Naapuri on tyly lapselleni.

meillä on sääntö, että koulusta tullaan suoraan kotiin. Syödään välipala ja tehdään läksyt. Naapurista on ihan ok poiketa matkalla jonnekkin ja yrittää houkutella meidän lasta mukaansa. Lisäksi lapsilla ei ole mitään yhteistä. Toinen kertoo peleistä joita pelaa (lapsilta kiellettyjä) leffoista joita katsoo (tulevat myöhään ja meillä ollaan jo silloin nukkumassa) syö karkkia koulumatkoilla (meillä käytössä karkkipäivä) en tiedä ymmärtääkö naapuri miksen halua, että lapsemme ovat kavereita. En ole hänelle tästä puhunut, koska en tietenkää halua arvostella heidän tapojaan enkä pidä meidän perheen tyyliä ainoana oikeana.

Ei heidän ole mikään pakko antaa oman lapsensa kaveerata sun lapsesi kanssa vaikka satuttekin olemaan naapureita.

olevna huonoa käytöstä heidän mussuaan kohtaan kuten esim sen ettei se oma mussu saa aina päättää kaikesta ja menee kotiin itkemään miten naapurin lapsi kiusaa.



Nimimerkillä kaiken nähnyt

meieän naapurissa asuu lapsi jonka mielestä kaikki on kiusaamista. Se ettei HÄN saa päättää mitä tehdään tai se ettei naapurin lapsi anna HÄNELLE omaa uutta pyöräänsä kokeiltavaksi. Sitten naapurin lellipentu menee kotiin kertomaan miten kaikki häntä kiusaavat.



Pitäisi siis osata ottaa asiat objektiivisesti. Kenties apn lapsi ei olekaan tehnyt mitään.



Aplle neuvo että anna mokoman olla ja lapsesi hankkii kavereita muualta!

olevna huonoa käytöstä heidän mussuaan kohtaan kuten esim sen ettei se oma mussu saa aina päättää kaikesta ja menee kotiin itkemään miten naapurin lapsi kiusaa. Nimimerkillä kaiken nähnyt

kertoi, että lapsi on omapäinen, raisu ja määräilevä. Eiköhän siinä ole se vastaus. Miksi kukaan haluaisi lapselleen sellaisen kaverin?

Mistä sinä tiedät ettei mitään tapahtunut matkalla?

Olet paikalla näkemässä?

Vai uskotko mitä lapsi sanoo?

Entä jos naapurissa lapsi puhuu jostain tapahtuneesta, jonkun jota on oikeasti tapahtunut mutta siinä on tullut väärinymmärrys, tuossa iässä kun lapset ei osaa vielä lukea toisiaan; esimerkkinä meidän poika tönäs luokkakaveriaan leikissä mutta toinen kaatui ja syytti kiusaamisesta. Siitä tuli tappelu ja lapseni taas syytti kaveria kiusaamisesta koska alunperin hän vaan leikki mielestään..



Nämä on vaikeita asioita ja jää vaivaamaan.



Kyllä minäkin tahdon ohjata lastani johonkin toiseen suuntaan jos jonkun kanssa ei vaan natsaa.

Tottakai puhutaan aikamme ja koitetaan olla tyyny välissä ja kehoittaa kaveruuteen mutta jos jossain on kaveri jonka kanssa tätä ei tule niin meneekö lapsi mielummin hänen kanssaan vai sen jonka kanssa tulee jotain?



Koitan infota lapsen vanhempaa/opettajaa asioista jotka tulee tietooni mutta on vanhempia jotka pitää tätä huonona asiana että mennään jostain valittamaan.

Itse taas tykkään jos joku kertoo mitä tapahtuu jossain niin voisin siitä myös itse puhua lapsen kanssa.



Minä en näe sitä tylyytenä että sanoo: "Lapsi ei vielä tule". Koska silloinhan sitä sanoo juuri että KOHTA tulee, ei tule VIELÄ- Siis tuleeko se lapsi KOHTA jos näin kerran sanoo?

Jos puhutaan naapurissa asuvasta lapsesta niin miksi tarttee eriksen sanoa että jää pihaan roikkumaan jos lapsi vaikka syö sisällä ja tulee kohta? On kumman pihassa tahansa niin hänen lapsi tulee kohta ja löytää lapsesi..



