Lue keskustelun säännöt.
Miksei suru mene ohi?
25.07.2012 |
Se tulee pieneksi hetkeksi kerrallaan, tuntuu liian raskaalta, ehkä itkettää, ja sitten se menee taas pois pariksi kuukaudeksi. Onko kenelläkään tällaista? Miksen voi surra surua pois vaikka viikon aktiivisella suremisella, miksi pitää mennä vuosia näin että se tulee aina harvakseltaan?
Tiedän ettei teillä ole tähän suoria vastauksia, halusin vain kirjoittaa jotain kun se suru nyt taas kävi kylässä.
Kommentit (15)
mutta itselläni suru tulee juuri noin. Silloin tällöin ja tosi voimakkaana kun tulee. Suren isääni, joka kuoli joitain vuosia sitten. Mutta usein kun suru iskee, siihen sekoittuu myös muita surulliseksi tekeviä asioita. Esim. kun erosin miehestäni koin isän menetyksen jotenkin erityisen voimakkaana myös. En oikein osaa selittää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on niin syvälllä se rakkaus, se kaipuu, ne muistot ja sen ihmisen tuoksu, ettei se hetkessä haihdu. Tuoksu, sanonnan kuuleminen, jota poismennyt ehkä käytti paljon, laukaisevat surua. tämä mun kuvitelma, en eole menettänyt ketään oikein läheistä, ja toivon ettei niin tule koskaan käymään. Voimia sulle!
Suru kulkee omia polkujaan, pistäytyy ja jatkaa matkaa, tullakseen taas uudestaan.. Se ei noudata mitään logiikkaa, ei taivu tahdon mukaan. Sellainen on surun luonne, ei sitä voi pakottaa eikä oikein aina ohjatakaan - suru tulee ja menee, miten tahtoo, sillä on omat lakinsa. Ehkä siinä piilee suuri viisaus: ehkä et jaksaisi surun kertakuormaa? Parempi surra palasissa, työstää sitä pala kerrallaan?
Jaksamista surusi kanssa ja lämmin halaus täältä toiselta surusilmältä.
Niinkuin viha, se palaa välillä pintaan.
Minusta olisi outoa jos ei surisi.
Itse en voisi kuvitella että surisin vain itkemällä. Tunteita täytyy käsitellä, työstää surua.
Siinä on niin monta vaihetta ja monta kulmaa jota pohtia.
Pelkästään se että itkee ei tarkoita että suree.
Miksei suru mene ohi?
Linkitän tässä keskusteluohjelman, jossa on mukana mm. laulaja Hanna Ekola - olen joskus työskennellyt hänen kanssaanja hänellä tuntuu olevan paljon viisasta ja inhimillistä sanottavaa surusta omien kokemustensa kautta. Voimia, lohdutusta ja toivoa sinulle! http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-047-w.MP4 (Tunne tunteesi - Kohti tasapainoisempaa tunne-elämää osa 4/10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa muuta sanoa kuin sen että jos koko suru ja asian tajunta tulisi kerralla suru romahduttaisi hetkessä. Suru tulee siksi pienissä erissä että pysyisi kasassa.
Tiedän mitä tarkoitat.
Varaudu siihen, että kohta av-hyeena hyökkää ja haukkuu sinut ja surusi ja kertoo, että monella muulla on paljon suurempi suru.
Se ei pidä paikkaansa! Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska aina tulee uusia asioita, jotka saavat surun pintaan. Ei suru ikinä lopu. Se vain muuttaa muotoaan eikä jossain vaiheessa ehkä enää häiritse normaalia elämää. Riippuu asiasta, mutta jos suree jotakuta läheistä, silloin suru ja ikävä on rakkautta.
Mutta hei, kun suru tulee, tiedät, että joskus se myös lähtee. Anna sen lähteä yhtä vapaasti kuin se tuleekin. Älä anna sen estää sua tuntemasta hyviä ja onnellisia asioita.
minulle terapeutti neuvoi, että jos surua yrittää repiä itsestä pois, se tarraa entistä kovemmin kiinni.
Kun surun antaa tulla, sen kokee ja tuntee, se helpottaa ajallaan ja tulee esiin seuraavalla kerralla astetta helpompana. Toimii minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekin olen miettinyt, miksi pitää surra ikuisesti. Mutta sitten muistan kuinka rakas ja läheinen minulle se henkilö oli, jota suren. Ja ymmärrän, miksi suren.
Usein silloin kun olen yksin se tulee pyytämättä, toisaalta välillä haluan itse olla suruni kanssa kahdestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru pysyy rinnalla aina, yhtenä raskaista matkakumppaneista. Se "häiritsee" välillä elämää, välillä pysyy taka-alalla. Näin siis suurien menetysten kanssa ainakin minun elämässäni. Joistakin suruista olen päässyt yli, joistakin en näytä koskaan selviävän.
Niinkuin viha, se palaa välillä pintaan.
Minusta olisi outoa jos ei surisi.
Itse en voisi kuvitella että surisin vain itkemällä. Tunteita täytyy käsitellä, työstää surua.
Siinä on niin monta vaihetta ja monta kulmaa jota pohtia.
Pelkästään se että itkee ei tarkoita että suree.
Mielestäni vain olen käsitellyt ja työstänyt vaikka kuinka paljon. Tämä ei tunnu enää kohtuulliselta. Ehkä tämä suru on monimutkainen.
En enää ole varma, pitäisikö antaa surun tulla ja mennä omia aikojaan, vai pitäisikö minun jollain pohdinnalla oivaltaa jotain olennaista.
Paljon kiitoksia kaikille
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tiedä miten suhtaudut, mutta oon rukoillut puolestasi, että jollakin tavalla Kristus lohduttaisi sinua ja olisi lähellä sinua. Vanha kristillinen ajatus on, että koska Jumala, Kristus eli ihmisen elämän iloineen ja suruineen, niin Hän voi myös ymmärtää jokaista ihmistä sekä myös kärsii meidän kanssamme. - "Jumala on vain yhden rukouksen päässä."
Äitini kuoli 6v sitten aivan liian varhain, 47v iässä, ja viimeksi viimevkolla eräänä iltana tuli suru ja itku asian vuoksi. Päässä pyöri ainakin 2h ajan kaikki mahdollinen äidin viimeiseltä illalta, yöltä ja aamulta kun oli jo päässyt pois ja pidin kylmää kättää kädessäni.