Miehen osuus kotitöistä =O

Tilanne se, että minä olen koko yhdessä oloaikamme ajan tehnyt valtaosan kotitöistä. Toki mieskin osallistuu mutta viimeisen kahdeksan vuoden ajan, jonka hän on toiminut yrittäjänä, on hänen osuutensa koko ajan vähenemään päin. Esim. imuroi ehkä pari kertaa vuodessa, pyykkiä ei pese koskaan, ei siivoa, ei käy kaupassa, ei vaihda roskapussia. Tiskikonetta tyhjää/täyttää silloin tällöin. Ruuan laittoon osallistuu ehkä kerran parissa kuukaudessa (ei siis laita koskaan koko ateriaa). Lapsen hoitoon liittyvät jutut on täysin mun vastuulla jne. jne. Tämä on mulle ollut ihan ok tähän asti (olen ollut vuoden kotona), mutta esim. tarhaan vienti/haku ja kaupassa käynti työpäivän jälkeen on tuntunut joskus kohtuuttomalta. No, nyt olen palaamassa työelämään ja ihmettelen, että kuinka saan miehelle sanottua, ettei se tiskikoneen tyhjennys/täyttö silloin tällöin ihan riitä. Aina kun asiasta puhutaan, vetää mies herneen nenään. Hän ei siis kertakaikkiaan ymmärrä, että esim. ruoka pitää ensin miettiä, että mitä syödään, sitten käydä kaupassa ja valmistaa se ruoka ja lopuksi siivota jäljet. Tai että pyykkiä pitää pestä kohtalaisen usein jos haluaa, että kaapissa on puhdasta päälle pantavaa (ei myöskään tajua, mitä kaikkia vaiheita pyykin pesu sisältää). Ei ymmärrä, että on tosi stressaavaa, kun minä olen aina se, joka joudun lähtemään töistä ajoissa, vaikka kuinka olis hommat kesken. Tänäänkin hän oikein tyypillisellä marttyyriäänellä totesi "no ainakin viikonloppuna yritin; laitoin ruokaa ja täytyin astiksen". Joo, kuori perunat kun minä tein muun ruuan ja astista piti viikonloppuna tyhjätä/täyttää useammin kuin kerran. Lisäksi piti imuroida hiekkaa useampaan otteeseen sekä suorittaa vaatehuoltoa kun lasten vaatteet oli mm. mustikassa. Multa jäi yksi ateria väliin kun mies istui koneella samaan aikaan kun lapset piti omaa shoutaan ruokapöydässä; eipä siinä itselle tullut mieleen ottaa ruokaa kun koko ajan jouduin hyppäämään kuin vieteriukko hakemaan paperia ja rättiä sekä antamaan lisää leipää tai maitoa. No, tulipahan taas yksi vuodatus ikuisuusaiheesta. Mutta olen todella ymmälläni kunka saan miehen ymmärtämään ja ottamaan hieman vastuuta arjen pyörittämisestä. Ps. Jos miehestä on kiinni, niin meillä ei koskaan vaihdeta lakanoita eikä pestä vessaa

Jos sinua häiritsee niin siivoa. Mutta et voi pakottaa toista siivoamaan. Sinua se sotku haittaa ei miestä. Älä valita. Muista syy on aina valittajassa. Jos sinä haluat jotain tehtävän niin tee. Mutta et voi vaatia muita tekemään.

Jos sinua häiritsee niin siivoa. Mutta et voi pakottaa toista siivoamaan. Sinua se sotku haittaa ei miestä. Älä valita. Muista syy on aina valittajassa. Jos sinä haluat jotain tehtävän niin tee. Mutta et voi vaatia muita tekemään.

Ei tuo toimi perheessä ja parisuhteessa. Ei monen ihmisen porukassa jokainen voi itse päättää mitä huvittaa tehdä ja mitä ei. Sehän on mahdotonta terroria muita kohtaan: yhtä ei huvita vetää vessanpönttöä, toinen ei halua käydä ikinä suihkussa, kolmas haluaa nukkua päivät ja valvoa yöt.

Jos on noin itsekäs, on paras asua yksin. Silloin voi päättää pelkästään omista asioistaan. Perheessä jokaisen on viihdyttävä, ei voida elää jokainen miten huvittaa.

