Lue keskustelun säännöt.
Jos asuu pk-seudulla ilman vanhempia, mistä saa tukiverkkoja?
15.09.2012 |
Kavereita ei ole monia, molempien vanhemmat asuvat kaukana, eivät ole innokkaita edes kyläilemään (käyvät kerran vuodessa).
Miten jos hankimme tai saamme lapsen, mistä saamme tuttavia, saati ystäviä lapselle/ perheellemme? Paha mieli tästä juurettomuudesta :(
Kommentit (21)
MLL, Väestöliitto, Hoivanet, muu palkattu apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanne se, että raskaaksi tullessani meillä oli tukiverkot hyvässä kunnossa mutta jo ennen lapsen syntymää tapahtui kuolemia, muuttoja ja muitakin elämäntuilanteen muutoksia sukulais- ja ystäväpiirissämme joten ei ole ketään, joka olisi koko aikana tarjonnut hoitoapua/ teetä ja sympatiaa tms apua.
Me olemme selvinneet (hyvin) antamalla vuorotellen mieheni kanssa omaa aikaa toisillemme, ja satsanneet paljon koko perhen yhteiseen kivaan aikaan (metsäretket, hyvät ateriat kotona yms). Kun esikoinen oli 2v, aloimme käyttää kerran kuussa säännöllisesti MLLn lastenhoitajia, ja aina tarpeen mukaan. Teetä ja sympatiaa-seuraa olen lopulta löytänyt leikkipuiststa muista äideistä, hengenheimolaisten löytyminen tosin vei aikaa. Hoitoapua ei sieltä ole tullut mutta seuraa kyllä.
Hyvin selviää palkatulla avulla vaikka tulotkaan eivät ole suuret.
Mihin siis ihmiset niitä kaipaa? Ei meillä ole mitään tukiverkkoja, eikä ystäviäkään kummallakaan, mutta eipä sellaisia ole kaivattukaan. Me riittämme perheenä toisillemme oikein hyvin, emme kaipaa ulkopuolisia kuvioihin.
vauvankin kanssa. Ajastaan löytää tuttavia vaikkapa vaunulenkeiltä. Isovanhempien tehtävä ei edes ole hoitaa lapsenlapsia.
meillä alkaa olla melko laaja ystäväpiiri, apuakin aina sa ajos tarvitsee ja ollaan itse osa muiden turvaverkkoa. Ystäviä on löytynyt töistä, harrastuksista, naapureista, lasten kaverien vanhemmista, miehen työkaverien vaimoista olen saanut ystäviä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta voin kertoa, että jo pelkkä kuopuksen astma sai meidät täysin äärirajoille.
Mihin siis ihmiset niitä kaipaa? Ei meillä ole mitään tukiverkkoja, eikä ystäviäkään kummallakaan, mutta eipä sellaisia ole kaivattukaan. Me riittämme perheenä toisillemme oikein hyvin, emme kaipaa ulkopuolisia kuvioihin.
Ihan koko ajanko te kyhnäätte yhdessä? Mitä sitten jos toinen kuolee tai tulee ero? Kyläl mä ainakin kaipaan muutakin elämää kuin perheen, olen edelleen se sama ihminen kuin ennen miestä ja lapsia ja haluan että lapsetkin oppivat ystävystymään ja pitämään ystävyyksistä huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töistä, koulusta, harrastuksista, naaureista yms.
En mä miellä sitä juurettomuudeksi, jollei tukiverkkoa ole vieressä... Ja jos liikaa ahdistaa, tulee varmaan muutto sinne kotiseudulle takas kyseeseen?
Seurakunnat järjestävät perhekerhoja (entisajan äiti-lapsipiirejä siis).
MLL pitää perhekahvilatoimintaa.
Kaupungeissa on asukastupia, avoimia päiväkoteja, kaupungin kerhoja.
Netistä löytyy myös uusien tuttavuuksien hakusivut lapsellekaveri.fi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osallistuu MLL:n perhekerhoihin jne. Lasten harrastuksista löytää kavereita. Kannattaa muuttaa johonkin kivaan rivariin, missä on pihassa lapsille kavereita. Hyvin se menee... Ainoa, mikä harmittaa, että kahdestaan ei pääse kovinkaan usein liikkeelle, koska lapsia ei pieninä kehtaa jättää kelle tahansa hoitajalle. Ja voihan ne isovanhemmat innostua pitämään yhteyttä, kun lapset syntyy...
