Jos kouluikäiselläsi on lieviä erityishaasteita, niin kerrotko niistä aina harrastusten,
leirien, puuhapäivien ym. ohjaajille etukäteen? Eli jos lapsi on vaikkapa lievästi levoton, tarkkaamaton, vetäytyvä tms. mutta tiedät että hän pärjää joukon mukana - informoitko aina lasta ohjaavia tai hoitavia aikuisia asiasta vai luotatko että ohjaajat huomiovat lasten erilaisuuden tarpeen mukaan?
Kommentit (9)
jos se olisi lapsen edun mukaista. Jos lapsi osattaisiin ottaa siten paremmin huomioon, eikä vain komentaa esim. rauhoittumaan jos olisi levoton. Olin pitämässä yhtä kokkikerhoa ja siellä oli yksi ihan mahdoton poika. Olisi ollut kaikkien etu jos siitä olisi tiedetty etukäteen tästä, niin olisi voitu hankkia paikalle toinen ohjaaja. Nyt meni kaikilta kerho ihan plörinäksi, kun yksi varasti tempuillaan shown ja ohjaajan huomion :(
Päinvastoin toivon ettei erityisesti huomioida ja kiinnitetä huomiota lapseen. Hän saa pärjätä omillaan kuin muutkin. Kaikillahan on lieviä erityishaasteita, kuka on vähän vetäytyvämpi tai ujompi, kuka turhan rämäpäinen ja villi. Se on ihan normaalia eikä siitä tarvi tehdä ongelmaa.
Jos olisi kyseessä pitkäaikainen kasvatussuhde, niin sitten toki kertoisin.
Lapsellani on ongelmia lyhytkestoisen kuulomuistin kanssa, joka hankaloittaa esim ohjeiden vastaanottamista ja ymmärtämistä. Jos ohjaaja/opettaja tms ei siitä tiedä eikä ottaa huomiooon, lapsi turhautuu kun ei tiedä, mitä pitäisi tehdä.
eli kerhossa toimimisen kannalta olennaisiin asioihin; siirtymät hankalia ja ne pitää olla selkeitä, ohjattuun toimintaan ryhtyminen vaatii toisinaan katsekontaktin että lapsi ymmärtää mitä pitää tehdä.
reilua lapselle ja ohjaajille, ei tarvitse turhautua "kun yks ei kuuntele", kun tietää mistä kiikastaa.
teen lapsesta silmätikun jo heti kättelyssä. JOS jotain ongelmaa ilmaantuu, voin kyllä kertoa, mistä se johtuu ja mikä konsti auttaa parhaiten (ja toki itsekin otan lapsen puhutteluun).
ole vielä missään tilanteessa kertonut siitä esim. harrastuksissa. Eipä ole haitannut ketään.
Jäin miettimään asiaa, kun haaveilevainen lapseni oli lyhyellä kesäleirillä. Sieltä soitettiin ja oltiin kauhean huolestuneita lapsen taipumuksesta jäädä omiin ajatuksiinsa. Kun selitin puhelimessa asian, niin ohjaajat totesivat että he taisivat ylireagoida ja nou hätä, mutta haluaisivat tietää tällaiset asiat etukäteen.
Lapsi on ollut muillakin leireillä, kerhoissa ja harrastuksissa, eikä tällaista palautetta ole tullut aiemmin mistään. Koulussa ja päiväkodissa asia on tietenkin huomioitu ja lasta tuettu oman toiminnan ohjauksessa. Nähtävästi leirejä ja suhtautumistapoja on monenlaisia. Hyvähän toki on, että huolehditaan. Mietin vain, millainen toimintatapa on minun puoleltani viisainta jatkossa. Joskus on ollut huonojakin kokemuksia siitä, kun on kertonut ohjaajalle lapsen asioista. Lapsen ratsastuksenopettaja ei esimerkiksi mitenkään suostunut huomioimaan sitä, että lapsi oli alkanut pelätä hevosten pillastumista. Kysyin ohjaajalta, voisiko hän antaa lapselle vinkkejä hevosen käsittelyyn ja pelon voittamiseen. Vastaus oli tylynsävyinen: "Sellaista se vain kuule on että joskus pitää mennä omalta mukavuusalueelta pois". Koin että lapsi leimautui hänen silmissään pelkuriksi eikä saanut TUKEA, jota olisi tarvinnut.
ap
harrastuksesta. Yksiselitteistä vastausta ei taida olla.
Itse opetan taidekoulussa ja kyllä aika nopeasti erotan ryhmästä ne erilaiset vaikka vanhemmat ei olisikaan infonneet. Tosin päivätyönä on eritysopetus joten jo ammatin puolesta huomaan erot.
Mielestäni silloin, jos haluaa että ohjaaja jotenkin erityisesti huomioisi lapsen, olisi hyvä siitä kertoa. Esim. jos haluaa lapselta hiukan pidempää keskittymistä työskentelyyn tms.
Viisas ja taitava ohjaaja huomaa erilaiset lapset itsekin ja toisaalta hän ei ota lasta "silmätikuksi" vaikka vanhemmat etukäteen lapsen erilaisuudesta kertoisivatkin.
Sitten on ne toisenlaiset ohjaajat, joista en tiedä kumpi on parempi: kertoako vai ei?
Tuo kertomasi ratsastuksenopettaja ei mielestäni toiminut ollenkaan järkevällä ja asiallisella tavalla. Lastahan olisi nimenomaan pitänyt tukea tuossa "omalta mukavuusalueelta pois menemisessä". Eli olit aivan oikeassa kun pyysit häntä auttamaan lasta voittamaan pelkonsa.