Taustaa: kun tapasimme, oli mies kahden esiteinin lähi-isä joten oli kyllä tottunut kotitöihin. Alkuun osallistui kiitettävästi ja hänen lapsensa osallistuivat myös kotitöihin. Kun odotin yhteistä lastamme, hoiti mies siivoukset lähes kokonaan yksin. Eli periaatteessa kyllä tietää, mitä kaikkea huushollin hommiin kuuluu, mutta silti vetoaa aina siihen, että juuri eilen tyhjensi astianpesukoneen. Mies alkoi yrittäjäksi kun lapsemme oli vauva ja minä äitiyslomalla. Hoidin lasta kotona lähes kolme vuotta ja oli luonnollista, että tein kotityöt. Kun menin töihin, palkkasimme siivoojan. Mutta sepä ei tuonutkaan tilanteeseen helpotusta; vieraan ihmisen jälki oli aika usein eri kuin mitä mun vaatimus palkatulta siivoojalta. Kokeilimme hetken aikaa myös kotiin toimitettuja ruokakasseja resepteineen: ei auttanut koska ruoka oli usein melko eksoottista ja lapsi alkoi jo melkein oireilla fyysisesti aina kun neljän ruoka oli tulossa. En mielestäni sanele, milloin pitää siivota jne, mutta oikeasti mies on livennyt pikkuhiljaa kaikista kotitöistä vedoten yrittäjyyteen ja pitkiin työpäiviin. Jos hän joskus imuroi niin osaan kyllä olla naputtamatta imuroinnin tasosta ja tyydyn siihen kuinka mies homman hoitaa (yleensä hänen jälki imuroinnin jälkeen on moitteetonta). Toki yksilapsisessa perheessä arki on usein helpompaa kuin jos lapsia olisi useampi mutta meillä on usein myös miehen lasten lapsia hoidossa, ja heidänkin hoitamisensa on lähinnä mun vastuulla. Vapaaehtoisesti ja mielelläni heitä otan luoksemme, mutta silti toisen aikuisen puuttuminen taloudessa joskus korpeaa; varsinkin kun tuo toinen aikuinen käyttäytyy kuin iso lapsi (mm. viikonloppuna ryysi ensimmäisenä soppakattilalle vaikka lapset kiljuivat kilpaa nälkäänsä vieressä). Jotenkin vain pitäisi saada miehelle iskostettua kaaliin, että kaipaan perheeseemme myös hänen panostaan nimenomaan aikuisena, asioihin osallistuvana kumppanina. Jos tästä sanon, niin suuttuu. Eikä mua haittaa, jos joudun määrällisesti enemmän tekemään mutta jos toinen edes hiukan osallistuisi. Esim. laittaisi sitä soppaa ensin lapsen lautaselle sillä välin kun minä voitelen leipää. Tai kävisi joskus kaupassa ja laittaisi ruuan valmiiksi. Tai imuroisi. Mutta ei :( joskus sitten raivopäässä siivoaa kun "tää kämppä on kuin sikolätti", jos mulla on hiukan ote lipsunut. Tai kiukkuisena aamulla kyselee, että "miks sitä paitaa ei vieläkään ole pesty". Eli mielestäni sellainen tehtävälista ei kyllä meitä palvele ja on enemmän teinien hommaa. Mun mielestä tällaiset kotityöjutut pitäisi olla itsestään selviä ja niistä pitäisi pystyä puhumaan. Se vaan on niin arka aihe miehelle, että suuttuu välittömästi jos otan asian esiin. Ja enemmän mua häiritsee se asenne; esim. jos mä joskus en pääsekään viemään lasta harrastukseen, niin siitä pitää tehdä kauhea numero kuinka se on hänelle hankalaa ja kuinka mun työvuorot on ihan perseestä, kun ei aina voi olla aamuvuorossa. Tai se, että mies keväällä "vaatii" mua laittamaan kesäkukkia mutta sitten ei vaivaudu kastelemaan niitä mun poissaollessa vaan antaa niiden kuolla. Eli kokonaisuus mättää enemmän kuin yksittäinen kotityö. Ja kaikki vaan yrittäjyyden tähden?

Yrittäjyys on haasteellista. Toisin kuin työntekijän, yrittäjän on otettava vastuuta tekemästään työstä. Se on 24 tuntista hommaa. Työtä on koko ajan.

