Lue keskustelun säännöt.
Tämänpäiväinen mielipidekirjoitus vapaaehtoisesta lapsettomuudesta,
19.05.2012 |
mitä ajatuksia herätti? Tämän päivän HS siis kyseessä.
Muutama kohta pisti räikeästi silmään; lapsettomat tekevät työnsä pääsääntöisesti paremmin ja valitus siitä miten lapsista ja lapsiperheistä ei pääse missään eroon, heitä kun on usein jopa ravintoloissakin.
Mitä tällaisen ihmisen päässä oikein liikku? Antaa aika ikävän kuvan vapaaehtoisista lapsettomista lastenvihaajina. Ei kai kukaan muuten voi ärsyyntyä siitä että lapsia nyt vain sattuu näkymään vähän siellä täällä?
Kommentit (139)
Muutama vapaaehtoisesti lapsettomaksi itseään kutsuva kaverini katkaisi välit muhun, kun tulin raskaaksi. Valittivat kuinka olen muuttunut ym. paskaa. En ollut koskaan sanonut etten halua lapsia, he vain olettivat niin, koska ikää alkoi mullakin olla jo riittävästi. Todellisuudessa odotin/etsin sopivaa miestä ja kun sellainen löytyi, tulin hetimiten paksuksi.
Minusta fanaattiset ihmiset ovat kammottavia.
:( itse en ole kokenut välien katkaisemista, mutta yhden kaverin reaktio kyllä tuntui pahalta, kun kerroin raskaudesta... "miksi??" hän sanoi, ja pian kun totesin tämän olevan vielä tosi alkuvaiheessa, eli ei tiedä onko kaikki hyvin, hän kommentoi: "hyvä". Joka kerta kun jonkun reaktio oli "onneksi olkoon" meinasi sen jälkeen tulla ilon kyyneleet.
"Olen tullut siihen tulokseen, että lapsettomat (olivat vapaaehtoisesti lapettomia tai eivät) elävät sen verran itsekeskeistä elämää, että se suvaitsevaisuus erilaisia elämäntilanteita kohtaan muuttuu inhoksi." Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vapaaehtoisesti lapsettomaksi itseään kutsuva kaverini katkaisi välit muhun, kun tulin raskaaksi. Valittivat kuinka olen muuttunut ym. paskaa. En ollut koskaan sanonut etten halua lapsia, he vain olettivat niin, koska ikää alkoi mullakin olla jo riittävästi. Todellisuudessa odotin/etsin sopivaa miestä ja kun sellainen löytyi, tulin hetimiten paksuksi.
Minusta fanaattiset ihmiset ovat kammottavia.
:( itse en ole kokenut välien katkaisemista, mutta yhden kaverin reaktio kyllä tuntui pahalta, kun kerroin raskaudesta... "miksi??" hän sanoi, ja pian kun totesin tämän olevan vielä tosi alkuvaiheessa, eli ei tiedä onko kaikki hyvin, hän kommentoi: "hyvä". Joka kerta kun jonkun reaktio oli "onneksi olkoon" meinasi sen jälkeen tulla ilon kyyneleet.
"Olen tullut siihen tulokseen, että lapsettomat (olivat vapaaehtoisesti lapettomia tai eivät) elävät sen verran itsekeskeistä elämää, että se suvaitsevaisuus erilaisia elämäntilanteita kohtaan muuttuu inhoksi." Juuri näin.
Sulla on vain idiootteja kavereita. Tuskin tuollaisten kommenttien esittäjät olisivat yhtään sen suvaitsevampia tai kohteliaampia vaikka heillä olisi lapsia. Itse sinkkuna ja lapsettomana en koskaan kommentoinut negatiivisesti toisten lapsiasioita. Toistaalta en nyt perheellisenäkään koskaan niitä kommentoi, enkä kommentoi myöskään sinkkujen bilettämistä tai lapsettomuutta.
on eri asia päättää, ettei hanki lapsia ja on vapaaehtoisesti lapseton. Kuin se, ettei hyväksy lapsia tasavertaisiksi ihmisiksi, joilla on yhtä suuri oikeus käydä ravintolassa kuin kirjoittajallakin. Miksi lapsettomalla on suurempi oikeus käydä ravintolassa, kuin lapsella?
