Lue keskustelun säännöt.
Miten tukea lapsipuolta bioäidin tehtyä itsarin? Olen aika
30.11.2012 |
huolissani ja ymmälläni mieheni tyttären (9v) kanssa. Hänen äitinsä = lähivanhempi päätyi tappamaan itsensä vajaa vuosi sitten, jolloin tyttö muutti meille.
Tyttö on miehen nuoruuden aikaisesta satunnaissuhteesta, eikä mieheni ikinä edes asunut aiemmin lapsen + tämän äidin kanssa yhdessä. Säännölliset tapaamisetkin alkoivat vasta lapsen ollessa parivuotias. Olen itse seurustellut mieheni kanssa 8v, ja meillä on kaksi alle kouluikäistä yhteistä lasta.
Aiemmin miehen vanhin tyttö kävi meillä vain joka toinen viikonloppu + lomilla pidemmästi.
Mulla on tyttöön hyvät välit ollut aina, mutta ko. tapauksen ja muuton jälkeen tyttö on alkanut luonnollisestikin käyttäytymään eri tavoin, isoja muutoksia kun äiti kuoli, muutti meille, uusi koulu, jne.
En ole mikään psykologi, mutta mun mielestä tytön käytöksessä alkanut olla/jäädä piirteitä, jotka ylittää "normaalin", näinkin suuren tragedian ollessa kyseessä.
Mies tuudittautuu siihen, että menee aikanaan ohi, perheneuvolaa ei enää koe tarpeelliseksi (kävivät siellä alkuun, mies koki ettei ole hyötyä), koulukuraattori on tyttöä jututtanut, eikä opekaan ole hänestä mitenkään huolissaan, mielestäni ainakaan riittävän huolissaan. :(
Ehkä sitten esittää reippaampaa koulussa jne, mutta täällä kotona minun sydän itkee hänen puolesta :(
Käytös on tosi outoa (piirrokset, omien ja muidenkin tavaroiden tuhoaminen), aggressiivista pikkusisaruksia kohtaan (mitä ei ollut ikinä ennen), eristäytyy, ei avaudu mulle saati isälleen vaan käyttäytyy tosi rumasti vaikka kaikkeni olen tehnyt mitä osaan jotta voisin olla hänelle tukena ja apuna.
Olipa epäselvä purkaus , anteeksi.. Mutta kysymys kai oli se, että mihin äitipuoli voi ottaa yhteyttä, kun vain mieheni on lapsen virallinen huoltaja, ja hän ei koe asiaa riittävän vakavaksi ilmeisesti? Ei tosin töittensä takia lastaan niin paljon näekään kuin minä.
Kommentit (7)
Vuosi on todella lyhyt aika. Lue lasten surureaktiosta ja post traumaattisesta stressireaktiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen, että miehesi silmät pitää saada avautumaan. Panepa talteen lapsen piirroksia ja kerro juttele niiden tuella miehesi kanssa uudestaan. Kerro, mitä on muutenkin tapahtunut ja kysy, kuinka kauan miehesi haluaa seurata sivusta tapahtumien kärjistymistä. Mitä nopeammin häiriökäyttäytymiseen puututaan, sitä paremmin ja nopeammin terapiakin puree.
Sinänsä oireet kuulostavat masennukselta, joka ei olisikaan ihme, tuollaisen elämänmuutoksen tuloksena.
MUTTA kannattaa sitten myös tajuta, että lapsi on siinä iässä, että tietty määrä kapinointia kuuluu normaalistikin asiaan. Isä ja sinä olette "tyhmiä", ettekä "tajua mitään".
Tuohon saattaa miehesikin vedota, ja on osittain siis oikeassa - SILTI varaisin nyt ajan lastenpsykiatrilta. Välttämättä ei tarvitse odotella aikaa julkiselta puolelta, jos teillä on kapitaalia aloittaa yksityisellä, myöhemmin voi sitten hakea siihenkin Kelan rahoitusta.
Voimia!
tosi paska isä esikoisensa kohdalla. Miehen omien sanojen mukaan siihen vaikuttaa tahtomattaankin antipatia lapsen (nyt siis jo edesmennyttä ) äitiä kohtaan, joka miehen mukaan hankkiutui salaa tahallaan raskaaksi häntä huijaten ehkäisyssä (täyttä varmuutta tästä en tietenkään voi tietää), ja suhteemme alussa mies vielä toivoi, ettei koko lasta olisi, ja voitaisi aloittaa "puhtaalta pöydältä". Minä sen sain tajuamaan miten isoista asioista on kyse, että lapsiparka on täysin viaton vaikka äitinsä ois mitä,ja mun myötävaikutuksella mies alkoi lasta säännöllisesti tapaamaan.