Sinä valitat kun teillä käy siivooja ja ruoka kannetaan kotiin? Tämä todistaa että vika on sinussa eikä miehessä. Miksei vielä lastenhoitajaakin? Niin sinun ei tarvitse tehdä mitään. Ota siivooja kolme kertaa viikossa ja tilaa ruoat kotiin. Jos teillä on taloudelliset mahdollisuudet siihen. Helpottaa elämää kummasti. Sitten heitätte suurimman osan tavaroista roskiin. Mitä vähemmän tavaraa sitä vähemmän ja helpommin siivoaa. Lasten harrastukset pois jos he eivät osaa itse mennä sinne. Näin saatte huomattavasti helpommaksi elämän. Miehesi on tehtävä työtä firman eteen. Muuten se kaatuu.

Sun miehes on siis jo kertalleen vetänyt läpi pikkulapsi/koululaisvaiheen harrastuskuskauksineen, säännöllisine kokkauksineen jne. Haluaisi varmaan jo siirtyä toiseen elämänvaiheeseen, mutta eihän se tietysti reilua ole sua kohtaan.



Oliko yhteinen lapsi enemmän sun toive kuin hänen? Voihan se olla, että miehesi ei ole oikein itsekään pohjiaan myöten miettinyt, mistä tuollainen vapaamatkustajamentaliteetti kumpuaa. Oisko siellä taustalla kuitenkin jotain, "sullahan tämä lapsiperhe-elämä on uutta ja sinä tätä toivoit" juttua?

Jos sinua häiritsee niin siivoa. Mutta et voi pakottaa toista siivoamaan. Sinua se sotku haittaa ei miestä. Älä valita. Muista syy on aina valittajassa. Jos sinä haluat jotain tehtävän niin tee. Mutta et voi vaatia muita tekemään.

Ei tuo toimi perheessä ja parisuhteessa. Ei monen ihmisen porukassa jokainen voi itse päättää mitä huvittaa tehdä ja mitä ei. Sehän on mahdotonta terroria muita kohtaan: yhtä ei huvita vetää vessanpönttöä, toinen ei halua käydä ikinä suihkussa, kolmas haluaa nukkua päivät ja valvoa yöt. Jos on noin itsekäs, on paras asua yksin. Silloin voi päättää pelkästään omista asioistaan. Perheessä jokaisen on viihdyttävä, ei voida elää jokainen miten huvittaa.

Jostain syystä se on aina nainen joka saa määrätä standardit sille mikä on oikein ja väärin? Tai sen koska ja miten siivotaan. AP:n mielestä siivoojakin siivoa väärin. Jos toinen haluaa siivota kerran viikossa ja toinen joka päivä niin se ei tarkoita että kummankin pitää siivota joka päivä.

Siivota ei tarvitse kuin max kaksi kertaa viikossa. Jos joutuu enemmän siivoamaan niin jossain on vikaa ja pahasti. Yksi ongelma on se että tavaraa on liikaa. Mitä enemmän tavaraa niin sitä vaikeampi siivota. Sitä enemmän on myös siivottavaa. Ruokaan menee vain muutama tunti viikossa. Kun tekee koko viikon ruoat kerralla. Kaupassa käydään kerran viikkoa. Koulu ikäiset lapset siivoavat omat sotkunsa. Eikä heitä tarvitse muutenkaan palvella. Jos ei harrastuksiin itse pääse niin ei tarvitse harrastaa. Ei tämä näin vaikeata ole. Mutta siitä tehdään vaikeata.

Eli koska hän ei tehnyt mitään, lopetin miehen passaamisen. En pese pyykkejään, en siivoa sotkujaan, en tee miehelle ruokaa jne. On päiviä, jolloin miehellä ei ole yhtään puhtaita vaatteita, mutta se ei nykyisin ole minun ongelmani. Samoin miehelle ei ole ruokaa valmiina iltaisin, kun hän palaa töistä enkä laita miehelle viikonloppunakaan mitään vaan ainoastaan lapsille. Ja jos mies yrittää ottaa itselleen sitä ruokaa niin karjaisen, että näpit irti, sitä riittää lapsille eikä muille. Aluksi mies suuttui, mutta kun kysyin, millä oikeudella hän syö minun ostamani ja valmistamani ruuan ja jättää lapset nälkäisiksi, niin hiljalleen tuo oppi.