Harmi et tärkeästä aiheesta taas saatiin aikaiseksi mielipidekirjoitus, joka tuo velat huonossa valossa esille. Se ettei itse halua lapsia, ei tarkoita, ettei kaikkien lasten pitäisi olla huomaamattomia, aika itsekäs sellaista vaativan ihmisen täytyy olla...
Tuohon itsekkyysasiaan olisin sen verran sanonut, että mielestäni kyllä lapselliset ovat vähintään yhtä itsekkäitä, jos eivät vielä itsekkäämpiä kuin lapsettomat. Se itsekkyys on vain sellaista laajennettua itsekkyyttä, joka käsittää henkilön itsensä sekä hänen lapsensa. Muista ihmisistä ei piitata tuon taivaallista.
mikä se sitten onkin. Mulle jäi jotenkin epäselväksi mitä kirjoittaja halusi sanoa.
Mun mielestä kenenkään ei tarvitse hankkia lapsia, jos ei halua, mutta mitä sitten. Pitäisikö heille varata maailmasta lapsivapaat vyöhykkeet tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon itsekkyysasiaan olisin sen verran sanonut, että mielestäni kyllä lapselliset ovat vähintään yhtä itsekkäitä, jos eivät vielä itsekkäämpiä kuin lapsettomat. Se itsekkyys on vain sellaista laajennettua itsekkyyttä, joka käsittää henkilön itsensä sekä hänen lapsensa. Muista ihmisistä ei piitata tuon taivaallista.
Vaan niitä, joiden mielestä lasten pitää olla huomaamattomia ja mieluummin poissa. Sinä taas kauniisti yleistät itsekkyyden lapsellisiin... Ehkä kannattaa vähän löysentää pipoa ja ajatella kaikkien ihmisten olevan ihmisiä riippumatta iästä ja sukupuolesta.
Olen ulkosuomalainen, jolla on pieniä lapsia, ja juuri viime viikolla pomoni sanoi, että pienten lasten vanhemmat ovat yleensä parhaimpia työntekijöitä, koska he käyttävät ajan tehokkaimmin hyödykseen.
Tuosta olin saanut esimakua jo paljon ennen kuin sain itse lapsia, sillä tiimimme ehdottomasti tehokkain työntekijä oli se äiti, joka työskenteli kolme päivää viikossa. Nyt lasten saannin jälkeen ymmärrän hyvin miksi.
Lapsettomatkaan eivät työpaikallamme ole välttyneet kausiflunssilta sen paremmin kuin muutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomat on tutkitusti onnellisempia. Ei kai se ole keneltäkään pois jos joku haluaa valita onnellisen elämän?
riippuu vissiin mitä tutkimusta tarkastellaan, minä olen nähnyt tutkimuksen, jossa lopputulemana oli, että lapselliset ihmiset ovat onnellisempia. Mutta ihminenhän on itsekäs otus, joten onhan se varmaan onnellista, jos ei tarvi yhtään pätkää pinnistellä kenenkään toisen, kuten nyt esim. oman lapsen eteen ;)
Mua ärsyttää aivan suunnattomasti ainainen vertaus etelä-Eurooppaan, jossa lapsia muka rakastetaan aina ja joka paikassa. Onhan se totta että siellä vieraisiinkin lapsiin suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa, mutta siellä myös vanhemmat osaavat pitää kuria lapsilleen. Ei puhettakaan että 2-vuotias saisi juosta ravintolassa, siitä seuraa tukistus tai läpsäisy.
Vanhemmat saavat itse syyttää itseään siitä, ettei lapsia suvaita Suomessa. Kannattaisi opettaa lapset käyttäytymään tai sitten lapsen ollessa pieni, lähteä pois sellaisesta paikasta, jossa lapsen kiljunta tai juokseminen ei ole sopivaa. Vastasyntynyt on tietysti eri asia, mutta senkin kanssa voi poistua paikalta jos ei lapsi rauhoitu.
Minua ei lähtökohtaisesti ollenkaan ärsytä lapset, mutta huutava lapsi häiritsee aivan yhtä paljon minun ravintolaillallistani kuin vaikkapa liian humalainen aikuinenkin. Jos häiriköivä aikuinen heitetään ulos ravintolasta niin miksei sitten häiriköivää lasta. Tai oikeammin, miksei se lapsen vanhempi tajua lähteä pois lapsen kanssa hetkeksi ja palata kun lapsi on rauhoittunut.
