Työnantajan toiminta ihmetyttää!!!
Mitä mieltä olette tästä?
Ilmoitin raskaudestani työnantajalle jo todella hyvissä ajoin ja tiedotin äitiysloman ajankohdasta useaan kertaan sekä toiveen, että voisin pitää mahdollisesti kaikki kertyneet lomat ennen äitiysloman alkua... no, työnantaja lupasi ja lupasi että paikkani laitetaan auki mutta mitään ei tapahtunut. Nyt on tilanne, ettei paikkaan ollut hakijoita ja taas kerran työnantaja vain odottaa ja odottaa eikä saa laitettua paikkaa auki uudestaan. Sittenpä työnantaja ilmoitti etten nyt voi pitää kaikkia lomia ennen äitiysloman alkua koska sijaista ei ole ja tulisi liian pitkä aika ennen kuin työlleni tulee jatkaja... Minä tietysti kiltisti että tietenkin aloitan lomat myöhemmin mutta nyt aloin miettimään että miksi helvetissä työnantaja sitten vitkuttelee paikan auki laittamisessa?!? ajatelkaa, edelleenkään paikasta ei ole missään ilmoitusta vaikka lomatoiveeni alkaisi jo parin viikon kuluttua?!? Onko tämä jo tahallista kiusaamista työnantajan puolesta?!? Mitä mieltä olette?!
Kommentit (12)
Ennenkuin alkaa kirjoittamaan mihinkään julkiseen foorumiin mistään asiasta, niin kannattaa ottaa asioista selvää. Tuo lomajuttu on niin päin seinää kuin vain vi olla. Nyt vuosilomalaki käteen ja sieltä katsomaan, miten se loma ansaitaan ja miten se pidetään. Työehtosopimukset valtaosaltaan noudattavat lakia, sillä se on helppo ja yksinkertainen.
Kaiken kruunaa se, että työnantajalla on OIKEUS päättää loman ajankohdasta ja se VOI kuunnella työntekijää, JOS HALUAA.
Jos olo on huono, hae saikkua. Ehdottomasti kannattaa pitää lomat vanhempainvapaiden päätteeksi. Saat olla pitempään kotona = lapsen etu.
"vaan maksavat rahana lomien erääntyessä",
Vuosilomaa ei suorittaa rahana, ei edes vaikka työntekijä siihen suostuisi. Ainoa poikkeus asiaan on työsuhteenpäättyminen, jolloin ansaitut lomapäivät voidaan suorittaa rahana. Sanoo laki.
Työnantajasi käyttää sua hyväkseen.
Työnantajasi käyttää sua hyväkseen.
Tuokin on käynyt mielessä! Olen luonteeltani liian kiltti ja nytkin könkkäsen töissä puolikuntoisena, mutta koska tiedän että vauvalla on kaikki kuitenkin hyvin, yritän sinnitellä töissä koska perusluonne ei ole antanut hakea saikkua! Hitto, miksi minäkään tekisin niin työnantajan eteen kun ei sitäkään kiinosta minun toiveet pätkän vertaa!
-ap-
Miksi ihmeessä haluat lomat ennen äitiyslomaa? Jos et jaksa/pysty olemaan töissä, niin saat sairauslomaa. Näin vuosilomat voi siirtää vanhempainvapaan jälkeen ja voit olla pidempään kotona tai ainakin saat pidempään hieman parempaa palkkaa/ tukea.
Miten nuo lomapäivät sitten, eikö lomia lasketa toukuusta huhtikuuhun?
Talvilomat täytyy pitää ennen huhtikuun loppua, ja sitten toukokuussa alkaa kertymään uutta lomaa (ainakin meidän TESin mukaan).
Eli jos sula rästissä lomapäiviä, niitä olisi pitänyt pitä jo..
Ja uuta lomaa et ole voinut kerryttää vielä?
Tai emt, mutta väärinhän pomosi toimii kuitenkin.
Miten nuo lomapäivät sitten, eikö lomia lasketa toukuusta huhtikuuhun?
Talvilomat täytyy pitää ennen huhtikuun loppua, ja sitten toukokuussa alkaa kertymään uutta lomaa (ainakin meidän TESin mukaan).
Eli jos sula rästissä lomapäiviä, niitä olisi pitänyt pitä jo..
Ja uuta lomaa et ole voinut kerryttää vielä?
Tai emt, mutta väärinhän pomosi toimii kuitenkin.
Tämän vuoden talvilomat olen jo pitännyt aiemmin keväällä, mutta kyse on tämän vuoden kesä- ja talvilomasta (jotka on kerrytetty siis viime vuonna)! Nythän alkaa kertymään taas lomat seuraavalle kaudelle...
alkaa huhtikuusta ja seuraavan maaliskuun loppuun. Ap.lla oletettavasti nyt kesälomat edessä ja toki hän saa ne normaalisti palkallisena pitää. Kaikki työnantajat eivät edes suostu siirtämään lomia seuraavaan lomakauteen vaan maksavat rahana lomien erääntyessä. Ap kerryttää koko äitiysloman- ja vanhempainvapaan ajan uutta lomaa, joidenka pitämisestä vanhempainvapaan jälkeen voi työnantajan kanssa sopia.
takertuisin tähän pykälään minkä nojalla lomat tulee työntekijälle ilmoittaa. Mikä oli se minimi aika ennen loman alkamista.
Sen jälkeen, kun lomat on virallisesti ilmoitettu niin niitä ei saa muuttaa ilman työntekijän suostumusta tai jos työnantaja menee niitä yksipuolisesti rukkaamaan.. on hän velvoitettu korvaamaan työntekijälle kaikki tästä aiheutuneet kulut.. esim. varatut lomamatkat, hotellit yms.
mutta kun työnantaja ei ole vielä hyväksynyt loma-hakemustani juuri tämän vuoksi, perustelee että ensin pitää tietää milloin saadaan sijainen! Voi helvetti, ajatelkaa, eikä edes ilmoita paikkaa missään! Nyt alan ymmärtää, ettei työntekijän toiveet näissä asioissa paina mitään!
-ap-