Lue keskustelun säännöt.
Kiitos kiusaajilleni :(
16.10.2012 |
Hei!
Olin pari vuotta työpaikkakiusattuna. Meitä oli kolme naista samassa huoneessa, tehden samoja töitä. Nämä kaksi sulkivat minut hienosti ulos porukasta, tietoja pantattiin ja koin tilanteen tosi ahdistava. Nyt nämä kaksi siirrettiin muualle ja nyt sain kuulla, että siirtopaikassa parivaljakko on jatkanut entiseen malliin ja sieltäkin on löytynyt puruluu.
Nämä pari vuotta töihin tulo oli todella ahdistavaa, mutta pysyin jotenkin kasassa. Olen kuitenkin tosi itsenäinen nainen, jolla on omat näkemykset ja mielipiteet. Nyt kun meidän "erosta" on kulunut melkein vuosi, niin olen huomannut, että alan vasta nyt käsittelemään tuota kiusaamistani. Ennen olin itsevarma ja ehkä suorasanainenkin, kiusaaminen on tehnyt minusta varovaisen. En luota enää ihmisiin ja jotenkin tuntuu, että en edes jaksa ihmisiä enää ollenkaan. Viime yönä näin todella ahdistavaa unta toisesta kiusaajastani ja olen koko päivän voinut sen vuoksi pahoin.
Että kiitos ihan järjettömästi teille ihanat työpaikkakiusaajani! Olitte te mahdottoman upea valjakko yhdessä. Kukaan työyhteisössä ei tiedä kohtalostani, koska tiedän, että kukaan ei olisi uskonut minua, jos olisin kertonut, mitä joudun kokemaan.
Sinällään toivon, että minua selviämisessä auttaa se, että tiedän järjellä, että kiusaajalla itsellään on kaikkein pahin olo. KUKAAN terve ei lähde tommoiseen puuhaan.
Kokemuksia?
Kommentit (5)
oletko varma, että näillä kiusaajillasi on sinua pahempi olo? Että he kärsivät jostain?
En olis ollenkaan niin varma tuosta.
Toivottavasti saat ittes kasaan pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kadehti sua. Vain kateus saa naisen käyttäytymään noin.
Ota siitä voimaa.
(Ja ihan sama mitä joku tulee tähän nillittämään, mulla on asiasta niin paljon kokemusta sekä koulusta että työpaikoilta, että tiedän, mistä puhun. Joten älkää ees vaivautuko.)
Jos asiat on nyt hyvin, ja pystyt käsittelemään asiaa, niin asiat on hyvin.
Lopulta sinusta tulee vahvempi. Vähän parempi ihminen.
Mä lähdin työpaikasta, jossa ainoa työkaveri oli aika hirveä. Ei se ehkä itse tajunnut edes sitä. Mutta mulle tuli tosi selväksi, että olin ikävä ihminen, joka oli hänen harteilleen sysätty...
Onneksi majoituimme pikkujouluissa samassa hytissä. Se ihminen veti oikein kunnon pikkujoulukunnon päälle, itselle ei sinällään tuo brenkku maistunut. Että siitäkin olisin varmaan saanut kuulla... ettei riitä että olen vaivaksi, olen myös saamarin tylsä.
Hyviäkin työpaikkoja on. Niitä, missä roikkuu ovenkahvassa odottamassa, että pääsee sorvin ääreen.
Sitä olen monesti miettinyt, miksi minä jouduin moiseen paskaan.
Oikeasti, nyt kaiken jälkeen elämääni on astunut arvottomuuden tunne ja analysoin kamalan helposti tapaamiani ihmisiä. Mietin, että mitähän vikaa tuokin minusta löytää. En ole ennen ollut tämmöinen, toivottavasti saan jostain voimia palata minuksi takaisin.
Näin toisen näistä kusipäistä yksi päivä lapseni harrastuksessa (hänen lapsensa on vuoden vanhempi) ja oikeasti, inhon väreet menivät pitkin selkääni ja alkoi oksettaa. Tuollainen ihminen on vielä äiti. Millaisen arvomaailman mahtaa lapselleen antaa?
Kiitos kommenteista :) ap
Olen koko kouluikäni ollut kiusattu, sitten yliopistoaikana ja ekassa duunipaikassa vain yksinjätetty, ei aktiivisesti kiusattu, nyt taas kiusattu.
Jotenkin kierolla tavalla kiitän oikein ihan tosissani koulukiusaajiani, jotka ovat tehneet minusta sen verran kovan bitchin että eipä enää paskaakaan näiden talon kiusaajaämmien touhut liikuta.