Jos olisit yksin kotona ja sinulle tulisi jostain syystä pohjattoman ahdistunut olo, mitä tekisit?

luultavasti siskoni tai äitini.



Ensin yrittäisin rauhoittaa itseäni soittamalla jollekulle, tai lukisin hyvää kirjaa.

Mut jos iskisi paniikkihäiriökohtaus, menisin sohvalle puolistuvaan asentoon ja toivoisin, että uni vie pian mennessään.

musiikko voi olla kaunistakin, leffan pitää olla ihan älyvapaa.

yritän hajottaaa ahdistuspökäleen erilaisilla häiriöillä, joko saada ahdistuksen muovautumaan vaikka alakuloksi tai sitten viedä todella huonolla huumorilla (ärsyttäväkin käy) huomion pois ahdistuksentunteesta.

Söisin jotain ja menisin nukkumaan.

Olen kärsinyt nuorempana paniikkihäiriöstä ja yleisestä ahdistuneisuudesta joten kokemusta todellakin on.



Sen olen oppinut ettei ahdistusta kannata paeta eikä väistää vaan antaa sen tulla, katsella sitä vaan ja kyllä se siitä ohikin menee. Sen sijaan jos sisäisesti tuomitsee ahdistuksen joksikin mitä ei saa olla, tuo vastustus vaan lisää ahdistusta ja lisää sen toistumisen todennäköisyyttä (sitä alkaa pelätä uutta ahdistuskohtausta). Minä pääsin koko paniikkihäiriöstä siinä vaiheessa, kun täysin hyväksyin ahdistuksen. Ironista kyllä, sitten se katosi, kun en enää yrittänyt saada sitä katoamaan.

Rukoilisin. Joskus esim. jokin ihmissuhdeongelma vie liikaa energiaa ja aiheuttaa sellaista negatiivista ajatusten pyörimistä päässä, mutta kun rukoilen apua Jumalalta, saan taas sisäisen rauhan. Kiitos Jeesus!

sitten keittäisin kahvit.

Tai yrittäisin vain unohtaa ja tekisin normaaleja asioita.

Miettisin, onko se kenties sellainen asia jolle en voi yhtään mitään ja josta minun siten ei tarvitse niin ahdistua.



Yllättävän moni vastaaja yrittää ruveta ajattelemaan muuta; käsittääkseni tämä ei ole "oikeaoppista". Ei pidä/tarvitse pelätä omia tunteitaan.

- Soittaisin äidille (todennäköisin)

- Laittaisin sopivaa musiikkia soimaan

- Lähtisin kävelylle

- Menisin nukkumaan

- Söisin jotain

- Lämmittäisin saunan

antasin ahdistuksen tulla, olla ja mennä.

Ja söisin jotain hyvää jos sellaista kaapeista löytyisi.

Eikä tarvitsisi olla mikään hikilenkki vaan kävelylenkkikin varmasti auttaisi pääsemään ulos ahdistuksesta. Liikunta sinänsä tuo hyvää oloa ja kotoa pois lähteminen myös estää sen, että ajatukset eivät kierrä samaa rataa loputtomasti.

Kun olo vähän helpottaisi, lähtisin ulos raikkaaseen ilmaan kävelemään. Jos ulkona vielä sattuisi satamaan, voisin itkeä ahdistustani kenenkään huomaamatta ja ahdistus toivoakseni helpottaisi.

Sitten söisin ja menisin nukkumaan. Voisin kyllä soittaa miehellenikin.

Se on hyvä keino, tuo rauhan.

Joskus myös, kun on yksin kotona ja tulee olo, että mikään ei kiinnosta ja on ahdistavan hiljaista, meen suihkuun. Se katkaise sen mitään tekemättömyyden tunteen.

Jos en pystyisi itkemään, varmaan söisin pakastimesta kaikki jäätelöt. Tai sitten tekisin jotain sokeri-jauho-rasva-mössöä ja söisin sitä :(



t. syömishäiriöinen

Joisin pullon punaviiniä, minkä jälkeen harmittaisi kun en voi ottaa enää unilääkettä jotta saisin nukuttua. Soittaisin varmaan jonkun kännipuhelun, toivottavasti en äidilleni vaan jollekin kaverille, joka houkuttelis mut vaikka baariin ja mielikin siinä kohentuisi. :)

Nyt ahdistaa aivan hirveästi ja kaikki tuntuu niin toivottomalta. Laitoin lapsen katsomaan lastenohjelmaa ja ite ahdistun ja masennun koneella ja käyn välillä tupakalla. Se ainakin auttaa vähäsen. En viiti soittaa kenellekkään.

-Soittaisin ystävälle/siskolle/äidille

-rukoilisin

-lähtisin uimaan

-yrittäisin itkeä kunnon itkut

-nukkuisin



jos mikään muu ei auta -> lääke