Mikä sinua hirvittää nykyisessä maailmanmenossa?
Kommentit (15)
Ruoan väheneminen länsimaissa tai öljyn loppuminen, kumpi nyt ennen toteutuu. Näitten kallistuessa suurvallat todennäköisesti ajautuvat väkisin sotaan resursseista jo vähenemisvaiheessa, mikä johtaa todennäköisesti jonkin näköiseen kolmanteen maailmansotaan.
Ruoan väheneminen länsimaissa tai öljyn loppuminen, kumpi nyt ennen toteutuu. Näitten kallistuessa suurvallat todennäköisesti ajautuvat väkisin sotaan resursseista jo vähenemisvaiheessa, mikä johtaa todennäköisesti jonkin näköiseen kolmanteen maailmansotaan.
Lisään vielä että olisi kyllä kiva jos omat huolenaiheet olisivat ylläolevien tavoin helposti ratkaistavissa asiaan perehtymisellä ja kuvittelun lopettamisella.
se että annetaan muiden päättää meidän asioista ja laitetaan maahanmuuttajat omien kansalaisten edelle. Maailmalla uskontojen välinen sota ja yleinen välinpitämättömyys luonnonvaroista. Kaikkea pitää saada vaan lisää. Kulutetaan vaikkei siihen ole todellista tarvetta (ostetaan isompi telkkari vaikka vanha vielä toimii ja uusia vaatteita vaikka kaappi on valmiiks täynnä, pitää päästä kuulennolle ja ajaa työmatkat omalla autolla yksin, kun kyytiin mahtuis 3-4 ihmistä lisää) Lyhyesti sanottuna siis ITSEKKYYS. Se tuhoaa tän maailman ja kaikki ihmiset pikkuhiljaa, ihan kirjaimellisesti.
Kuten tämäkin ketju osoittaa, kaikesta tekniikasta ja informaation määrästä huolimatta ihmiset on todella typeriä.
kaupat ja matrketit ovat suuriä jätteiden varastoja, mistä siis ihmiset hakevat jätteitä (siis tulevia jätteitä) kaikki se tavara hyllyillä päätyy roskiin, tavalla tai toisella.
kaikki on seksiä, pornoa ja panemista. Tälläkin palstalla asia näkyy hyvin. Mahtavaan kulttuuriin meidän lapset kasvaa; täytyy haluta ja olla haluttava koko ajan...
Kiinan ja Intian kasvaminen suurvalloiksi. Saa Eurooppa kokea kohta, kunka itä kasvaa ja rohmuaa resurssit.
Maalaisjärjen väheneminen. Huomaan työssäni ettievät ihmiset enää tahdo osata ajatella asioita maalaisjärjellä.
Inflaatio: Ruoka ja muut elinkustannukset on jo muutenkin niin kalliita, että jos tähän vielä tulee lisääntyvä inflaatio, (niin kuinnäyttää tuleva eurokriisin myötä), niin vähätuloiset tulevat olemaan tosi tiukilla.
järjetöntä kehittämistä kehittämisen päälle (siis aloilla jotka ei edusta mitään elektroniikkaa tms vaan esim hotoa ja opetusta)... kaikki on sekavaa ja ihmiset palaa loppuun ilman että se johtuu perustyöstä.
Ja sitten...miten noi tulevat eses haluu tommoseen tai jaksaa sitä.
ja kauhistelen sen seurauksia tulevina suovikymmeninä. Pakka rupee jo olemaan sekaisin..
Samoin islamin leviminen ja sen tuomat ongelmat. Näiden em. syiden vuoksi Suomessakin on kohta jengit ja uskontojen nimissä tehtyjä iskuja..sitäpä odotellessa.
eli ääni välinpitämättömyydelle täälläkin!
, johon liittyvät mm. puutteellinen tai vääristynyt vanhemmuus kehittyneissä maissa ja kehitysmaissa puolestaan puutteelliset ruoka-, terveys- ym elinolosuhderesurssit.
Lapsissa on tulevaisuus.
Toinen on luonnon kaltoinkohtelu, ihan nyt vaikka yhtenä esimerkkinä kahvinviljelyn aiheuttamat seuraamukset eläimille ja muulle luonnolle vain ihmisen nautintoaineen takia.
tai lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta sekä peruskoulusta.
ja kauhistelen sen seurauksia tulevina suovikymmeninä. Pakka rupee jo olemaan sekaisin.. Samoin islamin leviminen ja sen tuomat ongelmat. Näiden em. syiden vuoksi Suomessakin on kohta jengit ja uskontojen nimissä tehtyjä iskuja..sitäpä odotellessa.
Islami rupeaa olemaan todella vaarallinen uskonto verrattaen mihin tahansa muuhun uskontoon. Sen päivän kun näkisi kun muslimit hyväksyvät muut uskonnot ja elämme sovussa.. Huokaus, se tulee tapahtumaan vasta kun helvetti jäätyy.
Lasten kohtelu , johon liittyvät mm. puutteellinen tai vääristynyt vanhemmuus Toinen on luonnon kaltoinkohtelu,
Nämä kasvattamatta jätetyt ja toisaalta kaltoinhohdellut lapset sit muka huolehtii maapallon ja sen väestön tulevaisuudesta..?
Henk.kohtaisesti eniten surettaa just tuo luonnon pilaaminen, ja monien eläinlajien väistämätön katoaminen.
maahanmuuttajien lisääntyminen, pelkään että suomalaiset ovat pian vähemmistö omassa maassaan.
Ei nyt ihan pian tietysti se tapahdu mutta vähitellen.
Maahanmuuttajien paapominen ja rahan antaminen ja se että vievät meidän asunnot, suututtaa.
Myös eduskunta budjetteineen ja poliisien vähentäminen mietityttää juuri viime aikoina paljon.
Pelolla odotan mitä suomessa tapahtuu.