Jos sinä vaan rakennat itse päässäsi jotain ongelmaa? Eikä siinä ole mitään ihmeellistä takana?



Jos lapsesi on määräilevä ei ole sen parempi että olisi manipuloiva, eikä raisu väkivaltaista kummosempi. Koko pointti on siinä että jos toinen kokee itsensä uhatuksi niin kyllä siihen on hyvä puuttua kuin että sinä siinä puolustat omaasi!!

En kehtaisi itse.

Meillä on kolme poikaa ja kaikki eri luonteisia ja kyllä minulle on tärkeää että lapseni osaa olla kaikenlaisten kanssa niin ettei toinen tunne altavastaajaksi, ihan siitäkin tulee ongelmaa että omat pojat on tottuneet vääntämään keskenään fyysisesti ja aina saa olla muistuttamassa ettei kaikki pojat ole tottuneet tälläiseen ja voivat pelästyä!



Ja omilleni olen sanonut että kampoihin saa laittaa jos joku yrittää jotain, ei saa olla heittopussi. Sitten ollaan mielummin pitämässä hajurakoa kuin pahoittaa mieltään.



Jos sinun "ei niin paha lapsi" onnistuu pahoittamaan lapsien mieltä niin kyllä siihen pitää puuttua. Ja toisien lapsilla ei ole mitään velvollisuutta leikkiä lapsesi kanssa.



Mitä isommaksi lapset kasvaa ja mitä enempi lapsi näkee että kenen kanssa leikki onnistuu, niin sitä yksinäisemmäksi lapsesi jää. Ja kohta olette siinä pisteessä että lapsesi alkaa hakemaan huomiota negatiivisella tavalla ja todella alkaa kiusaajaksi. Mollaamallakin voi löytää ystäviä..

Voivottelun ja pahanmielen sijaan ryhdy tarkkailemaan lapsesi käytöstä ja opeta häntä ettei toisia saa määräillä. Leiki itse hänen kanssaan niin mallin näyttäminen onnistuu parhaiten.



Ystäväni lapsi oli juuri tuollainen eikä kukaan halunnut olla hänen kansaan. Ainoa lapsi ja aina yksin! Niin säälittävää ja kovaa. Vanhemmat syyttivät muita eivätkä halunneet nähdä tosiasioita. Pojan leluihinkaan ei saaneet muut oikein koskea kun isä kielsi. Ei todellakaan ollut lapsen vika mutta lapsi siitä kärsi! Arvatkaapa oliko sitten aikuisena mukava oppia sopeutumaan työkavareihin???? Toimi ap ajoissa!!

Tuo on paha. Joku voi olla herkempi kuin toinen ja lapset tosiaan voi nimetä jonkun asian kiusaamisena, koska itsellä on paha mieli jostain. Harmia voi pitää kiusana. Siksi pitääkin puhua asioista! Että lapselle voi kertoa mikä sen tunteen oikea nimi on.



Tän takia pieniä lapsia pitää valvoa ja seurata paitsi sitä kuka pahoittaa mielensä, myös sitä miten juttu kehittyy.



Tottakai jollain lapsella voi olla liian herkässä sanoa että joku kiusaa eikä vanhemmat sitä hoksaa huomata, mutta kyllä minä lähden siitä että kiusaaminen on kiusaamista jos joku niin kokee tilanteen. Se ei ole enää hauska paikka sille lapselle. Miksi sitten näitä laittaa leikkimään keskenään jos tilanne aina siihen menee?

En minä ainakaan äitinäkään jaksaisi jos omaa lasta joku pitäisi kiusaajana, miksi lähettäisin omaani tuohon tilanteeseen?

Eikö ole muita kavereita? Oleellisempaa on että tullaan toimeen, niin varmaan kannattaa säilyttää hajurakoa.

Siis nimenomaan pitää puhua lapsien kanssa, vahtia miten he toimii keskenään.

Ja vanhemmat voi puhua keskenään miten lapset puhuu kokemuksistaan toistensa kanssa, näin huomataan miten toinen käyttäytyy ja miten toinen asian ottaa ja vanhemmat kun seuraa lähistöltä niin saadaan selville miten tilanteet menee.



Oleellista ei ole se miten joku on luonteeltaan, voi opettaa ymmärtämään tunteitaan ja toisia ja oleellista ei ole mitä lapsi kertoo koska lapsi voi tosiaan loukkaantua pienestäkin tai lukea väärin toisen tarkoitusta.



24

en ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä. Aamulla kun kaikilla on kiire niin eikö teitä muita ärsytä kun ovikello soi ja naapurin lapsi on oven takana. Siis vaikka olisi lapsen bestis. Meillä ollaan niin aamu-unisia joten aina tulee kiire ja kamala härdeli päällä. Isommat sisarukset saattavat olla vielä pyjamssa ja isäntä kalsareissaan niin ei ole kiva jos naapurin tyttö siinä istuskelee. Jonku avaimet on hukassa ja toinen etsii kirjojaan... tietysti jos on iso omakotitalo jossa kuisti niin ehkä sitten, mutta ainakin meidän eteisestä näkee keittiöön ja kylppäriin jos ovi on auki. Miksei vois nähdä vasta koulussa, etenkin jos on lyhyt matka?

Tämä on aika jännä tämä sopuli-ilmiö... kun ap kertoo, että naapurin lapsi on, syystä tai toisesta, alkanut vältellä hänen lastaan, niin heti ryntää lauma mammoja julistamaan, että se on varmaan sellainen lapsi jonka kanssa kukaan ei halua olla. Eli mennään mukaan siihen yhden perheen aloittamaan hyljeksimiseen. Yhtä hyvin se naapurin vekara voi olla sellainen mielensäpahoittaja, joka ottaa kaikesta nokkiinsa.



Omakin lapseni on raisu ja määräilevä, saattaa töniäkin, mutta hyvin hän on silti kavereita löytänyt. On lapsia, joiden seurassa hän ei viihdy, tällaisia mielensäpahoittajia, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen.



Mutta näinhän se menee meidän aikuistenkin kanssa: toiset ystävystyvät, toiset taas eivät, vaikka kuinka näkisivät päivittäin.

Meillä on vähän päinvastainen tilanne. Lapset on mun mielestä ihan ok, mutta vanhemmat ei. Siksi olen rajoittanut. Heidän mukulansa ovat ehkä raisumpia kuin meidän, usein siis sattuu ja tapahtuu. Mä siedän sen hyvin.



Pidän kyllä oikeutenani komentaa meidän kodissa lapsia sen mukaan mitä itse tahdon ja meidän säännöt on. Se ei sitten naapuriin ole sopinut, vaan heidän mielestään heidän lapsillaan pitäisi heidän säännöt meilläkin. Eli jos heidän lapset saavat kotona sotkea paikkoja, niin se pitäisi olla meilläkin sallittua.



Yritettiin sitten jonkin aikaa niin, että lapset leikkisivät ensisijaisesti ulkona, mutta ei sekään oikein suju.

Tottakai jollain lapsella voi olla liian herkässä sanoa että joku kiusaa eikä vanhemmat sitä hoksaa huomata, mutta kyllä minä lähden siitä että kiusaaminen on kiusaamista jos joku niin kokee tilanteen. Se ei ole enää hauska paikka sille lapselle.

Tiedän useammankin älykkään tytön, joka on oppinut siihen, että jos kaverit eivät tee niin kuin hän haluaa, kannattaa mennä valittamaan aikuisille, kuinka noi kiusaavat. Koska kiusaaminen on aikuisten mielestä Paha Asia (tm), niin sillä saa kyllä aina aikuiset puolelleen.

Oikea kiusaaminen on asia erikseen, siihen pitääkin puuttua, vaikkei lapsi edes valittaisi.

Meidän tyttö on siis vauhdikas poikatyttö, kuitenkin empaattinen ja kaikkien kaveri. Ei esim. ikinä jätä ketään leikin ulkopuolelle, ja on todella pidetty kaveri. Ovikello soi jatkuvasti jos tyttö ei ole pihalla ja kaverit on ikähaarukalla 4-10 v.



