Ex-mies teki lastensuojeluilmoituksen
Lähdin töihin kuudelta aamulla. 10- ja 7-vuotias lapsi jäivät kotiin nukkumaan. Soitin heille kahdeksalta, ja pyysin nousemaan ja menemään aamupalalle.
Lapset menivät kouluun yhdeksäksi.
Vielä ei ole otettu sossutoimistosta yhteyttä. Olen todella surullinen ja hämmentynyt. Ex-mies sanoi, että hän ei jahtaa minua, vaan hän on huolissaan, mitä lapsille olisi voinut tapahtua tuona aikana.
Onko tämä aiheellinen lastensuojeluilmoitus? Voinko menettää huoltajuuden? Olen aloittanut uudessa työpaikassa, ja tällaisia aamuja olisi tiedossa kaksi kertaa kuukaudessa. Toivon asiallisia vastauksia.
Kommentit (13)
ettei lapsille käy mitään kun olet päivällä töissä?
antaa sulle syyn hakea yksinhuoltajuutta.
tuossa ei ole mitään ihmeellistä, todella monet lapset lähtevät itsekseen kouluun kun vanhempien pitää olla töissä jo aikaisemmin.
Älä ole huolissasi, tuosta ei seuraa mitään sen kummempaa etkä tuon takia voi huoltajuutta menettää.
Tsemppiä!
koululaiset keskenään kotiin kun lähden töihin klo 6.00 JOKA AAMU.
että joudumme noudattamaan sopimusta kirjaimellisesti.
Isompi lapsi on koulun jälkeenkin ollut kotona neljä, jopa viisi tuntia. Myös ex-mieheni luona. Mutta tässä raskauttavaa oli se, että he jäivät nukkumaan. Minua ahdistaa koko tilanne.
että olen töissä yli sadan kilometrin päässä? jos jotain pahaa tapahtuu, en pääse nopeasti paikalle.
sori jos kysymykset tuntuvat tyhmiltä, mutta minusta ei ole ennen tehty ilmoitusta.
ap
hän olisi tullut aamulla avuksi. Oliko tämä kaiken lisäksi nuorimman eka koulupäivä?
Ex vaikuttaa tekopyhältä kiusantekijältä.
En ollut kertonut exälle etukäteen, koska emme paljon puhele. Lapset olivat puhelimessa kertoneet, niin kuin heillä on oikeus.
Olimme moneen kertaan puhuneet asian illalla valmiiksi, ja jo edellisinä päivinä.
Joskus vaan toivoo, että välit olisivat edes välttävät.
mutta sitten en voisi käydä töissä ollenkaan.
On vaikeaa olla eronnut, töissä käyvä ihminen. Selvästi.
ap
Tuhannet lapset jäävät yksiin kotiin aamulla ja lähtevät siitä sitten kouluun.
Ihan normaalia tuo on.