Olen pian entinen päiväkodin työntekijä: en enää jaksa!

mutta juuri eilen mietin, miksi pidän niin kovasti lasteni päiväkodista ja miksi tuntuu, että siellä on turvallista. Pidän jämäkkyydestä, selkeistä rajoista ja jopa aika tiukoistakin ohjeista.

Totta, on ärsyttävää, kun hoitaja neuvoo kaikentietävällä äänellä, miten hoitaa lapseni uhmaa (olen itsekin kasvatusalalla eli tiedän kyllä) tai kertoo säännöistä, joita en itse arvosta (sisarukset eivät saa leikkiä yhdessä pihalla), mutta aina näiden jälkeen tulee selkeät perustelut, joita osaan kunnioittaa. En ole samaa mieltä, mutta kun kuulen, että hoitajat ovat keskustelleet ja päätyneet tähän tulokseen, annan heidän kokeilla. Marmatan ehkä joskus miehelleni, mutta en puutu heidän työhönsä, koska he miettivät lasteni parasta heidän työpaikallaan, jossa itse en voi lapsiani hoitaa.

Ensi alkuun liioitellun tarkat ohjeet lapsille tuntuivat vähän pikkumaisilta, mutta kun katson hoidettavia lapsia, tajuan, että toisenlaisilla ohjeilla he eivät olisi yhtä rauhallisia, leikit eivät sujuisi ja aina joku itkisi. Nyt voin vain ihailla, miten mallikkaasti sujuvat niin syömiset kuin siirtymiset pihallekin. Hoitajilla on oikeasti aikaa niille, jotka sen sylin tarvitsevat, kun lapsilla on selkeät mallit, mitä tehdä.

Olen joskus miettinyt, miksi meidän päiväkodissamme homma toimii ja toisessa ei. Tänä syksynä sen tajusin, kun uusi hoitaja aloitti työt. Hän on valtavan kiltti. Hauskaa seuraa jutella, lasten suosima. Oikein mukava ihminen. Mutta hän tunne-elää koko ajan lasten kanssa, ei näe isoa kuviota, eikä ymmärrä, miksi sitä yhtä kitisijää ei voi pitää nyt sylissä, kun pitäisikin siirtyä sisältä ulos. Se jämäkkä hoitaja toteaa lapselle, että nyt ei ole syliaika, kun lähdetään ulos. Laitapa hienosti kengät jalkaan, niin ulkona otan syliin. Ja lapsi tottelee ja homma etenee. Kiltti hoitaja sylittelee heti, jolloin muut lapset huomaavat, että tuon ei tarvitse pukea ja alkavat itsekin lusmuilla. Lopulta homma on kaaoksessa, yksi loukkaa kätensä, kaksi tönivät toisiaan jne.

Samalla tavalla sille kiltille vanhemmat alkavat aika pian sanella vaatimuksiaan. Ihan kohtuuttomiakin. Itsenikin tekee mieli opastaa, kun toinen ihan kuin oikein odottaa, että saisi olla minulle mieliksi... Niille jämäköille ei todellakaan oikein voi alkaa vaatia mitään. Sieltä tulee heti perustelut siitä, miksi niin ei voi tehdä eikä kysekään, että asiasta tarvitsisi juosta esimiehelle kysymään. Hoitaja tylyttää niin ,että vanhempi lähtee häntä koipien välissä tiehensä - tietysti ihan kaikessa ystävyydessä. Päälle tulee opastusta siitä, miten itse voi olla jämäkämpi oman lapsensa suhteen.:D

Myös vanhempia on osattava käsitellä. Rakastamme lapsiamme ja haluamme heille aina hiukan extrahuomiota. Tilaisuus tekee varkaan. Jos joku ei osaa olla tiukka rajoista, käytetään häntä oikotienä onneen. Ei siihen auta muu kuin selkeä jämäkkyys.

Olen varma, että näiden jämäköiden hoitajien päässä eivät pyöri vanhempien vaatimukset hoitopäivän jälkeen. Heille se oli small talkia, vähän samaa kuin kinaisi, onko sää puolipilvinen vai puoliaurinkoinen.

Tuossa on ehkä osa totuutta, mutta ei koko tottuus.

