Lue keskustelun säännöt.
AAAARGH! Lapsuuden traumat
10.05.2012 |
nousi taas pintaan, kun perheenjäsen sairastui masennukseen. Miten ihmeessä voi ihminen lapselleen tehdä niin, että lapsi joutuu kasvamaan täysin turvattomassa fyysisen ja erityisen pahan henkisen väkivallan täyttämässä kodissa? Miten? Kehtaavat vielä ylpeillä että ei me erottu vaikka niin oli (ja on) riitaa ja että kun me niin hyvin kasvatettiin lapset... ARGH ARGH ARGH. Oman lapsen syntymän yhteydessä piti käydä kaikki lapsuuden kokemukset läpi ja nyt ilmeisesti uudestaan. Että KIITOS VAAN RAKKAAT VANHEMMAT! Monet asiat oli kyllä hyvinkin ja niistä olen kiitollinen, mutta ei ne korvaudu kun perusilmapiiri oli pelon, vihan, raivon ja itsekeskeisyyden täyttämä.
Kommentit (5)
kohdalta olen päätellyt, että vanhemmat ei ilmeisesti tosiaan tajunneet miltä heidän, erityisesti toisen osapuolen käytös lapsen näkökulmasta vaikuttaa, kun keskittyivät niin paljon omiin ja keskinäisiin ongelmiinsa, ja vieläkin ovat siinä uskossa, että olivat hyviä vanhempia, vaikka jos joku olisi tiennyt millaista meininki on, niin olisi taatusti tehty miljoona lastensuojeluilmoitusta. Nykyisin on ihan hyvät välit kun ovat vanhemmiten muuttuneet, mutta mulla on aina mielessä tavallaan kahdenlaiset vanhemmat, ne milaiset vanhemmat mulla oli lapsena ja millaiset nyt, eikä nuo nykyiset voi poistaa niitä vahinkoja, mitä lapsuuden vanhemmat aiheutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitettavasti ollut vähän sama tilanne. Ollaan siskon kanssa kumpikin aikuisiällä törmätty traumoihimme ja jouduttu niitä käsittelemään. On ollut aikoja että kumpikaan emme em. syistä ole pystyneet/halunnueet muistaa vanhempiamme äitien- ja isänpäivänä. Enimmäkseen välit vanhempiin on kuitenkin ok.
Välillä elättelen kuvitelmia että menen vaatimaan anteeksipyyntöä heiltä...
ihan sama juttu. Nykyisin ihan ok välit ja se tekeekin tästä vaikeampaa, luulisin. Kun on tavallaan antanut anteeksi ja nyt menee kaikki ihan hyvin, mutta kun muistaa sen miten lapsena pelkäsi, niin on vaikea suhtautua. Avautuminen siitä, miten helvettiä elämä oli, ei auttaisi mitään kun mennyttä ei takaisin saa ja vanhemmat ihan tosiaan luulevat olleensa hyviä.
Kakkonen kerrotko tarkemmin missä terapiassa kävit? Luulen että mäkin voisin saada terapiasta apua mutta en tiedä mihin/minkälaiseen hakeutuisin.
t. nelonen
Tällaisiakin äitejä ja isiä on ja niitä pitäisi ihan ruusuilla onnitella. Itselläni on karsea perhe myös ja olen terapian avulla käynyt asiaa läpi. Pikkusen alkaa helpottamaan mutta en pidä yhteyttä.
Jaksamista sinulle.