Perhetyöntekijästä, harmittaa... pitkä tilitys
Olen alle 2-vuotiaan tytön äiti, yh, eikä minkäänlaista tukiverkkoa. Syksyllä pyysin neuvolasta apua, kun meillä oli kaikenlaista harmia ollut kesästä asti ja olin ihan rikki. Saimme kunnalta perhetyöntekijän, jonka kanssa puhuttiin että käy meillä kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan, niin saan hoitaa asioita ja pienen hengähdystauon. Kuulosti hyvältä, mutta mutta....
Muutaman kuukauden tämä nuori nainen on meillä käynyt. On kiva ihminen, ja lapsi tykkää, mutta: vain KOLME kertaa on sovittu tapaaminen pitänyt. Sovittiin siis tietty päivä ja aika viikosta kun aina käy, että saan varata hammaslääkäriä ja gyneä yms. Melkein aina on siirtänyt sovittua tapaamista, sopi se minulle tai ei. Jos ei sovi, hän ei tule sillä viikolla ollenkaan :( Joskus tulee pari tuntia myöhässä ja ehtii näin olla vain pari tuntia, joskus lähtee jo tunnin päästä, onpa kahdesti käynyt niinkin ettei tule ollenkaan eikä edes ilmoita. Eikä koskaan selittele, eikä jälkeenpäin pyydä anteeksi tai mitään. Tokihan voi jotain kiireellisempiä töitä tulla välillä, mutta kun lähes joka kerta...?
Mitä pitäisi tehdä? Kunta on pieni, ja pelkään että jos ilmoitan naisen pomolle niin multa otetaan sekin vähä apu pois. Ottaa vaan niin päähän, kun olen nyt joutunut siirtämään vaikka mitä sovittuja menoja vaikka kuinka monta kertaa, enkä uskalla enää mitään edes suunnitella kun aina menee mäkeen kuitenkin :(((
Kommentit (20)
Ja jos ei tilanne parane, niin TOTTAKAI otat yhteyttä sosiaalivirastoon (?) / mihin perhetyöntekijä nyt kuuluukin!
He siellä lupaavat, että perhetyöntekijä tulee silloin ja silloin. Tapaamiset perutaan, tai aikaa lyhennetään. Tämä toistuu, ja toistuu. Lopulta asiakkaalle ilmoitetaan, että sähän et tarvikaan perhetyön tukea, sehän on nähty. Eli samalla saadaan todisteet siitä, että kyseinen perhe tulee toimeen ilman perhetyöntekijän käyntejäkin.
Ap, pidä vain kiinni sovituista ajoista. Soita perhetyöntekijän pomolle ja vaadi asiaan muutosta. Muuten he vain ovat tyytyväisiä, että taas heillä on yksi avunruinaaja vähempänä..
Sovittiin hoitajan kanssa, että hän tulee kerran viikossa neljä tuntia kerrallaan. Hän kävi yhden kerran kuukaudessa. Muut ajat hän perui. Sitten kun sovimme uusia aikoja, perhetyöntekijä sanoi, että teille näyttääkin riittävän hoitajan käynti kolmen tai neljän viikon välein. Et semmottii, kannattaa varoa!
Ja jos on kipeä niin silloin tulee sijainen! Vaatikaa nyt herranjestas niitä tulemaan sillon kun sovitaan. Ei ne saa siirrellä aikoija jne.!
onko se perhetyöntekijä sulle vaan pelkkä lastenhoitoapu.Itse olen perhetyöntekijä ja tarkoitus on vahvistaa perheen vuorovaikutusta, tukea perhettä vanhemmuudessa ja auttaa perhettä itse auttamaan itseään. Jos sulle perhetyöntekijä on vaan pelkkä lastenhoitaja,jotta saat hoidettua asiasi niin silloin kyllä on muitakin tahoja jotka voivat auttaa sinua. vie vaikka lapsesi kerran viikossa päiväkotiin, jolloin saat hoidettua asiasi
Meidän kunnassa nimenomaan saa perhetyöntekijän lastenhoitoavuksi, jos on vähävarainen. Ja lastenhoitoapua kysyin alunperinkin, tilapäisesti, että saan asiamme järjestykseen.
ap
Ihme touhua...