Edelleenkään ei siivoa, mutta tästä selvittiin osin sillä, että vaihdoin omaan makuuhuoneeseen. Minulla on puhtaat lakanat, siistit kaapit jne. Miehen huoneessa en käy.



Miehen osuuden siivouksesta hoitaa nykyisin siivooja.

Ihan aluksi selvennys: en nyt väitä, että tää meidän tilanne olisi sama kuin aloittajalla, mutta ehkä tästä saa näkökulmaa.



Meillä tehdään kotityöt aikalailla puoliksi. Kuitenkin tunnistan näistä tarinoista jotain tuttua. Meilläkin vaimo on useamman kerran kehoittanut mua tekemään jotain kotiaskareita ja joskus myös suuttunut mulle siitä, että en ole tehnyt jotain tai hän joutuu tekemään "aina" jotkut jutut.



Meillä nämä ristiriidat johtuvat erilaisista näkemyksistä siitä, miten asiat pitää tehdä. Minun ei tarvitse miettiä tuntia sitä, että mitä kaikkea kaupasta tällä kertaa ostetaan. Viikonlopun ruokaostoksille lähdettäessä kurkataan jääkaappiin ja katsotaan mitä puuttuu. Sitten mietitään, kuinka monta ateriaa syödään ja sen mukaan ostetaan tarpeita. Jos jotain puuttuu, niin meillä on lähikauppa viiden minuutin päässä ja minä käyn sieltä helposti hakemassa puuttuvat ainekset. Vaimosta tämä on huolimattomuutta ja välinpitämättömyyttä.



Astianpesukone. Meillä laitetaan yleensä asiat suoraan koneeseen. Joskus molemmilta jää astioita tiskipöydälle, jos esim konetta ei ole vielä tyhjennetty. Vaimo saattaa tästä ehtiä sitten vetämään herneen nenuun siksi, että tiskipöytä on sekaisin ja kone tyhjentämättä. Koska meillä ei ole vuoroja, niin vaimo olisi voinut itse hoitaa homman tai pyytää minua tekemään asian ennen kuin suutahtaa siitä.



Eli näistä seuraa helposti tilanne, että vaimo on kiukkuinen ja mua ei kiinnosta tehdä asioita siksi, että toinen "pakottaa" minut tekemään niitä olemalla kiukkuinen.

Listaat kaikki kotona tehtävät hommat, jaat ne vaikka päivittäin, viikottain, kuukausittain, vuosittain ja tarvittaessa tehtäviin. Siitä alatte käydä läpi kummalle käy paremmin tehdä kyseinen työ, esim. meillä mies vihaa silitystä, minä teen sen mielelläni, mies taas siivoaa aina vessat koska mä olen kova yökkäämään tuollaisessa hommassa. Ja se ei riitä että mies ottaa muka vastuulleen sen vessan pesun, se pitää myös tapahtua. Normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa kyllä että tietyt asiat kotona on aina tehtävä vaikkei yhtään huvittaisi, ja ettei ole tasapuolista että toinen pelkästään tekee ne vaikka molemmat sotkee.

Mutta miksi nainen päättää sen mikä on tarpeeksi tai oikein? Miksi ei etsitä syytä mikä likaa kämpän ja poista sitä? Me heitimme 90 tavaroista pois. Laitoimme muovimaton, laitoimme kaikki tavarat kaappeihin jne. Siivota ei tarvitse oikeastaan koskaan.

Tilanne viime viikolta: lapsi oli luvannut tyhjätä tiskikoneen ja ladata likaiset sitten sinne. Olin luvannut, että sen voi tehdä aamulla ennen kouluun lähtöä. Minä ja mies oltiin aamukahvilla noin viiden aikaan aamulla ja miehen katse osui täysinäiseen tiskipöytään ja hän sanoi mulle "et kai sä aio jättää noita tiskejä tohon pöydälle, ne pitää laittaa koneeseen". Ei siis itse alkanut laittaa ja hän ei tiennyt/muistanut, että se oli lapsen tehtävä sillä kertaa.



Tilanne ajalta, jolloin meillä kävi siivooja: mies tuli töistä kotiin ja nuuski nenä pitkällä todeten "onkohan se siivooja käynyt kun ei tuoksu raikkaalle" sekä sen jälkeen pyyhki etusormella tasoja tarkistaakseen, oliko pölyt pyyhitty. Ja todellakin odotan, että on siivottu kunnolla jos siitä maksan yli kolme kymppiä tunnilta.