Jos kerrankin pääsee rauhassa jonnekin ilman omia lapsia niin todella toivoisi saavansa olla rauhassa.
Toinen mikä ärsyttää on se, että aina sanotaan että lapsettomat on itsekkäitä minäminä-ihmisiä, mutta aivan tavallahan ne huutavan lapsensa kanssa häiriköivät ovat itsekkäitä. Eivät ollenkaan ajattele muiden hyvinvointia, vaan tärkeintä on että se oma mussukka saa toteuttaa itseään.
Kiinnostavia kommentteja!
Ainakin toistaiseksi pysytty asiassa, mikä tällä palstalla harvinaista. Itse en vain ymmärrä miksi aina näissä lapsettomuus ketjuissa, siis sellaisissa joissa nainen on _vaapaaehtoisesti_ lapseton, ei vain voida käsittää että ilman niitä lapsiakin voi olla onnellinen. Vaikka itse ei olisi ollut lapsettomana onnellinen, ei se tarkoita sitä etteikö joku muu voisi olla.
Ymmärrän sen, millainen tuska lapsettomuus on, jos se ei ole toivottu! Mikään ei varmasti ole lähes yhtä kauheaa!
Ja miksi joku ei voisi helliä koiraansa? Toiselle koira on tärkeä, toiselle lapsi, joku puhuu autoista, joku työstään, kaikilla joku josta riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka jos jollain olisi mielenkiintoa kuunnella.
Itse onnittelen lapsen saaneita koska se vain kuuluu asiaan eli on pakko onnitella, oikeasti minua ei voisi vähempää kiinnostaa, enkä ilotse asiasta, koska se ei vaikuta omaan elämääni millään tavalla. Elämät on siinä kohdassa jo niin erilaisia kun toinen saa lapsia.
Ja tosiaan, jossain olisi ihana olla ilman humalaisia aikuisia tai huutavia lapsia, mutta se tuntuu olevan mahdottomuus. Miksi meidän "kunnolla käyttäytyvien" täytyy joka paikassa sietää melua joko humalaisten tai lasten suusta?
Joo kaikki me ollaan oltu lapsia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi sietää lapsia yhteiskunnassa, haluaisivat varmaan mielellään olla viimeisiä maapallon ihmisiä.
Jos heidän toiveensa toteutuisi, eikä kukaan saisi enää koskaan lapsia, voisi heidän tulevaisuutensa olla melko ankea. Nuorena varmaan olisi ihan kivaa, elää ilman häiriötekijöitä.
Mutta siinä vaiheessa kun nuorimmat elossa olevat ihmiset olisivat +60 v, voisi moni asia tuottaa ongelmia.
Olisivat iloisia että niitäkin riittää jotka lapsia tähän maailmaan tekevät.
Olen ulkosuomalainen, jolla on pieniä lapsia, ja juuri viime viikolla pomoni sanoi, että pienten lasten vanhemmat ovat yleensä parhaimpia työntekijöitä, koska he käyttävät ajan tehokkaimmin hyödykseen. Tuosta olin saanut esimakua jo paljon ennen kuin sain itse lapsia, sillä tiimimme ehdottomasti tehokkain työntekijä oli se äiti, joka työskenteli kolme päivää viikossa. Nyt lasten saannin jälkeen ymmärrän hyvin miksi. Lapsettomatkaan eivät työpaikallamme ole välttyneet kausiflunssilta sen paremmin kuin muutkaan.
kun työskentelin aikuiskouluttajana.
Pienten lasten vanhemmat olivat opiskelijoina tehokkaimpia. He tekivät työnsä huolella ja menestyivät opinnoissaan parhaiten.
He eivät jättäneet tehtäviä tekemättä siksi 'kun ne oli tylsiä' tai 'kun ei vaan jaksanu'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ärsyttää aivan suunnattomasti ainainen vertaus etelä-Eurooppaan, jossa lapsia muka rakastetaan aina ja joka paikassa. Onhan se totta että siellä vieraisiinkin lapsiin suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa, mutta siellä myös vanhemmat osaavat pitää kuria lapsilleen. Ei puhettakaan että 2-vuotias saisi juosta ravintolassa, siitä seuraa tukistus tai läpsäisy.
