Naapuri on tyly lapselleni.

juuri nämä hyväkäytöksiset, vauvasta saakka "valmiit" lapset ovat soveliaiampia, yhteiskuntakelpoisempia. Villimmät ja kovaääniset kera äidin kyllä torpataan viimeistää siellä perhekerhon mammaringin ulkopuolelle kuten joku kirjoitti.

Itse raisun lapsen äitinä olen monesti saanut näiltä hyvinjovauvanakasvattujen vanhempien äideiltä sääliviä katseita ja ylimielisiä hymyjä. Ei tietenkään puhettakaan, että voitaisiin jopa kyläillä toistemme kodeissa. Saattaahan heidän lapsensa saada Vaikutteita mun lapseltani, kamalaa!

Naurettavinta tässä on se, että nämä itsensä yläpuolelle asettavat vanhemmat usein toitottavat "suvaitsevaisuutta" . Totuus on toista !

Ah,

miten soljuvaa, tuli mieleeni curling...

äideistä eivät todellakaan näe, kuinka raskaita ja rasittavia heidän lapsensa ovat leikkikavereina.

Itselläni on reipas, sosiaalisesti taitava, kiva ja tasapuolinen tyttö, jolla riittää kavereita ja kysyntää. Joidenkin lasten kanssa leikittyään hän on hyväntuulinen ja energinen - näiden pomottaja-kavereiden kanssa leikittyään hän on aivan poikki ja uupunut. Väsymys johtuu siitä, että hän joutuu leikin joka vaiheessa perustelemaan ja "vääntämään" tasapuolista leikkiä ja setvimään tämän pomottelijan ja muiden välisiä riitoja. Vaihtoehto on se, että kaikki tottelevat pomottelijaa lampaana. Pomottelijan äidin mielestä leikit voivat näyttää "ihan kivalta", nauruakin kuuluu ja omakin lapseni näyttää iloista naamaa. Mutta kun pomottelija on lähtenyt kotiinsa, niin lapseni pyytää, että pidetäänkö taas pitkä tauko ennen kuin nähdään, hän on ihan poikki.

Mikäli tällainen pomottelija asuisi meidän naapurissa, saattaisin hyvin pitää reilua välimatkaa - koska mitä useammin näkee, sitä vaikeampaa leikki on. Sinänsä esim. kouluympäristössä lapseni pitää toki välitunnilla ottaa leikkiin kaikki mukaan mutta omaan kotiin ei näitä pomottelijoita tarvitse enää pyytää. Lapsellani on velvollisuus olla tasapuolinen mutta omalla ajallaan hän voi myös valita, kenen kanssa leikkii.

Omassa lähiympärystössä löytyy pari tällaista pomottelija-lasta ja heillä on toki myös kavereita - voimakastahtoinen lapsi on usein hyvin ulospäin suuntautunut ja tutustuu uusiin ihmisiin helposti. Kannattaa kuitenkin tarkkailla, miten pitkäaikaiset kaverisuhteet muotoutuvat - syntyykö lapselle helpommin pinnallisia tuttavuuksia vai syviä, päivittäisia ystävyyssuhteita? Mikäli useat äidit/lapset välttelevät seuraa, kyse ei välttämättä ole mistään "selän takana" puhumisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että lasten temperamentit eivät lainkaan kohtaa.

Tähän mammakerhoasiaan en osaa ottaa kantaa, mutta toki äidit ystävystyvät helpommin keskenään silloin kun lapset ovat hyviä kavereita keskenään.

Jos lapsesi on noin erinomainen ja epäilemättä (ja alatekstin perusteella) sinä mitä erinomaisin äiti, niin eikös teillä olisi mainiosti varaa suhtautua näihin vähempiarvisiin lapsiin hienosti ja ymmärtäväisesti?? Aika alkeellista junttimeininkiä tuollainen lasten hyljeksiminen. Mulla on kaki lasta, toinen on todella taitava kaverisuhteissaan ja toinen taas ei. Mitä veikkaat, onko niin että tuon taitavamman lapsen taitavuus on mun ansiota ja tuon heikomman heikkous esim syntymävika- vai ehkä niin että toinen on syntyjään lahjakas ja toisen olen itse pilannut kasvatuksella? Kannattaisko tuo heikompitaitoinen vaikka myydä kirppiksellä mun mainetta tahraamasta? Vai miten nämä ongelmat kannattais perheen sisällä ratkaista?

Mulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä näitä jo hyvinjovauvanakasvatettuja ja kolmas riiviö.

Kyllä mä ymmärrän hyvin molemmat puolet; Raisun lapsen äitinä tiedän, ettei lapseni ole ilkeä ja tahallisesti esim. satuta muita, vaan hänen reagointitapansa on ollut jo vauvasta saakka aivan toinen kuin isoveljiensä. Hän kokee ja koettelee kaiken kovemmin kuin nuo isommat.

Ja mä ymmärrän myös kilttien ja herkkien lasten äitinä, että ei se ole kivaa hengata aivan toisen tempperamentin lasten kanssa niin, että omat saa koko ajan olla altavastaajina, koko ajan satutettuina jne. Tätä vaan monet sellaiset äidit, joilla on raisu lapsi eivät tunnu tajuavan.

Ei meidän kuopustakaan haittaa jos vähän sattuu ja tapahtuu ja joku puree ja hän lyö. Meidän kahta isompaa taas todella haittasi, eikä mun mielestäni ole reilua altistaa heitä sellaiselle, kun he eivät itse ikinä ole olleet väkivaltaisia muita lapsia kohtaan. Eli mun lapseni eivät ole olleet mellastajien sosiaalisten taitojen harjoituskappaleita, eikä kenenkään kiltin tarvitse olla sitä meidän kuopukselle.

Se mitä olen myös huomannut, on että yleensä näillä maan hiljaisilla ja rauhallisilla on oikeasti huomattavasti paremmat sosiaaliset taidot, kuin näillä päällepäsmäreillä ja joka paikassa suuna päänä olevilla yltiösosiaalisilla lapsilla.

Ei vastannut moikkaamiseen? Vai odotatte molemmat että toinen ENSIN moikkaa?



Oikeasti jokkut naiset on vaan lehmiä, enkä mä nyt puhu VAIN siitä sun naapurista..



Miten olisi se KOMMUNIKOINTI?



Katsoiko se pois sinusta tarkoituksella? Näkikö edes? Aina ei toista edes huomaa ajatuksissaan jos kulkee?



Siis kai sä itse moikkaat toista, sitä ennen sulla ei ole mitään syytä ulvoa.



24

Jostain syystä äidit miettivät sitä, kuinka heidän kasvatustaitojaan arvostellaan, kun lapset ovat ilkeitä, pompttajia ja raisuja. Kyse ei ole niinkään vieraan lapsen äidin kasvatustaidosta vaan oman lapsen persoonan koskemattomuudesta. Kuulkaa, kuinka moni aikuinen on vapaa -ajallaan tekemisissä ikävien, joustamattomien ja komentelievien aikuisten kanssa? ei varmaan kukaan - suvaitsevaisuuskorttia on aikuisille tujha tässä kohtaa nostaa esille. On toki lastenkin hyvä harjoitella sitä, miten näiden pomottajien kanssa tullaan toimeen, mutta se ei tarkoita sitä, että tarvii ystävystyä väkisin henkilön kanssa, jonka temperementti on vaikea. Eikä todellakaan tarvi kutsua omaan kotiin yhtään pomottajaa - ei aikuisen tai lapsen.

Opettavatko jotkut lapsensa kiusaamaan niin että eivät anna lastensa itse valita kavereitaan vaan syrjivät jotain lasta kuten aloittajan tilanteessa?



minusta näin on.

Mahdollisesti pikkuhiljaa, ei välttämätä yksittäistä tapahtumaa.

