Mikä ihmisessä on vialla jos se ei hymyile koskaan?

Puhuukin jotenkin monotonisesti, ei koskaan mistään innostuneella äänellä tai edes jotenkin vaihtelevalla sävyllä.

Tai voisiko asperger tms. olla tuollainen?

ap

Ihmiset ovat erilaisia, hyväksy se.

Masentuneelle sosiaaliset tilanteet ovat rankkoja kun ei pysty siihen päivittäiseen 'paskan' jauhantaan työpaikalla osallistumaan.



Silti pitää töissä olla ja yrittää pysyä 'normaalina'. Sinä et varmaan voi edes kuvitella, miltä masentuneesta tuntuu kuunnella kaikenmaailman höpötystä kun itsellä elämän isoimmat asiat on mielessä ja ehkä vaakalaudalla.



Silloin ei todellakaan kiinnosta olla iloinen ja sosiaalinen ihan vaan muiden takia.



terkuin

itse masentuneena töissä käyvä.

No ei välttämättä todellakaan ole! Jos sä itse oletkin ja omalla kohdallasi koet niin, niin joku muu ei välttämättä sitä ole. Ihmiset nyt vaan ovat siinäkin aika erilaisia, että paljonko ja missä hymyilevät. Voi olla kotonaan ihan toisenlainen.

ihan varteenotettava vaihtoehto. Itse en masentuneena hymyillyt, ja oli tosi outoa, kun masennuksen väistyessä kasvoista tuli käyttöön ihan uusia lihaksia. Silloin vasta tajusin, että monta vuotta oli mennyt ilman ensimmäistäkään oikeata hymyä.

Jospa se ei hymyile, koska on huomannut että kyttäät sitä inhottavasti?



En ilkeile vaan pyydän sua miettimään tätä vaihtoehtoa ihan vakavasti. Jokainen hymyilee kivassa seurassa. Mullakin on töissä pari ihmistä, joiden seurassa ei hymyilytä. Toisella on typerät huomionhakuiset jutut ja voimakas hörönauru ja toinen on piilovittuilija. Jos heiltä kysytään, olen varmasti ilmeetön ihminen.



Jos taas ystäviltäni kysytään, niin olen hauska ja pulppuileva! :)

Tämä ihminen ei hymyile kenellekään, siksi se tavallaan onkin niin silmiinpistävää.

En työskentele hänen kanssaan kaksin vaan olemme osa isompaa ryhmää. Hänen ajatuksistaa on tavallaan hyvin vaikea saada selvää tuon ilmettömyyden vuoksi. Ei aina ole selvää esim. kannattaako hän jotain ideaa vai ei, koska kehonkieli on niin patsasmainen.



ap

mutta ei vaan töissä. Ei minuakaan töissä hymyilytä koska vihaan työtäni.

Tulee mieleen että on masentunut, tai sitten tosiaan vihaa tytötään, on burnout tms... Tai sitten hän on niin estoinen ettei uskalla hymyillä, ei koe työkavereita niin läheisiksi.

Minulle tulee mieleen että ihminen on aika tavalla masentunut.

Toinen vaihtoehto on, että henkilökohtainen elämäntilanne on erittäin rankka, joko parhaillaan tai sitten aivan uunituoreeltaan jokin iso traumaattinen tapahtuma.



Muistan itseni teini-ikäisenä. Äidin kuoleman jälkeen minusta ei hymyä irronnut pariin kolmeen vuoteen. Silmissä oli erittäin vakava ilme. Luokkakuvista näkee. Ja siskon kanssa katsottiin niitä kuvia, olimme todella surullisen näköisiä äärimmäisen totisia ja vakavia teiniä, silmät lautasen kokoisena, totisina. Ja miten valokuvaaja teki kaikki pelle-temppunsa että saisi edes vähän suupieltä ylöspäin. Ei vaan irronnut.

Ei halua esitellä niitä ja välttää hymyilemistä.

Hän hymyilee muille, mutta ei minulle. Oletan sen johtuvan siitä, että hän ei pidä minusta.

Puhuukin jotenkin monotonisesti, ei koskaan mistään innostuneella äänellä tai edes jotenkin vaihtelevalla sävyllä.

Tai voisiko asperger tms. olla tuollainen?



ap