Yksi perhe pihapiiristä kuitenkin inhoaa tyttöämme juuri tuon vauhdikkuuden takia. Heidän tyttärensä eivät saa edes juosta, ettei kompastu ja satuta itseänsä. Nyt kesällä äiti oli selvästi hermostunut totaalisesti meidän tyttöön eikä heidän tyttönsä saanut enää tulla edes ulos kun meidän oli pihalla :(



Minulla ei ole mitään ongelmaa ymmärtää, että toisissa perheissä kielletään vauhdikkaat leikit, koska eri perheissä on erilaisia sääntöjä. Sen sijaan suorastaan VIHAKSI pistää se tapa millä tämä perhe hoiti tilanteen: lopetti tervehtimisen eikä vastannut tytöllemme mitään kun tyttö huikkasi "Moi", katsoi vain vihaisesti.



Todella, todella ikävä tilanne etenkin kun tytöt ovat a) kavereita, b) naapureita ja c) ensi vuonna olisivat menossa samalle ekaluokalle :(



Varmasti jotain juoksemista suurempaa on tapahtunut, mutta kun meillä ei ole mitään tietoa siitä että mitä. Etenkin kun tuon perheen rajat leikkimiselle on niin tiukat. Olen yrittänyt bongata tätä äitiä pihalta ja käydä kysymässä että mitä on tapahtunut, mutta en ole pitkään aikaan nähnyt häntä. Nyt kun aikaa on kulunut, en tiedä viitsinkö enää...



Ihmiset on niin erilaisia... Ei haittaa, jos joku täällä kommentoisi että mitä kannattaa tehdä. Antaa aisan olla?



Ap:lle suosittelen että voisi käydä keskustelemassa naapurin kanssa. Ei kai tilanne enää pahemmaksi voi mennä?

Jos lasta tai vanhempia ei kiinosta lasten ystävyys niin ohjaa lapsesi pysymään erossa kyseisestä lapsesta.

Toiset huomaavat sitten myöhemmin, että ei se oma lapsi olekkaan niin suosittu, että niitä kavereita voi valita mielin määrin.

Lapset myös muuttuva









Monesti asiat korjaantuvat, kun ei tosiaan tyrkytä itseään.

Lapset muuttuu joka vuosi ja en kyllä usko lasten olevan kauhean pahoja.

Villitkin lapset rauhoittuvat.

Sitä paitsi naapuri puhuu lapsellesi rumasti.

Jotkut äidit on niin hankalia, että kannattaa pysyä erossa.

Sopuli-ilmiö kuvastaa hyvin. Meillä nimittäin me ja meidän lapset ollaan oltu naapurustossa niitä "maalitauluja" Esikoiseni on määräilevä ja ollaan vuosien mittaan saatu jo särmiä hänestä hiottua, että osaa antaa tilaa muidenkin "määrätä" ja huomioida muitakin lapsia. Kovaa ohjausta on kyllä vaatinut....

Asuttiin oltiin päivittäin tekemisissä parin perheen kanssa, kotiäitiaikoina aina päivisin. Sitten yksi uusi perhe muutti naapurustoon. Tämä uusi äiti ei pitänyt minusta ensihetkestä eikä esikoisestani varsinkaan, kun sattui yksi komenteluhetki lapselleni aamupäiväulkoilussa.Tilanne ei omasta mielestäni ollut paha ja menin väliin setvimään asian loppuun lasten anteeksipyyntöineen. Lapseni oli tuolloin 4,5 v ja uuden perheen lapset olivat 3 v ja vauvaikäinen.

Ei antanut tämä uusi äiti meille myöhemminkään mahdollisuuttakaan tutustua paremmin, kun alku meni (hänen mielestään) piloille .

Pyysin häntä ja lapsiaan myös meille kylään, oli aina "muuta menoa" ja lopulta en enää kysynyt. Lapsemme kyllä leikkivät hyvin keskenään ja tämän uuden perheen lapsi tuli usein ulkoilussa minulta ja/tai lapseltani kysymään , voisiko tulla leikkimään jne. Toki leikki kun yhdessä puistossa oltiin ja lapsia haettiin yhtäaikaa päiväkerhosta. uusi äiti oli asiallinen, muttei paljon minun kanssa jutellut oikeastaan tervehtimistä enempää.

