Onko kukaan tullut raskaaksi vaikka yhdyntä "väärään aikaan"?
Siis jos ei ole ollut yhdynnässä silloin kun on (luullut että olis) ollut ovis?
Kommentit (14)
meillä on siis "varmojen päivien" lapsi, eli todettu kantapään kautta ettei niitä ole
meillä yksi lapsista sai alkunsa kuukautiskierron 5. päivänä. Varmoja päiviä ei ole.
Nyt on 34. rv:llä. Raskaus sai alkunsa kiertopäivänän 7/35 yhdynnästä.
miten on mahdollista että raskaaksi voi tulla vaikka vähän ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa? Mulla on myös kahdelle kaverille käynyt näin, toinen tuli raskaaksi muutamia päiviä ennen kuukautisten alkua yhden illan jutusta, kuukautiset sitten alkoivat kyllä mutta kestivät vain hetken, samaan aikaan kaveri oli jo raskaana. Miksi biologia opettaa että raskaaksi voi tulla vain niinä parina päivänä kun on niin paljon vastakkaisia kokemuksia?
Itse en ole raskautunut koskaan edes rennolla meiningillä että tökitään kun huvittaa vaan raskaaksi tuleminen on vaatinut tarkan ajoituksen ovulaation ajalle.

että vaikka olisi kuinka säännöllinen kierto ovulaatio voi tulla myöhemmin tai aikaisemminkin aina välillä.
Monet myöhässä oleva menkat johtuvat siitä että ovulaatio ollut myöhässä.
Kaverisi tapauksessa varmaankin ovis ollu myöhään, ja vuoto ollut kiinnittymisvuotoa.
sellaisina päivinä raskaaksi ettei pitäisi olla mahdollista. kp30 ja kp45. =)
Hassuinta tässä on että ollaan käytetty varmoja päiviä ehkäisynä yhteensä noin 8v ja onnistuneesti.
Eikö teillä ole seksiä kuin kerran kuukaudessa, jos tiedätte noin tarkkaan sen, milloin olette hedelmöittyneet?
Hoh. Tietäispä niistä. Ne on ne yhteensopivuudet? Itse lipsuin ehkäisystä reippaasti nuorempana monenkin vakikumppanin kanssa ilman mitään seuraamuksia, monta vuotta ilman yhtään raskautta. Nykyisen lapsieni isän kanssa seksiä harvemmin kuin kerran kuussa ja pillerit käytössä ja silti raskaana kaksi kertaa vuodessa. Että olisko aika naksasta, kysyn vaan.
ovulaation aikaan pillu valuvan märkä n. 3vrk!
ja sperma voi elää ainakin 5 pv, joten jos on epäsäännöllinen kierto, niin riskitn ovat isot
miten on mahdollista että raskaaksi voi tulla vaikka vähän ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa? Mulla on myös kahdelle kaverille käynyt näin, toinen tuli raskaaksi muutamia päiviä ennen kuukautisten alkua yhden illan jutusta, kuukautiset sitten alkoivat kyllä mutta kestivät vain hetken, samaan aikaan kaveri oli jo raskaana. Miksi biologia opettaa että raskaaksi voi tulla vain niinä parina päivänä kun on niin paljon vastakkaisia kokemuksia?
Itse en ole raskautunut koskaan edes rennolla meiningillä että tökitään kun huvittaa vaan raskaaksi tuleminen on vaatinut tarkan ajoituksen ovulaation ajalle.
että ovulaation aikaan pikkuhousunsuojatkin (always large) vuotaa yli. onko normaalia?
kamalinta oli se ku luulin ettei puol seittemältä voi tulla raskaaks ! PÖNTTÖ !
Raskaaksi voi tulla ehkäisystä huolimatta, joten ilman ehkäisyä todennäköisyys on jo melko suuri.
Itse raskauduin helposti enkä ovulaatioista edes tiennyt, kun kuukautiskierto vaihteli kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen.