olenko mä epäsosiaalisena jotenkin epäonnistunut elämässäni?

Minulla ei ole ystäviä ja sukulaisia vain vähän. Heitä asuu lähelläkin. En ota koskaan heihin yhteyttä eivätkä hekään minuun.

Olen vain perheenn kanssa = mieheni, koska ainoa lapseni on jo aikuinen enkä tapaa häntä usein, vaikka lähellä asuukin (!) Ei vain jaksa eikä kiinnosta.

Joskus iltaisin minua kauhistuttaa, miten yksin olenkaan.

Jotkut sukulaiset vaikuttavat oikein mukavilta ja varmaankin ilahtuisivat, jos tulisimme käymään. He asuvat toisella puolella Suomea.

Mieheni on samanlainen erakko kuin minäkin eikä halua lähteä. Hänkään ei ole yhteydessä keneenkään.

Ulospäin meistä ei uskoisi. Olemme molemmat työelämässä, jossa olemme ihmisten kanssa tekemisissä. Inhoamme työtämme, mutta emme keksi muutakaan.

Tunnen itseni mörökölliksi.

Kukaan ei voi olla tällainen ja omasta halustaan vielä?

tuntuu että kaikilla muilla on ystäviä joita tapaa tuon tuosta ja sosiaalista elämää ja itse olen suhteeni möhlinyt tähän. Ei kivaa. =( Mies vielä epäsosiaalisempi tapaus. Minulla sentään yksi serkku joka asuu kaukana ja jonka kanssa juttelen.



ap

Vaimolla ei ole tällä suunnalla maata ystäviä, ja lapsuudenkaverit muuttuneet vuosien varrella. Itsellä sama tilanne tuon muuttumisen suhteen, ne joita joskus oli ovat muuttuneet sellaisiksi yhtä lukuun ottamatta, että eipä ole väliksikään tavata. Hyväksi yrittävät joskus käyttää, mutta siinäpä se olikin. Siis pyytävät apua ammattiini liittyvissä asioissa mutta eivät muuten ole missään yhteydessä. Ehkä pari viikkoa ennen kuin tarvitsevat apua soittavat ja pohjustavat jotta olisivat ikään kuin taas tuttavia sitten kun sitä apua parin viikon päästä pyytävät. Vaimon aiemmat tuttavat on osaksi samaa maata.



Samanhenkisen ystävän löytäminen olisi varmasti tavallaan mukavaa, varsinkin jos lapset leikkisivät sitten keskenään ja siten ystävälle olisi myös ehkä aikaa siinä sivussa. Mutta en minä tuosta ole paljon kärsinyt vuosien aikana, vaimo enemmänkin.



Aika paljon on kiinni siitä miten asiaan suhtaudut. Jos olet sinut asian kanssa ei siinä kai ole mitään suurempaa ongelmaa. Jos taas kärsit siitä, niin sitten kai pitäisi miettiä mistä siinä kärsit ja mitä sille voisi tehdä. Itse suunnilleen tiedän miksi asiat ovat kuten ovat, ja olen suunnilleen sinut sen ja itseni kanssa.



Olenko minä epäonnistunut elämässäni? En jaksa asiaa siltä kannalta edes katsoa. Ei se mitään auta. Persoonasta on paljolti kyse kuitenkin. Eteenpäin vaan mars ja jos on tarvetta jotakin muuttaa niin sitten pienin tai suuremmin askelin asialle jotakin tekemään.