No, nämä kaksi kotiäitiä alkoivat heti alusta saakka enemmän ja enemmän kaveerata tämän uuden äidin kanssa, uusi äiti pyysi heitä kahville ja lapsia leikkimään. Tiesin tämän, koska tässä on näkyvyys varsin hyvä kauaskin kadulle :) Kaikki tapahtu todella nopsaan, huomasin ihan parissa viikossa että entiset kuviot oli loppu ja minut lasteni kera oli ihan kirjaimellisesti heivattu ulos :) Nyt jo naurattaa, muttei silloin. Nämä entiset 2 äitiä ulkoilivat kanssamme vain silloin, kun uusi äiti ei ollut maisemissa, lapsemme kelpasi kaveriksi vain jos uusi perhe ei ollut kotona. Todella ikävää ja lapseni itsi monet itkut kun entiset kaverit eivät paljon enää leikkineet. (nuorempi oli vielä meillä vauva tuolloin) En tiedä, mitä tapahtui, mielestäni en tehnyt mitään väärää koska uusi äiti ei tervehtimistä enempää halunnut kanssani jutella. Puistossa meni juttelemaan tosisten kanssa ja jos oltiin hetkki keskenämme, jutteli lapselleen tai lähti pois. Luulin kuvittelevani ja uuteen perheeseen tutustumisen "kuherruskuukauden" menevän ajan mittaan ohi. Kunnes yksi äideistä ohjeisti päiväkerhossa, että hänen lapsensa ei saisi leikkiä minun lapseni kanssa !!! Olin yhteydessä päiväkerhon ohjaajiin ja he totesivat, ettei sellaiseen tietenkään ryhdytä kenenkään lapsen temperamenttierojen vuoksi. Lapseni pärjäsi heidän mukaansa hyvin päiväkerhossa. Toki lapseni on johtajaluonne mutta kavereita on muuten riittänyt,eskarista ja koulusta saatiin/saadaan hyvää palautetta, on suosittu kaveri joka huomioi muitakian (kasvatuksemme ei siis mennyt hukkaan)

Naapurustoon muutti lisää perheitä, ja kummalisesti nämä uudet kutsuttiin tämän yhden äidin luokse ja lapset tutustuivat. Meidän kanssaan ei nämä uudet halunneet myöskään tutustua ! Myöhemmin kuulin , että meistä oli puhuttu heille pahaa eli tyyliin ei meihin kannata tutustuakaa edes, tietenkin tämän yhden äidin toimesta. Tämä yksi äiti esim. järjesti vaatekutsuja jne. eikä koskaan näiden vuosien aikana ole minua pyytänyt kutsuilleen...Perhekerhossakin käytiin mutta mammaringille me olimme ilmaa, lapset leikkivät toki keskenänsä. Mä olin niin ihmeissäni ja suorastaan lamaantunut, että lopulta aloin käymään naapurikaupunginosan perhekerhossa.

Surullistahan se oli ja loukkaavaa. Nyt, koulujen taas alkaessa ymmärrän erittäin hyvin, mistä ne kiusaamisen ja syrjimisen asenteet opitaan, kotoa! Ja valitettavasti ÄIDIT antavat esimerkin! Nimittäin tämän perheen isä on aivan eri maata, tuli ja tulee edelleen mielellään iltaisin meidän pihaan lastensa kanssa leikkimään jne. Samoin näiden kahden muun ja uusien perheiden isät!

Uskomattonta, mutta surullisen totta!

Tämä on aika jännä tämä sopuli-ilmiö... kun ap kertoo, että naapurin lapsi on, syystä tai toisesta, alkanut vältellä hänen lastaan, niin heti ryntää lauma mammoja julistamaan, että se on varmaan sellainen lapsi jonka kanssa kukaan ei halua olla. Eli mennään mukaan siihen yhden perheen aloittamaan hyljeksimiseen. Yhtä hyvin se naapurin vekara voi olla sellainen mielensäpahoittaja, joka ottaa kaikesta nokkiinsa.