T: perhetyössä harjoittelussa ollut
En normaalioloissa toki tarvitsisi hoitajaa lapselle joka kerran kun asioita pitää hoitaa. Tässä vaan on meillä ollut viimeisen puolen vuoden sisällä niin paljon vastoinkäymisiä, että mun voimat alkoi tosissaan loppua ja siksi kysyin apua. Ja jos tuolla meidän perhetyöntekijällä olisi muitakin funktioita kuin hoitaa lapsia, niin hän ei itse sitä kyllä sitten tunnu tietävän... tulee meille, juo kahvit, vie lapsen ulos, tuo sisään ja syöttää, lähtee pois. Ei koskaan kysy mitään kuulumisia tai millä mallilla asiat on tai ylipäänsä yhtään mitään.
Perhetyöntekijä on aina lastensuojelun alainen viranomainen, jonka tehtävä on tarkkailla, tukea ja opastaa perheitä, joissa on jonkin sortin pärjäämisongelmia. Yleensä he tekevät sen muka lastenhoidon nimissä, mutta tavoitteet on aina samat eli perheestä ollaan huolestuneita ja heidän selviämiseen ei luoteta. Käynnit raportoidaan sosiaalipiireissä, ja kun katsotaan että voisitte selvitä yksinkin, he siirtyvät muihin perheisiin. Jos haluat pelkkää lastenhoitoapua ilman sitä, että perheenne tietoja riepotellaan julkisesti ja olette " leimattu" perhe jonka lapsia seurataan aina vastakin tiukalla seulalla, kannattaa maksaa itse hoitajansa tai anoa päiväkotipaikkaa kerran viikossa.
Ei meidän tietoja varmaankaan mitenkään " julkisesti riepotella" , jos nyt sosiaalitoimessa meidän asiat on tiedossa niin mitäs sitten. Ihmetyttää nyt sitten kyllä, että miten, jos itse pyydän apua ja apu on ihan mitä sattuu, olen sitten lapseni kanssa " leimattu" ja tarkkailun alla. Kun tämä nainen ei tod. tiedä meidän asioista yhtään mitään, kun ei koskaan mitään kysy! Itse kertoisin mielelläni, on nimittäin ollut aika rankkaa ja kuuntelija olisi hyväksi... vaan enpä viitsi väkisteen tuputtaa, kun ei itse ole kiinnostunut.
ap
Perhetyö tarjoaa palveluita tuusulalaisille lapsiperheille ja se toimii osana lastensuojelun avohuoltoa. Perhetyöntekijän voi tilata esim. silloin, kun lapsi tai häntä hoitava aikuinen sairastuu, perheellä on vaikea elämäntilanne tai vanhempi tarvitsee mahdollisuuden asioimiseen.
Niin, että varmaan aika eri lähtökohdista on mahdollista perhetyön apua saada.
päiväkotiin niin kuin tuo yksi neuvoi? Siitähän menee kotihoidontuki. Vai olenko käsittänyt jotain väärin?
tuo touhu. Kun jotain on sovittu, siitä pidetään kiinni, tätähän yritetään jo esim. lastensuojelun asiakkaille opettaa! Ja sitten työntekijä huitelee miten sattuu. Nyt voi kuule olla, että hänen pomonsa ei tiedä lainkaan, että työntekijä on tuollainen huithapeli, eikä hoida hommiaan!
Kerro hänen esimiehelleen kaikk nämä kerrat, ovat minusta aika vakava asia.
JOS perheellä olisi oikeasti niin vakavia ongelmia, että äiti on täysin prakaamassa, saattaisi yksikin peruutus syöstä ihmisen masennukseen, lasten yksin jättämiseen tms. Minusta siis melko outoa toimintaa...
Muutenkin, muistan kun omat lapset oli pieniä, ja joku maksamani hoitaja ei tullut, väänsin itkua yksin kotona, kun olin niin kovasti odottanut pääseväni pariksi tunniksi yksin ulos. Siis pelkkä lyhyt vapaa voi tosiaan olla äidille TODELLA tärkeä asia, ilman mitään muita ongelmia, joten noin ei tosiaan toimita!
Itse sain aikoinaan apua, kun soitin sossuun (olin raskaana ja sain lääkäriltä kiellon rasittaa itseäni, liikkua puistoon yms. ettei lapsi synny ennen aikojaan) ja sieltä tuli joku täti, (saattoi vaihtua useinkin) ja vei muut lapset puistoon sekä mm. imuroi, monta viikkoa. En edes ajatellut, että olisin jotenkin lastensuojelun alainen ,tai että ihminen olisi joku sossun tarkkailija. Minä ajattelin, että sain kodinhoitajan avuksi, kun en itse pystynyt. Jos se jotakin raportoi, niin ainakaan ei perästä kuulunut...:).