Nuoren lto:n on todella vaikea olla jämäkkä. Ehkä kauan virassa ollutta totellaan, mutta paljon helpommin nuorista valitetaan.

loppuunpalanut. Lisäisin listaasi vanhempien - ja kunnan - jatkuvasti lisääntyvistä vaatimuksista myös jatkuvasti haasteellisemmaksi käyvän oppilasaineksen. En kertakaikkiaan jaksa enää jatkuvaa kiirettä, meteliä, aggressiivisia ja huonotapaisia lapsia, negatiivisia asenteita ja opiskelukielteisyyttä, perheiden vaatimuksia ja/tai pahoinvointia, joka heijastuu lapsiin ja lapsista. Työssä on paljon myös hyviä puolia ja lapset osaavat olla ihaniakin, mutta se ei oikein riitä, kun joka päivä lähden töistä korvat soiden, stressihormonit tapissa, otsasuoni tykyttäen ja niin uupuneena, että itkettää.



Surullista minunkin tapauksessani on se, että olen oikeasti pidetty ja arvostettu opettaja. Osaan työni; se vain vie liikaa voimia. Lopetan vuodenvaihteessa.

toisaalta sinun pitää oppia rajaamaan ulkoapäin tulevia vaatimuksia päättämällä itse mitä työssäsi teet ja mikä on tärkeää.



Se pitää itse tehdä, et voi muuttaa muita ihmisiä vaan suhtautumistasi heihin ja sanoa myös kohtuuttomille vaatimuksille vastaan.

Suomalaiset lapset tarvitsevat teidänlaisianne aikuisia juuri urpojen vanhempiensa takia! Edes jotain tervejärkisyyttä olisi tarjolla...



Kai se on niin, että maalaiskouluissa ja -päiväkodeissa on vielä sitä vanhaa hyvää yhteen hiileen puhaltamismeininkiä, kun taas kaupunkien "hyvämaineisilta" alueilta löytyy nämä vaativat vanhemmat ja toisilta alueilta nämä sosiaalitapaukset.

Olen empaattiinen, sensitiivinen, hauska ja energinen

hankkikoot yksityisen hoitajan. Tuohan on ihan sairasta menoa..

ja pyydät-vaadit heitä tekemään yleisen kirjeen/ohjeen mitä kunnallinen päivähoito pitää sisällään.

Jos vanhemmat jatkavat voit ystävälliseen sävyyn sanoa, että täällä on x määrä muistakin lapsia, joten on pakko mennä ryhmän ehdoilla. tai varmaan olet jo sanonutkin??

Kysy ylemmältä taholta ohjetta siihen miten noihinm yksilöölisiin vaateisiin voi vanhemmille vastata.

Itsellä kaksi lasta. En muista kertaakaan esittäneeni päiväkotiin tai kouluun mitään erityisvaatimuksia. Okei, joskus sanoin päiväkodissa, että tarkkailisivat leikkejä, kun lapsi on valittanut syrjimisestä. Muita erityispyyntöjä en muista. VAatteista, ohjelmasta ja ruuasta en sanonut koskaan mitään. Esikoinen oli 3 vuotta pph:lla ja 3 vuotta päiväkodissa. Nuorempi oli 5 vuotta päiväkodissa.



Nyt kumpikin alakoulussa ja yhden kerran olen ottanut opettajaan yhteyttä liittyen koulumatkalla ilmenneisiin ongelmiin.



Enkä mä ole mikään passiivinen vanhempi. Ihan normaali. Seuraan toimintaa sivusta, autan läksyissä. Ei minulla vaan ole mitään sanottavaa juuri koskaan. Asiat tuntuisi menevän ihan ok. Olen muuten itsekin opettaja ammatiltani... Tosin lukiossa, joten vanhemmat ei hyöri enää niskassa kuin satunnaisesti.

milloin kauhistellaan sitä kun kasvattajalla huoneessa 10 lasta (samaan aikaan samassa yksikössä toisessa ryhmässä 1-2 kasvattajaa paikalla), milloin sitä että mussukan kengät ovat hieman kastuneet ulkoillessa kun sade yllätti juuri viime minuuteilla, tottahan olisi pitänyt kumpparit mennä vaihtamaan 2min takia tai osata ennustaa että se poutasää heittääkin sen pienen kuuron niskaan juuri sisälle tullessa.

