Lue keskustelun säännöt.
Mies on ihan ihmeellinen jumiutuja...
19.09.2012 |
Että voi ihmisen kanssa tekemiset ja arki takuta. Pienet lapset, joiden kanssa pitäisi ihan olla _hereillä_. Jos olemme lähdössä kauppaan, mies jaa jahkaamaan t-paitojen kanssa tai sukan huonosti olevan langan tms. kanssa, aina jotain hidastelua. Jos laitetaan iltapalaa, on mehupurkin pohja omituinen, sitä pitää alkaa tutkimaan. Jos tekee lapsen kanssa askartelua, jumittuu itse tekemään jotain sen suhteen eikä näe ei kuule lasta joka apua pyytää, ei huomaa että hei hän on nyhrännyt asiaa jo tunnin ja lapsi lähtenyt ajat sitten teilleensä, mies vaan tekeeeee omaa osuuttaan...sama mitä kello tai mitä muutakaan.
Miten joku voi olla tommonen, onko teidän miehissä samaa?! Onko tuo edes normaalia? Multa aina menee hermot kun toinen jumittuu milloin mihinkin.
Kommentit (5)
Sanoin sitä kuppaamisen maailmanmestariksi. Kyllä oli hermot koetuksella, saattoi jumittua esim. kaupassa lehtihyllylle tutkimaan jotain lehteä kymmeniksi minuuteiksi vaikka vaan äkkiä piti käydä hakemassa kaljaa. Ikinä ei mistään tai mihinkään päästy lähtemään noin vaan, aina oli joku syy uimoilla vielä hetki (tunti). Miehen 'kohta' oli myös häilyvä käsite, usein tarkoitti noin kahta tuntia. Monesti minä seisoin eteisessä vaatteet päällä odottamassa kun herra vaihtoi sukkia tai jotain muuta älytöntä. Joka paikasta myöhästyttiin aina, ja se aiheutti mulle täsmällisenä ihmisenä suurta stressiä, kun piti toisesta huolehtia kuin pikkulapsesta. Jossain vaiheessa aloin valehtelemaan sille että jotkut juhlat alkoi esim. viideltä kun oikeesti ne alkoikin vasta kuudelta. Silti oltiin myöhässä mutta ainakin kohtuullisen ajan.
Ehkä se hyvä puoli tossa oli että minä opin häneltä ottamaan vähän rennommin, ettei aina tarvitse niin hirveästi stressata, ei se oo niin nokonuukaa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen yhden aikuisen aspergerin, ja hän on sellainen tutkijahenkinen, enemmänki nero kuin tällainen "tolvasti"jumiutuja kuten mieheni. Välillä olen miettinyt että onko jokin häiriö, juuri kuten asperger, mutta ehkä vaan muuten puutetta aivojen haasteista ja siksi tuollainen?
Itse asiassa suurin osa suoriutuu huonosti elämässä. Ehkä sun miehellä on jokin autistinen piirre, uppoutua johonkin esineen yksityiskohtaan pitkäksi aikaa.
Tarkennuksena että ton kuppaamisen takia ei erottu, oli muita syitä. Oltiin tosi pitkään yhdessä ja opin elämään sen jumiutumisen kanssa kohtuullisesti, ennakoimalla tilanteita ja asennoitumalla jo etukäteen että mikään ei suju noin vaan. Kärsivällisyyttä vaan niin kyllä se siitä. Äläkä ota sitä kauppareissulle mukaan ;)
tekninen jumiutuja