Kuitenkin edelleen mielestäni minä olen lapselle paljon läheisempi kuin isänsä, ja luulen tytön kokevan niin myös. Meidän yhteisten lasten syntymät (joille mies on tosi hyvä isä, uskokaa tai älkää)oli tytölle kriisi, ja kun siitä juteltiin (otin asian puheeksi tyyliin "vaikka isi saa nyt toisen vauvan, se on silti yhä sinun isi ja sinun isihän se oli ensin, ja aina rakastaa sinua), tyttö itki että en minä isiä, mutta SINÄ! Niin paljon olen yrittänyt olla hänellekin äiti kun olen voinut ja "uskaltanut" - bioäidin eläessä se oli vaikeaa, äiti puhui minusta/meistä pahaa jne. Hänellä oli mt-ongelmia ja alkoholiongelmia.
En mä silti usko, että mieheni (enää) välinpitämätön on, mä luulen että sitä pelottaa. Tää on ollut niin iso muutos meillekin. Olen sanonut, että kunhan hän huoltajana antaa "luvan", minä oon kyllä valmis etsimään tytölle apua ja vaikka menemään sinne perheneuvolaan hänen kans, kun mies niin vierastaa kaikkea tollasta. ap
Ymmärrän toisaalta häntäkin hyvin. Jos siis tosiaan se exä oli hänet huijannut isäksi, ja on ekaa kertaa alkanut lastaan tapailla vasta, kun tämä on jo parivuotias, sellainen isyys ei ole kehittynyt kovin normaalisti.
Ja kuten sanot, häntä pelottaa, mitä lapsella voi olla, ja siksi kieltäytyy uskomasta, että mitään ON vialla. Aika tyypillinen asenne muuten isillä lapsiensa suhteen... (itselläni on asperger-lapsi ja tiedän, että moni isä suhtautuu tuolla tavalla erityislapsiinsakin).
Koeta silti yhä puhua järkeä hänelle. Tämän hän on lapselle velkaa, että antaa edes sinulle luvan hakea hänelle apua. Kyse on kumminkin oireista, jotka saadaan hyvällä terapialla paranemaan, uskon ma.
-4-
Oletteko puhuneet perheen sisäisestä adoptiosta? Haluaisitko ehdottaa sitä miehellesi? Sinuna juttelisin myös tytön isovanhempien ja äidin puolen sukulaisten kanssa asiasta. Jaksaisitko olla tytölle äitinä myös esim eron sattuessa tai jos miehesi kuolee? Jos miehesi kuolee, onko tytöillä sukulaisia jotka hänet ottaisivat vai joutuisiko lastenkotiin? Haluaisitko sen estääksesi adoptoida tytön? Miettikää tätäkin, näin saisit virallisen suhteen lapseen.
En osaa muuten auttaa, kuulostaa todella kurjalta lapsen kannalta tilanteensa, mutta toisaalta hyvältä kun on noin hyvän äitipuolen saanut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kysymykseesi, mutta tuli jotenkin tosi paha mieli tytön puolesta, kun jo noin pienenä on joutunut kokemaan niin raskaita asioita :( Onneksi lapsella on noin ihana äitipuoli kuin sinä, ap!
etkä vaan isän uusi. Teidän perheessä ei voi noin pienillä lapsilla olla vanhimmalla vaan isän säännöt ja muihin pätee yhteiset. Joko tyttö on todella 100% teidän lapsi teidän perheessä tai sitten hän tulee aina olemaan ja tuntemaan olevansa ulkopuolinen.
Lapsi tarvitsee todellakin pitkää terapiaa. Mieti että hänen koko elämänsä on muuttunut ja yksi ihmisen suurimmista tragediosta on koskettanut noin nuorena. Mikä ihmeen lapatossu ja välinpitämätön moukka se isä oikein on? Jos sinä olet huolissasi ja isä ei koe saavansa apua perheneuvolasta? Ei taida riittää isukin aika ja mielenkiinto. Lapsiraukka. Onneksi sä olet kiinnostunut ja haluat auttaa!