Vastatkaa joku! Pelotan itteäni.
Joitaki vuosia sitte elin parisuhteessa jonka aikana masennuin. Eron jälkeen iski sairas "maanisuus" jonka myötä ryyppäsin, juhlin ja paneskelin aika huolettomasti. Laihduin sikana koska en syönyt mitään. Ajattelin silloin että on normaali reaktio pitkän suhteen päättymiselle.
Tapasin uuden miehen jolle tulin nopeesti raskaaks. Jossain vaiheessa raskautta aloin masentua ja passivoitua mut ajattelin sen johtuvan raskaudesta. Synnytyksen jälkeen masennuin ihan hulluna ja lihoin ylipainoiseks. En tehny muuta ku makasin kotona ja hoivasin vauvaa.
Pitkän ajan päästä aloin yhtäkkiä piristyä vitusti. Aloin liikkua ja lopetin syömisen, laihduin. Aloin pokailla muita miehiä ja harrastin tosi huoletonta seksiä. Itsetunto oli huipussaan!
Nyt musta tuntuu että alan taas passivoitua. Kaikki on harmaata paskaa. Harkitsen itsemurhaa kokoajan vaikkei mulla oo siihen konkreettista syytä. Toissapäivänä seisoin junalaiturilla ja olin valmiina hyppäämään tulevan junan alle. No, en uskaltanu.
Voiks mulla olla kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Kiitos sille joka jaksoi lukea...
Kommentit (8)
sen diagnoosin saisit. Lääkityksestä voisi olla apua eli lääkäriin mars.
auta sinua. Minkäikäinen lapsesi on? Asuuko lapsesi kanssasi? Jos et ole hoidossa, niin hakeudu hoitoon lapsesi vuoksi.
Nää asiat ei ole mulle ihan vieraita vaikka mulla ei bipoa olekaan.
Kuinka paljon sua pelottaa ja huolestuttaa nuo mielialanvaihtelut? Onko näistä sulle koitunut hankaluuksia? Mun mielestä kriteeri avun hakemiseen on se paljonko nuo heilahtelut elämää vaikeuttaa.
En sano että lääkehoito on tie onneen ja autuuteen, mutta vähintäänkin kannattaa mennä keskustelemaan esim. psykologin kanssa että sais enemmän itsetuntemusta, oppisi tietämään olosuhteet joissa masentuu tai yli-innostuu, että hallitsisi itseään ja tuntisi sitä kautta olonsa paremmaksi ja luottavaisemmaksi.
Diagnoosin saaminen mielenterveyspolilla on pitkä ja vaivalloinen tie.. parempi olisi löytää apua muutoin kuin lääkkein, lääkkeet vaan turruttaa mutta ei hoida syytä.
Mut nämä on mun kokemuksia. Sä päätät mitä sun kannattaa tehdä. Mut kuulostaa kyllä siltä että ulkopuolinen näkemys olisi paikallaan ja että pääsisit juttelemaan jollekin.
Av-mamma aka keittiöpsykologina paha mennä diagnooseja antamaan mutta suosittelen kyllä pikaisesti lääkärille menoa!
hakea pikaisesti apua. Älä pelkää avun hakemista, sinua osataan varmasti auttaa oikealla tavalla. Varsinkin, jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, niin hakeudu esim. psyk.pkl tai terveydenhoitajan/neuvolan kautta psyk.sh:n tai lääkärin vastaanotolle.
Pyydä läheisiltä apua, älä jää yksin. Itsesi ja lapsesi vuoksi hae itsellesi pian apua ongelmiisi.
varsinkin tuo seksuaalisuus on yksi merkki siitä. Kun haet apua niin muista mainita asiasta... minulla mietitään myös tuota kaksisuuntaista... diagnoosia odotellessa.
asia puheeksi neuvolassa, tk:ssa tms. Tsemppiä!