Eikö Ap vois vaan kysyä ihan suoraan että mistä hän sais hoitajan lapsellensa silloin kun viinahammasta kolottaa?
No, esimerkiksi MLLtä.
Mitäpä jos sinä Ap odottaisit vielä muutaman vuoden että jaksat itse huolehtia lapsesta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö Ap vois vaan kysyä ihan suoraan että mistä hän sais hoitajan lapsellensa silloin kun viinahammasta kolottaa?
No, esimerkiksi MLLtä.
Mitäpä jos sinä Ap odottaisit vielä muutaman vuoden että jaksat itse huolehtia lapsesta..
Itse olemme muuttaneet miehen työn perässä pois pk-seudulta odottaessani esikoista. Ihan tuoreessa muistissa on kyllä se aika, kun vauva oli syntynyt ja olin jotenkin todella yksinäinen. Jaksoin kyllä ihan itse huolehtia lapsesta ja se olikin varmaan ainoa asia joka piti minut järjissäni silloin aluksi.
En ole mikään yltiösosiaalinen tyyppi joka bongaa puistosta hetkessä 10 uutta sydänystävää, varsinkin kun se vauva on ihan nyytti vielä, eihän sellaisen kanssa edes missään puistossa ole järkeä hillua.
Onneksi meillä oli ihana neuvolantäti ja muutama seurakunnassa aktiivisesti toimiva äiti naapurustossa ja he käynnistivät perhekahvilatoiminnan, saivat seurakunnalta tilan ja organisoivat vuorolistan kahvittelujen hoitamiseksi. Siellä tutustuin muihin ja sain sitten aika nopeasti ystäviä ja elämä alkoi hymyillä.
Muuttaessamme kaupungissa muualle, en oikein löytänyt siellä perhekahvilasta mitään...Se oli ison alueen kahvila, jossa kävi vanhempia lapsineen koko ison lähiön alueelta paljon satunnaisemmin kuin tuossa pienessä yhteisössämme ja sellaisessa se ystävystyminenkin on hankalampaa. Jatkoinkin käymistä siellä vanhassa kahvilassa.
Ihminen vaan tarvitsee seuraa ja verkostoja vaikkei viinahammasta kolottaisikaan. Hoitajiahan saa tosiaan helposti MLL:stä ja itsekin niitä käytin kun jatko-opiskelin avoimessa äitiyslomani aikana. Ystäviä ja sukulaisia ei voi ostaa rahalla.
Meillä molempien vanhemmat asuvatn 250-300 km päässä. Odottavat kuitenkin innolla meidän esikoistamme. Äidin kanssa on jo sovittu, että hän tulee meille, kun miehen isyysloma loppuu. Muista olla itse aktiivinen!
Ystäviäkin ympärillämme on. Monet työn kautta, mutta myös muutamia vanhoja kotipaikkakunnalta. Aktiivinen täytyy näissäkin olla kyllä itse.
Itse aion mennä perhekahvilaan tai minne vaan, jos kotona oleminen alkaa tökkiä.
Kyllä asiat ratkeavat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naapureihin,perhekerholaisiin...tms.
Ongelmat alkavat kun lapset enevät kouluun tai kun pitää muuttaa vieraalle paikkakunnalle jo isojen lasten kanssa. Lapsilla on kavereita mutta itse ei tunne ketään. Silloin kodin ulkopuolien työ on pelastus. Töpaikka kannattaakin valita sosiaalisten kontaktien takia.
kaikki sukulaiset Suomessa.
Täällä keinona on ollut hankkia aktiivisesti kavereita kaikille perheenjäsenille. Etenkin perheitä, joissa on samanikäisiä lapsia, koska tällöin kaikille on seuraa. Hoidamme välillä toistemme lapsia jotta vanhemmat pääsevät keskenään jonnekin. Lisäksi meillä on listoilla pari naapuruston isoa koululaista, jotka silloin tällöin hoitavat lapsiamme. Nämäkin kontaktit on tulleet ystäviltämme, naapureilta jne.
