Meiltäkin on kuollut iäkkäitä sukulaisia, ja asiasta on puhuttu ja hautajaisiin osallistuttu.
Vierailija:
en ole koskaan ollut kuoleman kanssa sinut. Haluaisin itse uskoa johonkin kuoleman jälkeiseen juttuun mutta minkäs teet kun en usko, niin ikävää kuin se onkin.
Niin luepa vaikka ihan mielenkiinnon vuoksi kirja " Valon syleilyssä" (Betty J. Eadie). Se ei ole mikään uskonto, ja kirjoittaja nimenomaan haluaa, ettei siitä sellaista tehdä, mutta itselleni tuo kirja on tuonut kaikkein parhaimman selityksen ihan kaikelle, mitä maa päällään kantaa ja sen kans on ollut hyvä elää viimeiset 10 vuotta =)
Kertooko kumpikin sitten sen mukaan kuin oma käsitys on?
Mummini sanoi, että kuoleminen ei tunnu sen kummemmalta kuin hiuksen irtoaminen, ei yhtään pahalta. Ruumis vaan jää. Tähän tietysti sisältyy se taustakäsitys, että sielu jatkaa elämäänsä.
Vauva heräsi just päikkäreiltään joten on lopetettava tähän, kaivan myöhemmin aiheen haulla ja palaan asiaan. kiitos kommenteista
et kuollu vaan niinku nukkuu. Mut ei koskaan herää. Ja et ei siitä kuolleesta tunnu pahalta, joskus kuolema on ihan hyväki asia (jos on tosi sairas tms). Ja et ei äiti meinaa minnekään kuolla, kannattaa varmaan vähän rauhotella sitä lasta.. Mun mielestä kirjastossa oli jotain kuolema-aiheisi kirjoja, jossa just oli tarinoita siitä, et mitä käy, kun kuolee.. Mut luulen kyl, et ne sivuaa aika paljo noita taivas -juttuja. Mut onks se nyt niin paha sitte pienelle lapselle puhua taivaasta, jos se helpottaa sen oloa..? :)