Jne.jne.jne

että tilanne helpottaa kuukauden lomailtua muutakun että siitä saa vähän voimia



tai ehkä halua ryhtyä yksityiseksi tai perustaa oman firman



se helpottaa kun alkaa laittaa omia rajoja ja sanoa vanhemmille että kiitos tiedosta, ei kuulu minulle/meille hymyillen ja pitää linjansa eli loppuun palaminen lakkaa vasta kun oppii pitämään omia puoliaan

uskon kyllä että tiedätte itsekin että teette hyvää työtä mutta tosiaan, itsestään huolehtimisen pitäisi näkyä myös siinä että se toteutuu konkreettisesti arjessa:



älä odota että joku sanoo puolestasi tai tekee muutokset puolestasi, tee vaikka puolta pienempää työaikaa ja lähde ajamaan muutoksia ay:n kautta tia facebookin tai mitä keksitään. Ehkä ajatuksia syntyy sen loman aikana.

Mutta ei ne asiat siitä itsestään muutu, ne muuttuu jos niitä alkaa muuttamaan - hyvin hitaasti mutta kuitenkin.



t. nimim. tärkeät aiheet jää lehdiltä kirjoittamatta tai ehkä sitä p*skaa vaan on niin paljon että sitä kyynistyy, se taas ei johda mihinkään

Usein opettajat, hoitajat ja sossut valittaa, että heidän työnsä on muuttunut helvetiksi. No, niin on suunnilleen kaikki muukin työ. Siivojia kellotetaan, myyjiltä vaaditaan ihmeitä, yksityisellä ihmiset tapetaan työllä ja kummallisilla vaatimuksilla. Ainoa turvasatama tuntuu enää olevan valtion johtavat virat, joissa otetaan lungisti.



Työelämän vaatimukset on kasvaneet joka puolelta ja sillä tyylillä ei enää pärjää kuin pärjäsi vielä 20 vuotta sitten. Ei missään ammatissa paitsi ehkä ne muutama johtava virkamies.

mäkin haluan tietää mistä joku mustelma tai naarmu on tullut,ja niistä onkin kyllä aina heti kerrottu=)Mutta vaatteet saa olla mitkä on mukaan laitettu=DMeillä nuo 5 ja 2-vuotias ei suostu nukkumaan hoidossa kun eivät kotonakaan nuku ja siitä on tullut sanomista että pitäs nukkua..mutta minkä minä sille voin jos ei hoidossa nuku..

Ne oikeesti on ihan daijuja.

-"meidän Mirkku ei halua käydä ulkona, sen ei tarvi"

-"meidän Osmo ei halua opetella haarukan ja veitsen käyttöä, antakaa sille lusikka"

-"meidän 6v Inkeri ei halua lopettaa leikkejä kesken vessaan mennäkseen. Laitoimme vaippoja mukaan. Kotonakaan ei malta käydä vessassa, eli saa pitää vaippaa"

Nämä olivat lainauksia tosielämästä!! Nimet oli muutettu.

koota jotain kasvunkansioita, ottaa ja laittaa niihin valokuvia ja kirjotella kuvatekstejä.



Luulis että päivittäisessä härdellissä olis muutenkin ihan tarpeeksi.



Mulle riittäisi että lapsi on turvallisessa paikassa päivän, ja viihtyy siellä jollain lailla ja joku kuri pidetään ettei ihan villiksi mene.



Pikku mustelmista ja naarmuista en jaksa kuunnella selontekoja. Niitähän tulee kotonakin jatkuvasti enkä tiedä niitten alkuperästä. Isommat ruhjeet on tietysti asia erikseen.

se alkaa olla varsin tavallista, valitettavasti. Myös täällä provinssissa.Vanhempien "palvelun" vaatiminen. Lapset ovat ihania persoonia, kunpa saisikin yksinkertaisuudessaan keskittyä hoito- ja kasvatustyöhön eikä vaatekertaan sopivien hiusponkkujen kiireiseen etsimiseen jättiläismäisen hoitokassin pohjalta, kun toive eli vaatimus sävysävyyn pukemisesta on pöytään lyöty :(

Olen ollut useammassa iäiväkodissa ltona, sellaisena vakituisena kiertävänä tuuraajana. Joten näen ja kuulen jos minkalaista toivetta ( =vaatimusta) :(

Ymmärrän ap:ta vaikka alalla olen ollut vähemmän kuin hän. Lapset ovat ihania. Haluan taata lapsille niin hyvän päiväkotipäivän osaltani kuin se vain resurssien puitteissa mahdollista on.

