Olen röyhkeä kotiäiti.

Kiilaan viikonloppuaamuisin ensin suihkuun, jos saan silmäni ajoissa auki, vaikka mieheni mielestä hänellä olisikin oikeus mennä ensin. Jos taas lapset alkavat vaatimaan jotain ja minulla on univelkaa, näyttelen nukkuvaa ja mieheni saa hoitaa heitä.



Mies valittaa joka asiasta erikseen, jolloin näyttelen tyhmää, että mitä siinä valittaa itseselvyyksistä, että luuleeko, että minulla olisi helpompaa silloin, kun hän on töissä. Hän tekee pitkää työpäivää arkisin, jolloin minäkin hoidan lapset joskus jopa yöunille yksin ja ilman että ehtivät edes näkemään isäänsä.



Mies valittaa tekemättömistä kotitöistä, että mihin on päivä mennyt, kun en ole tehnyt jotain. Rahasta ei valita koskaan tai valittaa, että miksi en ole ostanut jotain jo valmiiksi. Mies on niin ymmärtämätön arkeni pituuden ja lasten kanssa olemisen sitovuuden suhteen, kun helposti ajautuu vain mukavuusalueelleen töiden pariin.



Ihan pakko on vain pistää hanttiin seuraavat vuodetkin! Lähden iltakävelylle, jos mies tulee ajoissa kotiin. Sehän nyt on itsestään selvää. Mies rakastaa minua, mutta heittää silti huttua niskaani joka päivä.