Omakin lapseni on raisu ja määräilevä, saattaa töniäkin, mutta hyvin hän on silti kavereita löytänyt. On lapsia, joiden seurassa hän ei viihdy, tällaisia mielensäpahoittajia, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen.

Mutta näinhän se menee meidän aikuistenkin kanssa: toiset ystävystyvät, toiset taas eivät, vaikka kuinka näkisivät päivittäin.

kaikkia vastauksia. Ap kirjoitti lapsensa olevan mm. raisu ja määräilevä, ja jokaisessa meissä on omat vikamme, joita vaan pikku hiljaa koetetaan muokata ja lopun aikaa sietää :) Silti esimerkiksi itselleni lapsena tuollainen kaveri olisi ollut kauhistus, koska olin arka, enkä tosiaan olisi osannut edes ilmaista, että ahdistun tuollaisesta seurasta. Jos kemiat ei kohtaa, niin ne ei kohtaa, ja ihan oikeasti vaikka rauhaa rakastava lapsi voi mieluummin kulkea kouluun yksin kuin villin lapsen kanssa. Eikä kummassakaan tarvi olla kovin ihmeellistä vikaa. Oma alakoululaiseni pärjää koulussa muiden kanssa ihan hyvin, mutta yksinkertaisesti vain viihtyy paljon yksin.

Kotona esittää kilttiä, mutta voi olla toisenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ihan riiviö.



Meillä käy tällainen häirikkö, vanhempansa eivät usko että pentu on ihan kauhea. Meillä kinaa ja tappelee asiasta kuin asiasta. Mikään leikki ei suju.



Kieltämättä keksin aika usien tekosyitä miksi lapsi ei voi tulla kylään.

äideistä eivät todellakaan näe, kuinka raskaita ja rasittavia heidän lapsensa ovat leikkikavereina.



Itselläni on reipas, sosiaalisesti taitava, kiva ja tasapuolinen tyttö, jolla riittää kavereita ja kysyntää. Joidenkin lasten kanssa leikittyään hän on hyväntuulinen ja energinen - näiden pomottaja-kavereiden kanssa leikittyään hän on aivan poikki ja uupunut. Väsymys johtuu siitä, että hän joutuu leikin joka vaiheessa perustelemaan ja "vääntämään" tasapuolista leikkiä ja setvimään tämän pomottelijan ja muiden välisiä riitoja. Vaihtoehto on se, että kaikki tottelevat pomottelijaa lampaana. Pomottelijan äidin mielestä leikit voivat näyttää "ihan kivalta", nauruakin kuuluu ja omakin lapseni näyttää iloista naamaa. Mutta kun pomottelija on lähtenyt kotiinsa, niin lapseni pyytää, että pidetäänkö taas pitkä tauko ennen kuin nähdään, hän on ihan poikki.



Mikäli tällainen pomottelija asuisi meidän naapurissa, saattaisin hyvin pitää reilua välimatkaa - koska mitä useammin näkee, sitä vaikeampaa leikki on. Sinänsä esim. kouluympäristössä lapseni pitää toki välitunnilla ottaa leikkiin kaikki mukaan mutta omaan kotiin ei näitä pomottelijoita tarvitse enää pyytää. Lapsellani on velvollisuus olla tasapuolinen mutta omalla ajallaan hän voi myös valita, kenen kanssa leikkii.



Omassa lähiympärystössä löytyy pari tällaista pomottelija-lasta ja heillä on toki myös kavereita - voimakastahtoinen lapsi on usein hyvin ulospäin suuntautunut ja tutustuu uusiin ihmisiin helposti. Kannattaa kuitenkin tarkkailla, miten pitkäaikaiset kaverisuhteet muotoutuvat - syntyykö lapselle helpommin pinnallisia tuttavuuksia vai syviä, päivittäisia ystävyyssuhteita? Mikäli useat äidit/lapset välttelevät seuraa, kyse ei välttämättä ole mistään "selän takana" puhumisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että lasten temperamentit eivät lainkaan kohtaa.



Tähän mammakerhoasiaan en osaa ottaa kantaa, mutta toki äidit ystävystyvät helpommin keskenään silloin kun lapset ovat hyviä kavereita keskenään.