Myönnettäköön, että meidänkin ympäristöstä löytyy muutama lapsi, joihin(ja joiden käytökseen) olen pikkuhiljaa kypsynyt. Kerrassaan ärsyttäviä tapauksia. Lapset leikkivät kuitenkin yhdessä, mutta varmasti suhtautumiseni joskus väsyneenä paistaa läpi.

Tälle ei enää mitään voi, koska olen jo muodostanut käsitykseni lapsista.



Epäilemättä joku tuntee samoin poikaanikin kohtaan, koska ei hänkään mikään unelma ole..

Sen kanssa on vaan elettävä.

Onpa inhottava tilanne:( Mistähän tuollainen voisi johtua...

Selkeästi lapsesi ei nyt ole kaivattua seuraa siellä ja jokaisella kai on oikeus valita seuransa? Voithan toki kysyä onko jotain sattunut, mutta varaudu sitten myös siihen ikävään palautteeseen. minä ainakin koen muutamat naapuruston lapset tosi rasittavaksi ja mieluummin otan kylään muita. En viitsi asiasta heidän vanhemmilleen edes sanoa, koska ovat sitä tyyppiä jotka kieltävät kaiken negatiivisen palautteen lapsestaan ja alkavat vain syytellä muita (en halua enää vanhempia riesaksi kun lapset jo ovat, tästä on monella naapurissa kokemusta joten tiedän miten heidän kanssaan suurella todennäköisyydellä kävisi :(.) Mieluummin sitten hienovaraisesti ohjaan lasta leikkimään ja kulkemaan koulumatkoja muiden kanssa niin ei tarvitse jatkuvasti setviä jotain suukopua, tönimisiä jne. joita pukkaa näiden muutamien kanssa tulemaan jatkuvasti. Vikaa on varmasti omassakin lapsessani, mutta kummasti sujuvat koulumatkat ja phaleikit ilman itkuja kun nämä tietyt eivät ole mukana.



Ihan siis omaa mukavuudenhaluani osittain on tämä muutamien välttäminen. En jaksa joka hemmetin kerta sitä jälkipyykkiä selvittää.

ja siksi eivät halua olla lapsesi kanssa?



Asiallehan ei kyllä oikein mitään voi. Onhan lapsellasi muita kavereita, ettei tämä ole ainoa laatuaan?

Huonosta seurasta saavkieltäytyä.

Lapseni ja naapurin lapsi ovat ihan erilaisia, eivätkä välttämättä koskaan olisi ystävystyneet, ellemme sattuisi asumaan ihan vierekkäin. Siinä missä toinen on raisu, vilkas ja voimakastahtoinen, toinen on rauhallinen, harkitsevainen ja lempeäluonteinen.



Pientä selviteltävää lapsilla on ollut pitkin matkaa. Ymmärrän itsekin sen, ettei näiden ystävyys ole sitä lajia, joka kantaisi läpi kaikkien vuosien. Minäkin olen rohkaissut omaa lastani etsimään myös muuta seuraa.



Silti pidän lähinnä loukkaavana sitä, että naapurin vanhemmat kieltävät kulkemasta koulumatkaa yhdessä, kun se matka on melkein metrilleen sama ja samaan aikaan mennään.



Tuntuu itsestäkin siltä, että pakolla joudun päivää sanomaan nyt, kun tajusin, kuinka pahaa tuossa toisella tontilla meistä ajatellaan.





Omani

Omani on varmasti tehnyt jo silloin viime syksynä jotain, mistä tämä kaikki on alkanut. Tai että silloin ovat vanhemmat naapurissa ruvenneet katsomaan tilannetta sillä silmällä, että mihinkäs tämä on menossa. :(



Olisivat kuitenkin voineet tulla juttelemaan asiasta.



siis edelleen ap

kaveri vaan änkee ja änkee, vaikka lapsi on sanonut että ei halua hänen kanssaan leikkiä eikä olla. Naapurin lapsi on väkivaltainen ja ilkeä enkä jaksa joka päivä kuunnella sitä "se sano tälleen ja se teki mulle silleen". Eikä ne mustelmatkaan niin kivoja ole.

