Voiko ateisti ja uskova olla ystäviä keskenään?

Onnistuu! T. uskova

itse olen uskossa ja ystäväni ateisti. ja itseasiassa ystäväni uskonnollinen vakaumus selvisi minulle vasta facebookin kautta. meillä on muutakin keskusteltavaa kuin uskonto :)

Eiköhän kypsät ihmiset voi hyväkyä myös erilaiset mielipiteet kuin omansa...

Mulla itselläni esim. ei ole mitään minkään lajin uskovaisia vastaan, kunhan eivät yritä pakkosyöttää mulle sitä omaa ajatusmaailmaansa. En minäkään tuputa kirkosta eroamista kenellekään, vaikka itse koin sen omaksi oikeaksi valinnakseni. Kunnioitus on se juju, niin kuin vähän kaikessa.

olen itse uskovainen tai usko on minulle ainakin todella tärkeä vaikka en esim. kirkossa käykään kuin jouluna ja juhlissa. silti joka ilta rukoilen ja välillä muulloinkin sekä luotan Jumalan johdatukseen.

Meillä oli maistraatin lisäksi myös kirkkosiunaaminen ja lapsetkin olen halunnut kastettavan. miehellä ei ole onneksi ollut mitään sitä vastaan.

Mie olen hyvin syvästi Jumalaan uskova ev.lut.



Mulla on hyvinä kavereina mm. ateisteja, muslimeja, monia kristinuskon suuntauksia. yks kaveri on myös satanisti.



En mä edes uskonaiheita välttele vaan keskustelen niistä. Haluan välttää turhia ennakkoasenteita itseltäni, eli mielummin kysyn miten joku asia on kuin oletan jotain.



Lähimmät ystävät on kaikki joko ateisteja, agneostikkoja tai ev.lutteja. Mutta uskonto ei tätä määrää, vaan se, onko muuten sama sävel ja aaltopituus heidän kanssaan.

Kun nämä jututhan eivät ole edes mielipiteitä, vaan elämänkatsomuksia, eikä niistä saisi riidellä.



Keskustella voi rakentavasti, mutta rakentava ja kunnollinen keskusteluhan ei ole sitä ,

että kristitty sanoo että sinä joudut helvettiin ja ateisti sanoo, että itse olet idiootti kun edes uskot sellaisiin typeryyksiin kuin helvetti.



Minä olen panteisti, mulla on pari kristittyä ystävää joitten kanssa kyetään kyllä keskustelemaan asiallisesti ja kunnioittamaan toistemme näkemyksiä.

Ehkä se on helpompaa, kun kummallakin on kuitenkin jonkinlainen näkemys "korkeammasta voimasta".



Ei mulla ateistikaverienkaan kanssa ole ollut mitään ongelmia. Niitten kanssa nyt ei varsinkaan.



Kristittyjen kanssa on se ongelma, että heidän mielestään heidän uskontonsa on kuitenkin ainoa oikea.

Vaikka he näennäisesti hyväksyisivätkin sen, että ystävä harjoittaa jotakin muuta uskontoa, niin ovat kuitenkin siitä pahoillaan.



Minunkin kristityt

kaverini ovat sanoneet ihan suoraan että haluaisivat että käännyn kristinuskoon.

peppuseksin saatavuudesta!



T: Ateisti

En nyt tiedä olenko varsinaisesti ateisti. Oikeastaan toivoisin että Jumala olisi, en vain usko. Mikä minä nyt sitten olen?



Minulla on uskovaisia ystäviä, kristittyjä ja muslimeita. En jankkaa heidän kanssaan uskon asioista. Luulen että uskominen on lähinnä tunne. Sitä tuntee että jokin tuollainen jumaluus on olemassa ja se siitä. Mikä minä olen kenenkään tunnetta kiistämään.



Asiat joita ihmettelen liittyy enemmän käytännön tekoihin, joita uskonnot vaativat, jotka mielestäni eivät ole millään tavalla järkeviä, kuten esim. paastot tai joidenkin ruokien kieltäminen (esim. possu). Kun omasta mielestäni nuo tuollaiset säännöt kumpuavat enemmänkin sen alueen historiasta, jolta alueelta uskonto on kotoisin. Esim. possun syömisestä on sairastunut joskus muinoin, joten se on kielletty. Mutta nuo säännöt tuovat heille turvallisuuden tunnetta tai jotain, joten en minä niistäkään jankkaa.

mutta minulla on ystävä, joka on körtti ja toinen ystävä, joka on koulutukseltaan pappi.

Olen itse ollut lapsena uskovainen mutta aikuisiällä eronnut kirkosta. Emme noiden ystävieni kanssa puhu uskonasioista mutta kristillinen arvomaailma on varmasti itselleni läheinen ja kristillinen kuvasto tuttua, vaikka nykyään ateisti olenkin.

Fanaatikon kanssa tietystikään tästä ei tulisi yhtään mitään, eikä silloinkaan, jos itse olisin sellainen. Lapset on kastettu, koska se oli miehelle hyvin tärkeää, minulle taas aivan se ja sama. Mies käy joskus lasten kanssa kirkossa ja lukee silloin tällöin heille Lasten Raamattua. Ihan ok. Itse kerron lapsille tieteellisestä maailmankuvasta. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä pian viisitoista vuotta, eikä mitään ongelmia tämän uskoasian suhteen ole tullut.

Olen helluntailainen ja kyllä ateisti ja uskovainen voi olla ystäviä, mutta onhan siinä muutamia hankalia asioita. Esimerkiksi kun ei uskovaiset melko usein nuorena (miksei vanhempanakin) tykkäävät käydä juomassa, mutta humaltuminen ei uskovaisen elämään kuulu sekä muutenkin kun arvomaailmat eivät kohtaa oikeasti aika monessakin asiassa (seksi, avoliitto, päihteet yms.) Uskovaisten kavereiden kanssa saa kasvaa siinä uskossa ja mulla henkilökohtaisesti uskovaiset kaverit on ollut niitä aitoja ihmisiä joiden kanssa tunnen itseni just hyväks omana itsenäni, ja ateistit/ei uskovaiset ovat olleet niitä joiden kanssa on paljon riitoja ja jotenkin se kunnioitus siinä ystäväsuhteessa ei ole ihan kohdallaan. Tämä on vain mun oma kokemus, on niitäkin ei uskovia jotka oikeasti ovat aitojakin ystäviä. Ei ne ateisti-uskovainen ystävyyssuhteet haitaksi ole (yleensä) mutta uskovainen tarvitsee myös uskovaisia kavereita, muuten voi olla aika yksinäinen esimerkiksi viikonloppuisin kun ateistiystävät pitävät hauskaa vähän eri tavalla mitä uskovainen haluaa.