Toiveista huolimatta yksilapsisiksi jääneitä?

Meidän perheeseen on toivottu toista lasta nyt viisi vuotta. On ollut omalla tavallaan rankkoja vuosia ja rankkoja aikoja hoitojen ja pettymysten kanssa. Nyt minusta alkaa tuntua, että alan vihdoinkin tottua ajatukseen, että meidän perhe on tässä, se ei sureta enää niin hirveästi. Miten teillä muilla, jotka on tätä läpikäyneet asiat menneet? Onko tullut joku helpotus vuosien jälkeen ja pahin kaipuu ja suru hiipunut? Kun oikeasti musta nyt alkaa tuntua, etten enää halua vauva-aikoja takaisin, meidän on hyvä näinkin... Huijaanko itseäni ja huomaan pian olevani aivan hajalla, kun vielä muutama hoito on edessä ja sitten herran haltuun...



Pähkäilee sekunda (aka. sekudaarisesta lapsettomuudesta kärsivä)