Kyllä mä kiroilen lasten kuullen, jos joku asia raivostuttaa.

itsekseni. Meillä tuo "älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon" -kasvatus ei oikein toimi.

Voimasanat helpottavat tuskaa. Lapsille opetan oikeaoppista kiroilua, ei siis kirosanoja välimerkkeinä, eikä normaalipuheen täytesanoina.

Se vaan on nopea tapa purkaa se viha. Annan sen vihan tulla ja mennä. Sen jälkeen mä olen taas parissa sekunnissa oma itseni. Toinen vaihtoehto on paljon huonompi; mun huono tuuli kestää minuutteja jos en jotenkin ilmaise sitä, ja mä olen sellainen raivomykkä, jonka kanssa on tosi ahdistava olla. Parempi että olen äiti, joka pärskähtää että perkele ja homma on ohi ja siitä jatketaan mihin jäätiin.

joo uskonto jutut ymmärrän, mutta sit ne muut kirosanat mikä niissä on niin pahaa? Tai miksi niiden sanojen käyttö on "kielletty"?

joo uskonto jutut ymmärrän, mutta sit ne muut kirosanat mikä niissä on niin pahaa? Tai miksi niiden sanojen käyttö on "kielletty"?

Mitä uskontojutut? Ai helvetti, perkele ja saatana vai? Miksi ne olisi jotenkin kiellettyjä?

joten onhan se ihan selvää, ettei sitä ole kenenkään kiva kuunnella, ei varsinkaan lapsen. MUTTA mä en voi mitenkään muuten purkaa sitä turhaumaa ja suuttumusta, jonka tunnen, kuin kiroilemalla. Ennen lapsia mulla oli päivässä aina mahdollisuus, edes jossain vaiheessa päivää, käsitellä negatiiviset asiat rakentavasti, tai sitten yksinkertaisesti vain unohtaa ne. Jos joskus tuli niin turhauttava tilanne, että en vaan olisi voinut hillitä itseäni, pystyin aina kävelemään pois ja vetämään henkeä, kokoamaan itseni ja tulemaan takaisin.



Nyt mulla on pieniä lapsia. Olen ollut viimeiset neljä vuotta heidän käytettävissään 24/7. Olen kroonisessa univelassa ja päivät täyttyvät siitä, että juoksen sammuttamassa pieniä tulipaloja toisensa perään, hoivaan ja olen läsnä koko ajan. Kun tulee se tilanne, että kuppi menee nurin, en voi kävellä tilanteesta pois. En voi myöskään pysähtyä miettimään sitä tilannetta, koska siihen ei koskaan ole myöskään rauhaa. Pisteenä ii:n päälle mun on usein koskettava lapseen vaikka olen niin vihainen että en tosiaan halua koskea kehenkään. Silloin mun on pakko päästää se tunne ulos nopeasti ja tehokkaasti, etten vahingoita lasta tai täysin menetä itsekontrollia. Monien silmissä kiroilu on kontrollin menettämistä, mutta mulle se on tilanteen kontrolloimista, ja sitä ei kaikki ymmärrä. Kun mä olen kiroillut, olen heti rauhallisempi. Voin koskea lapseen rauhallisesti, tilanne on lauennut. Elämä jatkuu.

kun raamattu tuomitsee jumalan tai paholaisen nimeen manauksen tms. Niin uskovaiset tuskin haluaa saatanaa jauhaa.

t. lastenhoitaja

Mun isä on hiton raivomykkä. Sietämätön piirre. Oikein vihaisena se vaan kuiskii, rykii hyvin varovasti ( vaikka ei semmosella mitään virkaa oo, ei siis lähe karsta kurkusta) ja tsuktsahtelee. Vaikka äiti seisoisi metrin päässä niin se ei osaa puhua niin isosti ja selvästi että äiti kuulusi. Sitten äiti? Hääää. Isä: Tsuktsuktsuktsuk. Äiti: Mitäääääää? Isä: Tsuk hk huk tsku kuisk  suk suk huk huk. Äiti: häääääää?

Sitten isä lopulta saa hiljailusta ja kytöraivostaan tarpeeksi ja karjaisee jotain.

Voi ristus että sitä ei jaksa kuunnella, harvon yleensä kyllä mitään muutakaan heiä välistä keskustelua. Jos kuulen että ne alkaa jossain vuoropuhelun niin laitan vaan korvat tukkoon;)

Kiroilu on luonnollista ja suotavaa niille, joille se on luontainen osa puhetta tai jopa murretta. Eivät lapset säikähdä kiroilua, jos vanhemmat eivät käytöksellään anna ymmärtää, että jotain aivan hirveää on juuri tapahtunut. Ei pidä suoda millekään sanoille taikavoimia, taikuus kun ei ole totta...

Kasvoin kiroilevien sukulaisten keskuudessa (vain äitini ei kiroile) ja hyvä tuli, enkä pelännyt kiroilevia ihmisiä.

Sairainta on uhkailla suun saippuapesulla, jos lapsi kiroilee :o

Itse olen opettanut lapsilleni, että kiroilla saa silloin, kun joku menee ihan helvetin pilalle tai sattuu. Yllättäen ne ei paljoa edes kiroile, kun siinä ei ole mitään jännittävää. Toisin kuin ne lapset, joilta on ehdottomasti kiroilu kielletty ;)

Ihan hirveää jeesustelua pitää kiroilua pahana. Ne on vaan sanoja eikä kukaan vahingoitu.