Mistä jäi kiiinni, ettei sinulla ole pykälää vaativampaa koulutusta?

Joillakin aloilla on paljon enemmän tutkijoita.

Hukkasin monta vuotta yliopistolla valmistumatta, kunnes tajusin, että en ole hiukkaakaan kiinnostunut opiskelemastani alasta. Tein täyskäännöksen ja siirryin ammattikorkeaan, josta valmistun vuoden sisällä. Maisteria minusta ei kuitenkaan tule, mutta onnellisempi ihminen.

Mielenterveysongelmista ja ajanpuutteesta. Nämä ei kaikki yhtä aikaa.



- nuorena oli mt-ongelmia ja kyllä laiskuuttakin

- sitten oli vaikea elämäntilanne

- nyt ajanpuutetta, lapsia on niin paljon

kun hain opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Pisteestä tais uupua.

Pääsin kesätöihin osuuskaupalle ja töitä riitti syksyynkin ja sitten tarjottiin sijaisen paikkaa mainososastolla heti perään. Innostuin alasta ja opiskelin oppisopimuksella sitten somistajaksi.Unohtui vanhat haaveet siis matkalla.

Valmistumisen jälkeen muutin miehen perässä toiselle paikkakunnalle ja jatkoin jonkun aikaa somistajan hommia kunnes syntyi lapset. Nuorimmankin lähdettyä kouluun, palasin itsekin koulunpenkille, tarkoitus oli ammattiopiston kautta ammattikorkeaan jatkaa muotoilijaksi mutta perhesyiden takia luovuin tuosta unelmasta. Kaikkea ei voi elämässä saada. Itsellä ei enää voimia riittänyt yhdistää perhe-elämä, oma opiskelu toisella paikkakunnalla ja miehen reissuhommat.

terv FM, joka ei halunnut lisuria ryhtyä pykäämään, vaikka pyydettiin. Yliopistomaailma oli niiiin peestä.

Ai jaa, ei tämä akateemisille ollutkaan. Mutta kyllä minulla voisi olla vaativampi tutkinto ja paremmin palkattu ammatti kuin nyt, jos olisin päässyt sellaista opiseskelemaan...



Mutta kun ei suvussa tai lähipiirissä ollut edes lukion käyneitä, saati akateemisen tutkinnon suorittaneita, niin taustatukea ei tullut mistään. Siksi vaativammat tavoitteet jäivät saavuttamatta.

Ihan omin neuvoin olen onnistunut akateemisen tutkinnon hankkimaan.



Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnot ovat jääneet puuttumaan oman laiskuuden ja aikaansaamattomuuden vuoksi - toistaiseksi.

halusin, joten menin töihin, sitten inttiin ja sitten tapasin mieheni ja muutin toiselle paikkakunnalle, pääsin heti töihin ja sillä tiellä olen. Lapset ovat jo koulussa, joten mulla on kohta aikaa opiskella, eri asia on, kuinka jaksan sitä työn ohessa tehdä. It-alalla olen, toimihenkilönä ja palkkakin ok.

Pääsin yliopistoon suoraan papereilla, mutta en aloittanut opintoja, koska oli se työ ja olin ostanut asunnonkin. Eipä kyllä kaduta, etten sitä tietotekniikkaa opiskellut lisää, olisi ollut varmaan puuduttavan tylsää. Olisi pitänyt vaihtaa kokonaan alaa.

olen luonnontieteiden tohtori ja seuraava etappi olisi yrittää päästä professoriksi, mutta siihen ei enää äly ja voimat riitä.

Mulla on ihan kiva ura ja työ jo nyt, en ymmärrä mitä sillä väikkärillä tekisin. Tai lisurilla, tehdäänköhän niitä edes vielä?

Minulla on alani pt, pidän työstäni, ja palkkani on aivan hyvä. Jatko-opiskelu tarkoittaisi alan vaihtoa, työtehtävien vaihtoa tai vastuun ja työmäärän kasvamista ilman mainittavaa taloudellista hyötyä. Sivistyksen kartuttamiseen on muitakin vaihtoehtoja, eikä minua yksinkertaisesti kiinnosta olla esim. akateeminen pelkän akateemisuuden, ts. muiden arvostuksen takia. Toki voin miettiä asiaa uudestaan jos nykyinen ala alkaisikin tökkimään.

