Lue keskustelun säännöt.
5-vuotias haluaa kuolla
16.10.2012 |
Olen huolissani 5-vuotiaasta lapsestani, joka lähes joka ilta puhuu siitä, ettei hän haluaisi olla enää olemassa. Olen keskustellut hänen kanssaan asiasta paljon ja hän sanoo, että usko äiti minua, minä oikeasti ajattelen niin. Olen todella huolissani siitä, voiko tämä olla merkki masennuksesta / itsetuhoisuudesta ja mitä voisin tehdä auttaakseni lastani. Kysyin ohimennen asiasta yhdeltä tutulta psykologilta, hän sanoi vaan, että tuonikäiset pohtivat jo kuolema-asiaa ja tuo voi ihan siihenkin liittyä. Itse olisin jo psykiatria tilaamassa, mies toppuuttelee.
Kommentit (22)
On hyvä erottaa toisistaan ns. normaali tuohon ikään kuuluva kiinnostus kuolemaan ja elämänhalun hiipuminen. Jos lapsi toistuvasti puhuu, että ei haluaisi enää olla olemassa, voi kysymyksessä olla lapsuusiän masennus, johon on tartuttava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsen hyväksi voidaan tehdä paljon, mutta varhainen väliintulo on tärkeää.
Mitä haittaa voisi olla siitä, että käytte kerran tai pari juttelemassa ammattilaisen kanssa?
t. psykologi-äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähätteleekö? Kuinka tärkeä lapsi on isälle ja toisinpäin, isä lapselle?
Osaako isä keskustella? Olla hyvä isä? Onko isällä jotain salattavaa kun ei kannata pojan saavan apua. ...? Jäin miettimään, miksi ihmeessä ei!
Vaiko millaiset ovat isän kokemukset terv.hoitohlökunnasta tai keskusteluavusta?
Eivätkö rakastavat vanhemmat haluaisi kaiken avun lapselleen?
Toki on niin kuin moni kirjoittikin, että joskus jo aika auttaa, huolenpito ja läheisyys.
Kertooko poika syytä, MIKSI ei haluaisi olla olemassa. Kysypä.
Jos ei muu auta, voisiko teille tulla joku kotieläin, vanhempin vastuuseen toki noin pienen kanssa, ihan vaan ohjaamaan ajatuksia ja arkea positiiviseen suuntaan.
Hyvää syksyä teille!
Jotain on vialla, sellaista mikä menee yli voimien....
Hän ei luottaisi sinuun eikä kehenkään. Lapsi jolla on psyykkisiä ongelmia on erittäin varautunut eikä avautuisi omalle äidillekään.
Ehkä lapsesi on vaan kuullut/nähnyt jotain joka saa hänet pohtimaan kuolemaa.
Hei, toisaalta hyvä kuulla, että muillakin samoja juttuja. Meillä 5-vuotias puhunut aivan samoja, ja että ei haluaisi mennä päiväkotiin. No ehkä tuon ikäisillä pienetkin asiat tuntuvat isoilta ja ajatusmaailma menee sen mukaan. Otan asian puheeksi päiväkodissa ja soitan myös neuvolaan. Varmasti sieltä kannattaa asiaa ensin selvitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodissa lapsella ei ole kyllä vielä kovinkaan omia kavereita, ja pari kertaa häntä on siellä lyötykin, mutta olen pitänyt tänä ihan normaalina vielä. Muuta erityistä ei pitäisi olla elämässämme. Lapsen isä on sellainen perusjörrikkä, joka ei mielellään puhu eikä pukahda ja varsinkaan ulkopuolisille.
ei kai äiti kyselisi täällä asiasta, jos ei välittäisi lapsestaan. sitähän sä yrität vihjailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa lastasi kiusataan, etkä ole siitä tietoinen?
Päiväkodissa lapsella ei ole kyllä vielä kovinkaan omia kavereita, ja pari kertaa häntä on siellä lyötykin, mutta olen pitänyt tänä ihan normaalina vielä. Muuta erityistä ei pitäisi olla elämässämme. Lapsen isä on sellainen perusjörrikkä, joka ei mielellään puhu eikä pukahda ja varsinkaan ulkopuolisille.
ennen koulua jotain samaa, mutta vakuuttelujen jälkeen, ne alkoivat kadota, joten uskon enemmän, että kuuluu vähän ikään.
