Kokemuksia brasilialaisesta vahauksesta?
Onko se siis sellanen jossa otetaan ihan kaikki karvat pois? Otetaanko siellä siis alushousutkin pois ja istutaan haarat levällään kosmetologin naaman eteen, vähän niinkuin gynekologilla? Nypitäänkö siellä myös ne isojen häpyhuulien sisäpinnassa olevat hajakarvat? Miten ensikertalaisen iho kestää, jos koko alakerta käsitellään? Itse olen yrittänyt alapäätäni vahata Veetin bikiniliuskoilla, mutta en ole pystynyt kerralla käsittelemään kuin yhden liuskan verran ihoa, koska se sattuu niin paljon.
Kommentit (7)
makaan selälläni pikkuhousut jalassa, toinen jalka suorana ja toista jalkaa koukistan ja levitän sivulle, niin kosmetologi sokeroi sen puolen, sitten sama toisen jalan puolelle. Peppu sokeroidaan niin että makaan kyljelläni alempi jalka suorana ja päällimmäinen jalka koukussa.
Ei satu kamalasti, eikä ensimmäiselläkään kerralla iho reagoinut mitenkään, ei edes punoittanut. Maksaa tosi paljon, mutta on ihan sen arvoistakin.
kosmetologi siirtelee niitä alushousuja aina tarvittaessa, että saa otettua kaikki karvat.
Häpyhuulien sisällä olevista karvoista en tiedä, kun minulla ei niitä ole.
Kaikkea ne kosmetologitkin joutuu leipänsä eteen tekemään. Kynimään haisevia haaroja.
Teetin kerran Kanariall sen ja oli niin tohelo tekijä,että me saman tien toinen häppäri ja pala klitorista. Arvatkaa onko sen jälkeen kiinnostanut. Antaa puskittua vain.
Sokerointi ja vahaus on eri juttuja. Siinä missä vahauksessa voi tosiaan käydä vahinkojakin, kun vaha tarttuu ihoon, niin sokeroinnissa ei voi, kun se ei tartu ihoon. (oikeassa)Sokeroinnissa ei myöskään käytetä kangaslappuja.
vahaa tai sokeria, saa minun puolestani karvat sojottaa kuinka tykkää. Siis tuo edellinen, jolla on asiasta karmea kokemus.
Samalla tavalla olen yrittänyt vahata kuin sinäkin ja on tuskaa :O