Valitettavasti osa vanhemmista eivät aina tätä tajua. Päiväkoti on päiväkoti. Helposti tehdään valituksia, jos ap:n mainitsemiin asioihin ei suostuta. Joillekin vanhemmille se ei vain mene jakeluun, että pääasia on, että ne kuivat sukat vaihdetaan heti sisälle tullessa kun ne eteisessä kastuvat ja lapsilla on kuivat sukat.

Asukokonaisuuden sävyn valinta sieltä hoitorepusta vie aikaa muilta lapsilta. Itse olen kyllä aika napakka sanomaan ystävällisesti,että tiettyyn pisteeseen saakka otetaan erikoistoiveet huomioon, meillä on ryhmässä 20 muutakin lasta ;)

Ap:lle jaksuja, toivottavasti voit jäädä pitkälle vapaalle ja palata takaisin. Alalla tarvitaan konkareita myös :)

Itsellä kaksi lasta. En muista kertaakaan esittäneeni päiväkotiin tai kouluun mitään erityisvaatimuksia. Okei, joskus sanoin päiväkodissa, että tarkkailisivat leikkejä, kun lapsi on valittanut syrjimisestä. Muita erityispyyntöjä en muista. VAatteista, ohjelmasta ja ruuasta en sanonut koskaan mitään. Esikoinen oli 3 vuotta pph:lla ja 3 vuotta päiväkodissa. Nuorempi oli 5 vuotta päiväkodissa.

Nyt kumpikin alakoulussa ja yhden kerran olen ottanut opettajaan yhteyttä liittyen koulumatkalla ilmenneisiin ongelmiin.

Enkä mä ole mikään passiivinen vanhempi. Ihan normaali. Seuraan toimintaa sivusta, autan läksyissä. Ei minulla vaan ole mitään sanottavaa juuri koskaan. Asiat tuntuisi menevän ihan ok. Olen muuten itsekin opettaja ammatiltani... Tosin lukiossa, joten vanhemmat ei hyöri enää niskassa kuin satunnaisesti.

Teillä on kokemusta ja tietoa varmasti paljon. Tehkää selväksi vanhemmille, miten teidän päiväkodissa toimitaan. Älkää lähtekö niihin kaikenmaailman toiveisiin ja vaatimuksiin. Jos ei hoito kelpaa, sen kun hoitavat omat lapsensa omalla tyylillään.



Pitää osata sanoa se oma mielipide ja pitää puolensa.

Asiakaspalvelu on tuttua, samoin ns. paperityöt toimistolla. Yllätyin, että ala, johon lopulta korkeakouluttauduin, osoittautui kaikista vaativimmaksi ja kuluttavimmaksi.



En ole koskaan ollut 8 tai 9 tunnin toimistopäivän jälkeen yhtä poikki kuin usein olen 5 tunnin opettamisen jälkeen (ja sitten pitäisi opetuksen päätteeksi tietysti vielä jaksaa kaikkea muuta työhön liittyvää kuten tuntisuunnittelua, erilaisten projektien ja teemajuttujen työstämistä, yhteydenpitoa ja tiedottamista koteihin, pedagogisten asiakirjojen täyttämistä, kirjoitelmien ja kokeiden tarkistamista ym., eli päivät ovat pituudeltaan niitä ihan samoja täysiä päiviä kuin muillakin aloilla).



En pidä itseäni laiskana tai erityisen helposti väsyvänä. Ehkä tämä työ ei vaan sovi minulle, ja uskonkin, että itselläni työpaikan vaihtaminen varmasti parantaa asiaa, sillä olen viihtynyt paremmin - tai ainakin jaksanut paremmin - oikeastaan kaikissa muissa töissäni ihan teini-iän hanttihommista alkaen.



t. se väsynyt opettaja

Opettajan työ on raskaampaa, koska on yleisesti vaativampana pidettyä kuin vaikka myyjän.

