Avautuminen Maalaiskylän harrastusmahdollisuuksista

Minua ärsytti jo lapsena (10 v.-) asua pienessä maalaiskylässä. Eniten ärsytti se, että harrastusmahdollisuudet rajoittuivat hiihtoon, suunnistukseen, juoksuun, 4H-kerhoon ja pianotunteihin. Lähimpään kaupunkiin oli matkaa n. 80 km. Tykkäsin kovasti urheilla ja siksi harrastin just noita edellä mainitsemiani urheilulajeja. Mutta tiesin aina, että hiihdon sijaan olisin halunnut harrastaa esim. joukkuelajeja ja telinevoimistelua. Muutin sitten lukion jälkeen kaupunkiin (Helsinkiin) ja mikä taivas minulle avautuikaan. Aloin harrastaa monipuolisesti minulle täysin uusia urheilulajeja ja yhdessä lajissa jopa menestyin kansallisella tasolla hyvin. Valmentajani sanoi, että olin tosi lahjakas kyseisessä urheilulajissa, mutta olin aloittanut lajin aivan liian myöhään noustakseni kansallista tasoa korkeammalle.



Nyt olen 33-vuotias ja erityisesti tällaisina hetkinä, kun katson esim. noita Olympialaisia, mieleeni hiipii haikeus siitä, ettei minulla lapsuudessa ollut mahdolllisuutta urheilla kuin muutamassa urheilulajissa. En tiedä olisinko koskaan olympialaisiin edes päässyt, mutta sen tiedän, että minulla on ollut lapsesta asti palava halu urheilla ja menestyä urheilussa. Kestävyysurheilu (siis juoksu, hiihto jne.) ei vaan ole ollut mun vahvin osa-alue, mutta sitä tuli siis lapsena/nuorena harrastettua, kun vaihtoehtoa ei ollut.