Lapsettomuudesta kärsinyt ystävä jumissa lapsettomuudessaan

On hyvä muistaa, ettei vuosien lapsettomuudesta pääse yli kokonaan vaikka saakin lapsen. Se on niin traumaattista.



Pahasti masentunut ja ahdistunut ihminen ei osaa kuunnella ja näkee vain omat ongelmansa. Siihen pitää mielestäni asiallisesti puuttua. Olen itse ollut siinä tilanteessa, että olen ollut kuuntelija loputtomiin. Ihminen joka valitti minulle kuuntelematta koskaan minua, sotki elämäänsä aina uudelleen ja uudelleen eikä valittaminen koskaan loppunut tai vähentynyt.



Sinulla ei ole muuta keinoa kuin sanoa hänelle suoraan, että suhteenne on nyt yksipuolinen. Vaikka hänen elämänsä olisi miljoona kertaa raskaampaa kuin sinun, sinun huolesi ovat silti sinulle isoja ja haluat purkaa niitä. Voit kertoa että ymmärrät kyllä hänen mielipahansa suuruuden, mutta se ei oikeuta jyräämään kaikkea sinun mielipahaasi.



Suora puhe on ainoa keino selvitä näissä vaikeissa ystävyyteen liittyvissä tilanteissa.

Ystäväsi näkee vain oman tilanteensa, eikä kykene vastaanottamaan kantaakseen muiden murheita. Hänen huoliensa vähättely ei ainakaan paranna tilannetta. Lapsettomuuden surua ei todellakaan useimmat ymmärrä. Itse olen myös entinen lapsettomuudesta kärsinyt, eikä voi kuin ihmetellä millaista ryöpytystä tälläkin palstalla lapsettomat saavat naamallensa. Ystävällesi toteaisin vain, että kaikilla on taakkansa kannettavana, ja kaikki on niin suhteellista. Sitä surua, kipua, väsymystä ja tuskaa on niin monenlaista, ettei aina muista ja jaksa olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä on saanut. Ystäväsi varmaankin kokee myös jonkinlaista syyllisyyttä, kun vihdoin lapsen saatuaan ei pystykään olemaan niin täydellinen äiti ja täydellisen onnellinen kuin oli kuvitellut. Univelan mentyä ohi, hän saattaa jo olla ihan toinen ihminen.

.. ystävänä sinun on hyvä ymmärtää ensinnäkin ettei ystävyyssuhde ole mikään kilpailu siitä, kenellä on ollut rankinta elämässä.

Aina löytyy niitä ihmisiä jotka haluavat lyödä laudalta, jos kerrot että sinulle on sattunut jotain ikävää- he alkavat oitis kertoa omasta vielä hirveämmästä traumastaan.

Ystäväsi ei varmastikaan kuulu tähän ryhmään, kriisi on vaan vallannut hänet kokonaan.

Tiedän mistä puhun- minulla oli lapsettomuuskriisi johon liittyi oma, vakava sairaus(siis josta lapsettomuus johtuu)

Olen onnistunut saamaan yhden lapsen, mutta se kaiken nielevä tuska ja itsetunnon menetys ei ole hälvennyt.



Lapsettomuuden suru vie ihmiseltä kaiken hyvän. Sinua ei ole olemassa, jos et voi saada lasta.

Kirjailija Anna-Leena Härkönen sanoi hyvin lapsettomuudesta: " Sitä suurempaa tyhjyyttä ei ole" ja tämä pitää paikkaansa.

Jotkut ihmiset eivät pääse näistä kriiseistä koskaan kokonaan yli, suru ei vahvista vaan tekee ehkä heikommaksi, jotkut meistä.



Koita ystävänä muuttaa suhdettanne niin, että puhutte muustakin kun kriiseistä- ystävienhän pitäisi pitää yhdessä hauskaa!

Helppoa se ei ole- minut hylkäsi entinen " paras" sydänystäväni. Hän tuli vahinkoraskaaksi, piti vauvan, meni naimisiin ja tuli uudelleen raskaaksi jne.

Hänestä on tullut omien sanojensa mukaan eri ihminen, kuuluu ÄITIEN KASTIIN. Minä en kuulemma tiennyt elämän rankkuudesta mitään kun en ollut valvonut korviaan itkevän lapsen kanssa öitä. Sellaista sydänystävyyttä.

Kaikki eivät osaa olla surevan ihmisen kanssa :o(

Lienetkö enemmän sellainen kuuntelijatyyppi, joka olet " hyväksynyt" tällaisen asianlaidan?



Minulla on nimittäin sama " ongelma" . Ystävieni asiat ovat aina etusijalla ja minä kuuntelen. Ei se ystävien vika ole, että minä olen sen tehnyt mahdolliseksi. Olenkin nyt aikuistunut ja " listannut" ystäväni uudelleen. Onneksi kaveripiiriini kuuluu sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita myös minun asioistani. Itse olen päättänyt, etten loukkaannu enää moisesta ja kerron asioitani niille, joita kiinnostavat. Luonnollisesti myös olen alkanut olemaan enemmän yhteydessä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät vaan puhu itsestään. Kaveripiirini on vähän muuttunut tämän myötä, mutta kenenkään kanssa ei ole tarvinnut riidellä tai panna välejä poikki.

sitä aina tarvittaessa eli jos kaveri on todella kovasti tuen tarpeessa, niin mielestäni on oikein reilua panna omat probleemat syrjään joksikin aikaa.



Mutta tämän yhden ystävän kanssa tuo tilanne on jotenkin jäänyt päälle. Ollaan tunnettu reilut kymmenen vuotta eikä ennen hänen lapsettomuuttaan ollut tällaista epäsuhtaa. Kaikki muut kaverit, joilla on ollut vaikeaa, ovat raskaimman vaiheen jälkeen ymmärtäneet itse nostaa katsetta pois omasta navasta. Mutta ei tämä lapsettomuudesta kärsinyt.