Tilanne ajalta, jolloin ruoka tuli kotiin: olin innoissani laittanut ruokaa ohjeen mukaan: raastanut, pilkkonut, hauduttanut jne. Mies ja lapsi tuli pöytään ja kumpikin katsoi ruokaa epäluuloisena ja kysyi, mitä se on. Lapsi otti vain vähän, eikä suostunut syömmän kun oli kuulemma niin outoa ja mies totesi "no, ei tää nyt ihan mun lempparia ole mutta kai tätä syö". Suurin osa meni roskiin.



Tilanne ajalta, jolloin siivous oli omalla vastuulla (mun ja miehen): oli vähän sotkuista miehen tehdessä lähtöä pyöräilemään. Hänellä oli jo vermeet päällä kypärää myöten kun hän alkoi hullun raivolla "siivoamaan"; toisin sanoen paiskomaan tavaroita paikoilleen. Kun kysyin, että etkö meekään pyöräilemään, ärähti hän mulle "ei kai täältä voi minnekään lähteä kun tää on kuin pommin jäljiltä".



Eli minä en ole ainoa, jota sotku häiritsee tai joka ei ole tyytyväinen siivoojan kädenjälkeen tai "valmisruuan" laatuun ja makuun. Minä en todellakaan sanele, milloin meillä pitää mitäkin tehdä; oletan vain, että jokainen osallistuisi omalla panoksellaan ilman mitään draamaa. Yhteinen lapsi oli yhteinen päätös ja olemme samaa mieltä siitä, että lapselle tulee mahdollistaa esim. harrastukset. Ne vaan ei ole ihan nurkan takana; ei edes bussiyhteyksien päässä, joten pakko on viedä (n. 20 km yhteen suuntaan on liian pitkä matka pyörällä ). Ymmärrän toki myös sen, että yrittäjyys on rankkaa, mutta silti olen sitä mieltä, että kotiinkin tulee panoksia riittää.

Vähitellen lipsui kaikki hommat minulle, myös "miesten työt" eli lamppujen vaihdot, pikku korjaukset jne. Ei mennyt jakeluun sanomiset, suuttui ja murjotti (=ei tehnyt sitten sitäkään minimaalisen vähää). Erohan siitä seurasi, kun paloin loppuun. En suosittele, vaadi tilanteeseen muutos tai potkaise pellolle laiskimus ennenkuin itse sairastut.

En tiedä toimisko tämmönen käytännössä, en ole kokeillut, mutta tuli mieleen että jos laittais lapun seinään ja merkkais siihen aina kun täytti/tyhjäs pesu/pyykkikoneen, imuroi, pyyhki pölyt, pesi vessan yms. Se vähän ehkä konkretisoituis miehelle että paljonko sinä teet niitä hommia, paljonko niitä todellisuudessa on.



Vähän niin kuin lapset saa hymynaamatarroja tekemistään töistä, niin antais itelle semmosia merkkejä. Vois sitten miehelle sormella selvästi osottaa että miten paljon on tehny. Ja voishan siihen merkata nekin työt mitä se mies tekee, vähän niin ku vertailun vuoksi. (sen auton renkaiden vaihdonkin kaksi kertaa vuodessa, mihin joku älypää varmasti noin minuutin sisään tulee vetoamaan).

Meillä sellainen tilanne, että vauva syntyi alkuvuodesta, sitten on ollut nykyisen asunnon myyntiä ja uuden ostoa ja laina-asioita + vakuutusjuttuja ja remonttia näihin liittyen. Kaiken edellä olevan lisäksi olen hoitanut myös vauvan, ruuat, kaupassakäynnit, siivoukset, pyykinpesut ja kaiken muunkin, mitä kuvitella saattaa. En ikinä olisi uskonut, että kotitöistä voi palaa loppuun, mutta yhtenä päivänä huomasin olevani ihan puhki, kun kaikki oli vain minun vastuullani. Muutaman kunnon "en enää jaksa!"-tyyppisen puhuttelun se vaati, mutta nyt mies tajuaa, että hänenkin on kortensa kekoon kannettava.