Itse olen työskennellyt yksityisellä sektorilla esimiestehtävissä ennen opettajuutta. Koen, että työ yksityisellä oli raskaampaa. Mutta tämä on yksilöllistä. Aikamoisen möyhennyksen kävin jatkuvine yt-neuvotteluineen läpi melkein 10 vuoden aikana, joten mua ei enää pienellä paineella horjuta. Tykkään opetustyön sisällöstä enemmän ja päivät on kokonaisuudessaan kuitenkin lyhyempiä kuin aikaisemmin. Lomat on ihanat. Toki palkkakin on selvästi huonompi.

Asiakaspalvelu on tuttua, samoin ns. paperityöt toimistolla. Yllätyin, että ala, johon lopulta korkeakouluttauduin, osoittautui kaikista vaativimmaksi ja kuluttavimmaksi.

En ole koskaan ollut 8 tai 9 tunnin toimistopäivän jälkeen yhtä poikki kuin usein olen 5 tunnin opettamisen jälkeen (ja sitten pitäisi opetuksen päätteeksi tietysti vielä jaksaa kaikkea muuta työhön liittyvää kuten tuntisuunnittelua, erilaisten projektien ja teemajuttujen työstämistä, yhteydenpitoa ja tiedottamista koteihin, pedagogisten asiakirjojen täyttämistä, kirjoitelmien ja kokeiden tarkistamista ym., eli päivät ovat pituudeltaan niitä ihan samoja täysiä päiviä kuin muillakin aloilla).

En pidä itseäni laiskana tai erityisen helposti väsyvänä. Ehkä tämä työ ei vaan sovi minulle, ja uskonkin, että itselläni työpaikan vaihtaminen varmasti parantaa asiaa, sillä olen viihtynyt paremmin - tai ainakin jaksanut paremmin - oikeastaan kaikissa muissa töissäni ihan teini-iän hanttihommista alkaen.

t. se väsynyt opettaja

ja panin merkille miten herkkähipiäisiä työntekijät olivat vanhempien sanomisille.



Jos joku vanhempi vaan ihan neutraalilla äänenpainolla ja ystävällisesti huomautti, että voisiko lapsen mustelmista aina mainita, että mistä ne ovat tulleet.



Niin pk työntekijät veti hirveet pultit vanhemman selän takana heti sen jälkeen kun tämä ei ollut enää kuuloetäisyydellä.



Mun mielestä monet pk työntekijät provosoituu turhankin helposti ihan nätisti sanotuista/toivotuista asioista.



Kaikki vanhemmat ei tiedä, ettei päiväkodissa ole aikaa laittaa niitä vaatteita sävy sävyyn. Heidän huomautuksille ei tarvitse kuin mielessä hiljaa hymähtää. Ei niitä tarvitse niin vakavasti ottaa.

kuin tehty !

Vanhemmat kyllä osaavat valittaa ja tiedän monen hoitajan työskentelevän kauhun tasapainossa eli pelkäävän valituksia. Mieluummin suostuvat niihin älyttämiin vaatimuksiin. Tiedän, että virkavirhe, joilla saa varoituksen jne. ja lopulta irtisanom,isen, pitää olla varsin vakava. Ei siis kieltäytyminen hiusponksun värin valinnasta :) Silti moni ihan pelkää näitä vaatimuksia. Liekö alalla niin kilttiä sakkia sitten ?

Itse kyllä pidän puoleni. Monessa päiväkodissa on kyllä OK johtaja joka ammattilaisena osaa suodattaa vanhempien vaatimukset ja valitukset hoitajista, jotaka eivät "palvele" riittävästi.

Ja onneksi-iso osa vanhemmista on tervejärkisiä ja mukavia ja eivät vaadi ylitsepääsemättömiä.

T: Se kiertävä lto

Teillä on kokemusta ja tietoa varmasti paljon. Tehkää selväksi vanhemmille, miten teidän päiväkodissa toimitaan. Älkää lähtekö niihin kaikenmaailman toiveisiin ja vaatimuksiin. Jos ei hoito kelpaa, sen kun hoitavat omat lapsensa omalla tyylillään.

Pitää osata sanoa se oma mielipide ja pitää puolensa.