Kasvun paikka myös lapsellesi, oppisi huomioimaan muut. Munkin lapsi on villi ja ei aina muista, että se mikä hänestä on hauskaa, ei ole toisesta aina.

Kiellän siksi, että naapurin lapset joskus vitkuttelevat koulumatkalla, ja varsinkin kotiinpäin tullessa. Joskus niiden kanssa on kotimatka kestänyt muutaman tunnin, kun normaalisti se vie n. 10-15min.

Vielä, että olen kyllä tyly naapurin kakaroille myös siksi että ovat niin manipuloivia ja ilkeitäkin välillä. Uhkailevat ja kiristävät. Sanon kyllä suoraan niille mitä mieltä olen ja mikä on sallittua ja mikä ei.

en yhtään kiellä, etteikö lapsellani olisi montakin oppimisen paikkaa kaverisuhteissa. Ilkeä, väkivaltainen tai manipuloiva hän ei kuitenkaan ole. Omapäinen, raisu ja määräilevä kylläkin.



Koulumatkat sujuvat ihan hyvässä tahdissa eikä matkaakaan ole kuin reippaan kivenheiton verran. Ikinä ei sillä matkalla ole tullut ongelmaa.



ap

lapsesi on ilkeä, manipuloiva ja pitää heidän lastaan varakaverina. Tietenkään se ei välttämättä ole totuus, mutta näin he nyt tilanteen näkevät ja siksi yrittävät etääntyä teidän lapsesta.



Itse olen tehnyt samaa yhdelle tytön puolikaverille. Ainaista soutamista eteen ja taakse. Joskus on niin kaveri, joskus yrittää törkeästi varastaa kaverin, joskus kiusaa, joskus nimittelee jne. Ilkeä lapsi, ei tarvi tulla meille. Omakin on helpottunut, kun saa vältellä. Aina oli ahdistunut tuon tytön seurassa.

Ikinä ei sillä matkalla ole tullut ongelmaa. ap

Ehkäpä viime syksynä koulumatkalla onkin jotain käynyt? Tai pitkin talvea?

On syy mikä tahansa, niin jos asia on kohtuu pieni, mutta harmillinen, niin ei vanhemmat siitä tule sanomaan tms vaan ja ainoastaan opastavat omaa lastaan, että yrittää etsiä uutta seuraa ja vältellä tätä, joka jotain negaa aiheuttaa.

...olemme alkaneet ottamaan etäisyyttä yhteen naapurin lapseen. Syynä on ihan se, että naapurin lapsi kiusaa, hänellä ei ole tapoja ja on jopa aikuisille ilkeä. Nyt minun olisi pitänyt ottaa tämä lapsi "iltapäivähoitoon", koska ei voi enää mennä iltsuun.



Kauan katseltiin touhua, mutta siinä meni raja poikki kun alkoi väkivaltaiseksi lastamme kohtaan. Puhuimme lapsen vanhemmille, mutta uskovat omaa lastaan jonka mukaan hän ei ole sellainen niin kuin me kerromme hänen olevan. Muu ei enää auttanut kuin välimatkan ottaminen.

Olivat toisen tytön kanssa tarhakavereita, tulivat hyvin toimeen (3-4 vuotiaita). Mutta tämän tytön äiti ei halunnut tyttäreni leikkivän hänen tyttärensä kanssa, vaikka lapset halusivatkin. Äiti päätti esim keitä kutsutaan kotiin kylään, synttäreille yms. Luonnollisestikaan ei meidän saanut kutsua. Ei ollut helppo kertoa lapselle, että sinun täytyy nyt vain löytää toisia kavereita. Ihmettelin, miksi äiti näin selvästi yritti käännyttää muitakin tytärtäni vastaan, kun kuitenkin näki, että leikit sujuivat ilman ongelmia.

Tulin siihen tulokseen, että jotkut vaan ovat niin outoja:(