Kuulostaa siis tutulta tarinanne, ja mitään muuta keinoa ei ole kuin tiukasti kertoa, että haluaa myös miehen panostavan kotiin. Miehille se ei tunnu olevan lainkaan niin sisäsyntyistä kuin naisille, mutta ainakin tuo oma mieheni on hiljalleen kahdeksan vuoden aikana oppinut edes jotain..



Ja ero tulisi meille varmasti, jos miehellä ei olisi minkäänlaista halua tehdä kotona mitään!

Ekaksi voidaan tietysti sopia asiasta, eli meillä esim. minä lupasin tehdä suursiivoukset ja harvinaisemmat hommat (uuninpesu, jääkappien pesu tai ilmastointisuodattimien vaihdon). Mutta perussiisteyteen liittyvät asiat ylös. Meillä mies kyllä laittaa ruokaa ja siivoaa jotenkuten jäljet, sekä tekee jonkun verran siivoustakin, mutta aika vähän.

Ja meillä ajetaan auto huoltamoon renkaidenvaihtoon:-)

Miehen pitää oppia perusasiat huushollitöistä ja ruuanlaitosta ym. silloin, kun asuu vielä yksin.

Oma oli valintasi, kun aloit itse tehdä kaiken. Olisiko se mies edes osannutkaan, ties vaikka olisi pessyt pyykit väärin.



Tee vaikka paperille yksityiskohtainen lista kotitöistä ja kysy, mikä on miehesi mielestä oikea työnjako kun sinäkin menet töihin.

Siis ei pelkkä "ruuanvalmistus" vaan ruokatarvikkeiden haku, esivalmistelu (perunoidenkuoriminen ym.) keittäminen, pöydän kattaminen, astioiden laitto koneeseen, astiat koneesta pois, kattiloiden ym. käsitiski, pöydän pyyhkiminen ja keittiön siistiminen.

Yhtenä iltana, kun vauva nukkui, istuin keittiön lattialla ja itkin "mä en jaksa, mä en jaksa". Mies siihen "mun pitäis saada nukkua, meen aamulla töihin". Silloin tuli miehelle lähtö toiseen osoitteeseen nukkumaan ja se oli hyvä päätös, väheni kaikenlainen kunnossapitotyö ja elämä kävi mielekkäämmäksi.

Listaat kaikki kotona tehtävät hommat, jaat ne vaikka päivittäin, viikottain, kuukausittain, vuosittain ja tarvittaessa tehtäviin. Siitä alatte käydä läpi kummalle käy paremmin tehdä kyseinen työ, esim. meillä mies vihaa silitystä, minä teen sen mielelläni, mies taas siivoaa aina vessat koska mä olen kova yökkäämään tuollaisessa hommassa.



Ja se ei riitä että mies ottaa muka vastuulleen sen vessan pesun, se pitää myös tapahtua. Normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa kyllä että tietyt asiat kotona on aina tehtävä vaikkei yhtään huvittaisi, ja ettei ole tasapuolista että toinen pelkästään tekee ne vaikka molemmat sotkee.

Meillä tekee siivoaa, pesee autot, leikkaa nurmen ja osallistumme puoliksi hommiin .Ei toi normaalia kyllä mielestäni ole jos toinen ei tee mitää.

sellainen lista jossa on sovittu kuinka usein mitäkn hommia tehdään,kauan niihin menee aikaa ja mitkä työt kuuluvat kellekin. sekin varmaan auttaa jos kukin vie joka päivä likaiset vaatteet suoraan pyykkiin,syö keittiössä ja hoitaa likaiset astiat koneeseen. illalla tavarat paikalleen. jos sä imuroit,mies ulkoiluttaa lapset. sovitte ruokalistan etukäteen ja kumpikin kokkaa bravuurinsa. meillä on ihan samanlainen mies.

te haukutte kaikki yh:t rahanahneiksi munanmetsästäjiksi...

paitsi meillä tilanne että mies 3-vuorotöissä ja minä opiskelen/käyn töissä. Yritin puhua asiasta vaikka kuinka paljon, mutta aina turhia lupauksia ja riitoja. No, ratkaisimme asian niin että kun mies ei kerran millään siivoa niin maksaa mulle että hoidan siivouksen ja ruuat. Eipä ole enää asiasta riidelty. Kuulostaa ehkä oudolta mutta toimii meillä.