Jotta soita sen pomolle, kerro nuo kaikki kerrat, että peruu/siirtää koko ajan tai ei tule ollenkaan eikä aina edes ilmoita. Jo sillä teet selväksi, että asia on sinulle tärkeä, että toivot vastedes saavasi apua kun tarvitset. Ja tiedustelet nätisti ensin, että onko tämä teillä normaali käytäntö. Esimies ei välttämättä kerro reaktiostaan sinulle, mutta asia korjaantuu ja tyttö saa kuulla kunniansa.
hän on perhetyötä tekevä lähihoitaja, ennen vanhaan kodinhoitaja. Kunnallasi ei voi olla mitään motiivia antaa sulle lastenhoidollisiin tehtäviin parempi palkkaista perhetyöntekijää. Myös lähihoitajan tehtäviin kuuluu sitten tukea vanhemmuutta jne. " lässytystä" .
Ap, mun mielestä et voi tehdä hallaa itsellesi ottamalla yhteyttä esimieheen. Kerrot, miten tämän vaikeuttanut elämääsi ja kuluttanut voimavaroja. Kerrot, että oot pahottanut mielesi ja apuun on vaikea luottaa - tai mitä sitten itse tunnetkin. Ole rehellinen, kirjoita palaute kirjallisena ja erittele siinä kaikki peruuntuneet kerrat. Vaadi kirjallinen vastaus.
Perhetyöntekijänä hän on ïtsensä esitellyt, mutta ehkäpä tarkoitti sillä sitten sitä että tekee työtä perheissä. Totta kyllä puhutte, pitää vain rohkaista mielensä ja nostaa katti pöydälle. Kiitos mielipiteistä :) ap
että tuo edellä sanottu " raportointi" on aivan juuri sitä, miten ta jaksatte ja miten arki on sujunut. Työtekijän tulisi ehdottomasti kysellä kuulumisianne. Toisinaan tietenkin voi ilmapiitristä ja eleistäkin lukea paljon. On tosi outoa tuo että ei tule sovitusti. minäkin kannustan esimiehelle raportointiin ehdottomasti. Muuten ihmettelen joidenkin jäykkää asennetta perhetyöhön. suurennuslasin alla lapset jatkossa...mitäs pahaa siinä on että lapsen kehtystä seurataan tarkasti? tätä se on, ei muuta.nimenomaan ap:n kohdalla on kyse ennaltaehkäisevästä työstä. Voimia sinulle ap. todella paljon! ja niille jotka kommentoitte ettei perhetyöntekijää voi käyttää " omaan aikaan" , miettikääpä hetki, eikös äidin jaksamiseen ja ylipäänsä selviämiseen tarvita se että saa hoidettua juoksevat asiat ja joskus hetken aikaa hiljaisuutta ja yksin..se ei yksinhuoltajalle ole mitenkään jokapäiväistä.me joilla on isä tukena ja muutenkin sukua tukena, voidaan hetki miettiä mitä jos näin ei olisi...
Jossakin kunnassa nyt perhetyöntekijä voi vaikka " vain hoitaa lapsia" . Paljon kiinni tyypistä itsestään.
onpas taas asiantuntija. Vai oikein " sosiaalipiireihin" ... Sulla ei tiedoistasi huolimatta ole sanasto ihan hallussa.
Vierailija:
Perhetyöntekijä on aina lastensuojelun alainen viranomainen, jonka tehtävä on tarkkailla, tukea ja opastaa perheitä, joissa on jonkin sortin pärjäämisongelmia. Yleensä he tekevät sen muka lastenhoidon nimissä, mutta tavoitteet on aina samat eli perheestä ollaan huolestuneita ja heidän selviämiseen ei luoteta. Käynnit raportoidaan sosiaalipiireissä, ja kun katsotaan että voisitte selvitä yksinkin, he siirtyvät muihin perheisiin. Jos haluat pelkkää lastenhoitoapua ilman sitä, että perheenne tietoja riepotellaan julkisesti ja olette " leimattu" perhe jonka lapsia seurataan aina vastakin tiukalla seulalla, kannattaa maksaa itse hoitajansa tai anoa päiväkotipaikkaa kerran viikossa.
Ehkä se ois kuitenkin parempi sanoa sille pomolle? Oletko jo ton työntekijän kanssa puhunu? Se vaan tekee hallaa hänelle itselleen ,jos toimii noin puutteellisesti eikä siihen puututa.Onhan sulla oikeus saada se mitä on sovittu.