Asuin jo ammattikoulun aikaan omillani, tai siis yhdessä nykyisen mieheni kanssa ja talous ei vaan kestänyt enää opiskelua vaikka kuinka penniä venytettiin ne kolme ammattikouluvuotta..sitten oli miehen lähdettävä inttiin ja mun töihin. Ei ole kyllä haitannut, nyt on ihanat lapset, okt ja kaikki mallillaan mutta silloin harmitti kun muilla, kotona asuvilla kavereilla oli ruoka pöydässä ja katto pään päällä ihan ilmaiseksi. Itsekin olisin mielelläni opiskellut ja asunut kotona jos se olisi ollut mahdollista mutta se lapsuudenkoti meni vähän niinkuin alta ja ainoa vaihtoehto ns.kotona asumiselle olisi ollut muutto toiselle puolelle suomea etäisän luo..joten valitsin nuorena omilleni jäämisen.

jonka jälkeen pari vuotta meni työelämässä. Siinä vaiheessa mietin, mitä muuta voisi tehdä. Päätimme tehdä pari ihanaa lasta ja tässäpä aika monta vuotta on mennä hurahtanut ihan lasten ehdoilla.



Opiskelin hieman lisää vuoden verran ja välillä ihmettelen, että mitä sitten tulevaisuudessa.

Kenties haen yliopistoon sitten kun lapset ovat isompia? Tai sitten lapsia tulee lisää ja kaikki alkaa alusta taas... :)

yliopistoon en päässyt aikanani (enkä kyllä oikeasti lukenut kunnolla pääsykokeisiin). Ei tosin harmita, kun ei loppujen lopuksi olisi ollut mun juttu kuitenkaan (äikän opeksi haaveilin joskus).



Merkonomiopintojen loppusuoralla ei yhtään kiinnostanut hetkeen opiskelu, vaikka mietinkin tradenomiopintoja. Pääsin sitten 90-luvun lopun IT-huumassa töihin, ja sille tielle jäin, ilman alan koulutusta. Työelämä vei mennessään, eikä ehtinyt edes ajatella kouluttautumiksta.



Kohta tuo amk-tutkinnon puuttuminen oikeasti on kuitattu, eli aloitusviestin ongelmaa ei enää sitten ole.

...mutta haaveilin aina tutkinnosta ulkomailla, eräässä huomattavasti omaani maineikkaammassa koulussa, josta olisi ihan takuulla saanut haasteelliselle uralle paremmat lähtökohdat.



En lähtenyt, koska oli monta pienehköä syytä, jotka yhdessä muodostuivat liian suureksi esteeksi:

- olin juuri tavannut elämäni miehen ja halusin samaan kouluun hänen kanssaan (suhde päättyi 6 kuukauden kuluttua),

- arvelin, että en ehkä ole tarpeeksi hyvä jotta pärjäisin tuossa kovassa koulussa (olin oikeassa),

- en keksinyt keinoa rahoittaa opiskelua korkeiden lukukausimaksujen ja elinkustannusten maassa (toisaalta sama raha on palanut siihen, että opiskelin Suomessa useiden ylimääräisten vuosien ajan).

Kiinni mukavuudenhalusta. En jaksa enää puurtaa työn ohessa tutkijana kuten alallani on tapana.

En vain pystynyt sitoutumaan opiskeluun. Olen kuitenkin iloinen, että mulla on edes AMK-tutkinto ja töitä, vaikken nyt maisteri olekaan. Mielenterveysonglmatkin on jo hoidettu pois.

Yläasteeella kiinnosti enemmän kavereiden kanssa hengailu ja ryyppääminen. Pääsin huonoilla papereilla amatsuun koska halusin äkkiä töihin ja pois kotoa. Valmistumisen jälkeen pääsin töihin ja tapasin nykyisen mieheni. Tulin raskaaksi ja nyt 10v jälkeen meillä kaksi lasta. Opiskelin toisenkin alan tässä sivussa mutta pää ei tosiaan riitä mihinkään suurempaan. Nautin tästä elämästä näinkin enkä haikaile mitään "hienompaa". Suunnitelmia minulla silti vielä on ja ne toteutan rahan ja ajan niin salliessa :)

Olen ollut tähän asti tosi tyytyväinen alaani, mutta nyt vuoden verran olen miettinyt, että haluanko oikeasti tehdä tätä loppuikäni. Saa nähdä jos vielä vaihdan alaa, mutta tuskin silti pykälää ylemmäs kouluttaudun.

opiskelu alkoi jo tympiä, eikä mikään ala kiinnostanut niin paljon että olisi vielä jaksanut. Aikuisena sitten olen käynyt lyhempiä koulutuksia suorittamassa.