Allekirjoitan yllä olevan, eli pienten lasten kanssa tutustuu helpommin. Kannattaa vaan rohkeasti ottaa kontaktia ja pyytää vaikka puistoon, kahville tai piknikille kivan tuntuisia ihmisiä. Samoin kannattaa tutustua omiin naapureihin, kaiken ikäisiin. Itse tutustuin pikkulasten muskareissa ja äitikerhoissa kivoihin äiteihin.
Me olemme ystävystyneet samalla paikkakunnalla olevien työkaverien kanssa. Muutama naapuri on sellainen, että heiltä voi pyytää lastenhoitoapua. Lisäksi ainkain pojalla on muutama kaveri, joille voi laittaa yökylään tarvittaessa.
Pitäisi olla sosiaalinen:)
Oikeastaan meillä on aika hyvin muodostunut verkosto alle kahdessa vuodessa..
Eikö niitä ystäviä pitäisi hankkia ennen lasta..Me olemme ystävystyneet samalla paikkakunnalla olevien työkaverien kanssa. Muutama naapuri on sellainen, että heiltä voi pyytää lastenhoitoapua. Lisäksi ainkain pojalla on muutama kaveri, joille voi laittaa yökylään tarvittaessa.
Pitäisi olla sosiaalinen:)Oikeastaan meillä on aika hyvin muodostunut verkosto alle kahdessa vuodessa..
Ja kun lapsia tulee, ei enää voi muuttaa??? Eikö tämän aloituksen aihe nimenomaan ollut kysymys uusien ystävien ja verkostojen hankkimisesta?
Olen itse muuttanut siis odotusaikana. Ei ollut mitään valmiita työkavereita eikä muitakaan. Lapsiperheen elämä on lisäksi aika erilaista kuin vaikka lapsettomilla, nuorilla työkavereilla. Kaikki muuttuu aikalailla hetkessä.
Lapsiperheen elämä on oikeasti tosi erilaista kuin vaikka sinkkutyökavereilla. Lapsiperheillä on taas usein jo valmiit kontaktit.
Eikö niitä ystäviä pitäisi hankkia ennen lasta..Me olemme ystävystyneet samalla paikkakunnalla olevien työkaverien kanssa. Muutama naapuri on sellainen, että heiltä voi pyytää lastenhoitoapua. Lisäksi ainkain pojalla on muutama kaveri, joille voi laittaa yökylään tarvittaessa. Pitäisi olla sosiaalinen:) Oikeastaan meillä on aika hyvin muodostunut verkosto alle kahdessa vuodessa..
Ja kun lapsia tulee, ei enää voi muuttaa??? Eikö tämän aloituksen aihe nimenomaan ollut kysymys uusien ystävien ja verkostojen hankkimisesta? Olen itse muuttanut siis odotusaikana. Ei ollut mitään valmiita työkavereita eikä muitakaan. Lapsiperheen elämä on lisäksi aika erilaista kuin vaikka lapsettomilla, nuorilla työkavereilla. Kaikki muuttuu aikalailla hetkessä. Lapsiperheen elämä on oikeasti tosi erilaista kuin vaikka sinkkutyökavereilla. Lapsiperheillä on taas usein jo valmiit kontaktit.
Eihän meilläkään mitään valmiina ole ollut? Poika meni tokaluokalle ja tirppana tarhaan ja KETÄÄN ei tunnettu muuttaessa.
Ap:n teksistä vain sai kuvan, että hän ajattelee kavereitten hankkimista vasta lapsen tultua, eli meinaavat kahdestaan kupsuttaa siihen asti.
missä asuu ja lapsen kanssa liikkuu. Monilla kaverit on muuttaneet pääkaupunkiseudulle ja näitä voi tavata. Joskus työ tai bändikeikka vaatii lapselle yöhoitoa, silloin tukeudumme perheelliseen ystäväpariskuntaan (puolin ja toisin).
kiva ja rauhallinen tapa löytää tuttavuuksia, toimii ainakin mulla