Sit jos se hyppää ikkunalaudalle ja sanoo noin, ottaisin ja menisin hakemaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osassa päiväkodeista ei nimittäin mainita joka päiväistä kiusaamista. Olen itse alalle kouluttautumassa ja siksi tiedän tämän. Ei haluta huolestuttaa vanhempia tai ei ole osaamista huolen kertomiseen. Yleensä se on kylläkin se kiusaajalapsi jolla on pahemmat ongelmat. Tunne-elämän häiriöitä. Mutta jos on jatkuvaa niin voi haitata kiusatun itsetuntoa, omanarvon tuntoa ja sosiaalis/emotionaalista kehitystä.
Miksi pojan isä ei halua hänelle hoitoa tai keskusteluapua? Vähätteleekö? Kuinka tärkeä lapsi on isälle ja toisinpäin, isä lapselle?
Osaako isä keskustella? Olla hyvä isä? Onko isällä jotain salattavaa kun ei kannata pojan saavan apua. ...? Jäin miettimään, miksi ihmeessä ei!
Vaiko millaiset ovat isän kokemukset terv.hoitohlökunnasta tai keskusteluavusta?
Eivätkö rakastavat vanhemmat haluaisi kaiken avun lapselleen?
Toki on niin kuin moni kirjoittikin, että joskus jo aika auttaa, huolenpito ja läheisyys.
Kertooko poika syytä, MIKSI ei haluaisi olla olemassa. Kysypä.
Jos ei muu auta, voisiko teille tulla joku kotieläin, vanhempin vastuuseen toki noin pienen kanssa, ihan vaan ohjaamaan ajatuksia ja arkea positiiviseen suuntaan.
Hyvää syksyä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä siinä voi hävitäkään?! Kuitenkin asia vaivaa sinua varmasti niin paljon, että itsekin olet kohta lataamossa.
Tsemppiä, toivottavasti ei ole mitään vakavampaa.
Ehkä jokin vaihe, kun alkaa tulla tos iäs niitä ekoja isoja pettymyksiä, jotka ymmärtää. Meni ohi kyl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-vuotiaat juuri oppivat tajuamaan kuolevaisuutensa, elikkäs tuo kai on ihan normaalia pohdintaa ;-)
tunteeko lapsi olevansa tärkeä ja tarpeellinen perheessä? Vai välttämätön paha? Kuinka paljon aikaa vietät oikeesti lapsen kanssa päivittäin, ja kuunteletko oikeesti mitä hän sanoo?
Jokainen lapsi käy läpi tällaisen kuolemavaiheen. Se menee ohi.
lapset 5-vuotiaina puhivat ja leikkivät kuolemaleikkejä. Kaikki kuoli. He tekivät ihan hirveitä lauluja kuolemasta yms.
Onneksi kuopuksen aikana jo tajusin, että nämä puheet tulevat kyllä loppumaan vuodessa.
Piirtäminen avaa lapsen maailmaa myös paljon ja sitä mitä hän ajattelee. Niistä piirroksista voi myös puhua yhdessä.
Itse kiinnitin huomioni tuohon, että lapsi sanoo nimenomaan ettei halua enää _olla olemassa_. Kuolema varmasti kiehtoo paljon tuon ikäisiä, mutta en ole aivan varma onko normaalia enää haluta lakata kokonaan olla olemasta. Itse soittaisin neuvolapsykologille ja kertoisin hänelle huoleni.
Piirtäminen avaa lapsen maailmaa myös paljon ja sitä mitä hän ajattelee. Niistä piirroksista voi myös puhua yhdessä.
Itse kiinnitin huomioni tuohon, että lapsi sanoo nimenomaan ettei halua enää _olla olemassa_. Kuolema varmasti kiehtoo paljon tuon ikäisiä, mutta en ole aivan varma onko normaalia enää haluta lakata kokonaan olla olemasta. Itse soittaisin neuvolapsykologille ja kertoisin hänelle huoleni.
Jos keskustelut käydään aina iltaisin, niin silloin koittaisin kysellä lapselta onko ilta ja yö hänestä kurjaa aikaa ja pelottaako tai harmittaako häntä silloin jokin. Jos hän on iloinen ja touhukas päivisin, niin tuskin on mistään kovin vakavasta asiasta kyse, vaikka ilta saisi lapsen miettimään kuoleman kysymyksiä.