Vanhemmat saavat itse syyttää itseään siitä, ettei lapsia suvaita Suomessa. Kannattaisi opettaa lapset käyttäytymään tai sitten lapsen ollessa pieni, lähteä pois sellaisesta paikasta, jossa lapsen kiljunta tai juokseminen ei ole sopivaa. Vastasyntynyt on tietysti eri asia, mutta senkin kanssa voi poistua paikalta jos ei lapsi rauhoitu.
Minua ei lähtökohtaisesti ollenkaan ärsytä lapset, mutta huutava lapsi häiritsee aivan yhtä paljon minun ravintolaillallistani kuin vaikkapa liian humalainen aikuinenkin. Jos häiriköivä aikuinen heitetään ulos ravintolasta niin miksei sitten häiriköivää lasta. Tai oikeammin, miksei se lapsen vanhempi tajua lähteä pois lapsen kanssa hetkeksi ja palata kun lapsi on rauhoittunut.
Jos kerrankin pääsee rauhassa jonnekin ilman omia lapsia niin todella toivoisi saavansa olla rauhassa.
Toinen mikä ärsyttää on se, että aina sanotaan että lapsettomat on itsekkäitä minäminä-ihmisiä, mutta aivan tavallahan ne huutavan lapsensa kanssa häiriköivät ovat itsekkäitä. Eivät ollenkaan ajattele muiden hyvinvointia, vaan tärkeintä on että se oma mussukka saa toteuttaa itseään.
Kiinnostavia kommentteja!
Ainakin toistaiseksi pysytty asiassa, mikä tällä palstalla harvinaista. Itse en vain ymmärrä miksi aina näissä lapsettomuus ketjuissa, siis sellaisissa joissa nainen on _vaapaaehtoisesti_ lapseton, ei vain voida käsittää että ilman niitä lapsiakin voi olla onnellinen. Vaikka itse ei olisi ollut lapsettomana onnellinen, ei se tarkoita sitä etteikö joku muu voisi olla.
Ymmärrän sen, millainen tuska lapsettomuus on, jos se ei ole toivottu! Mikään ei varmasti ole lähes yhtä kauheaa!Ja miksi joku ei voisi helliä koiraansa? Toiselle koira on tärkeä, toiselle lapsi, joku puhuu autoista, joku työstään, kaikilla joku josta riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka jos jollain olisi mielenkiintoa kuunnella.
Itse onnittelen lapsen saaneita koska se vain kuuluu asiaan eli on pakko onnitella, oikeasti minua ei voisi vähempää kiinnostaa, enkä ilotse asiasta, koska se ei vaikuta omaan elämääni millään tavalla. Elämät on siinä kohdassa jo niin erilaisia kun toinen saa lapsia.
Ja tosiaan, jossain olisi ihana olla ilman humalaisia aikuisia tai huutavia lapsia, mutta se tuntuu olevan mahdottomuus. Miksi meidän "kunnolla käyttäytyvien" täytyy joka paikassa sietää melua joko humalaisten tai lasten suusta?
Joo kaikki me ollaan oltu lapsia....
ei uskota että joku voisi olla onnellinen lapsettomana? TOtta kai voi olla, olisin varmasti itsekin.
Yleensä ne keskustelut, joissa tuollainen kanta tulee esiin, on vastauksia kysymyksiin "mitä muka menetän, jos en tee lapsia tms." Ja yleensä fanaattisimmin tuohon onnellisuusasiaan suhtautuu ne, jotka ovat itse olleet vapaaehtoisesti lapsettomia ja sitten kuitenkin tehneet sen lapsen. Mä kerron aina vain oman tarinani ja näkemykseni, millaista mun elämäni oli ennen ja jälkeen lapsien.
TUotakaan mä en ymmärrä, että miksei toisen onnesta voisi ilahtua? Mikä on suomalaisella pielessä kun on niin vaikeaa kohdata oikeasti ympärillä olevia ihmisiä? Joo, rajansa kaikella, mutta kuten olen jo aiemmin sanonut, kaikkein halvinta ja hyödyllisintä mt-työtä on se, että osoitamme kiinnostusta lähimmäistemme elämään, ja näille tärkeisiin asioihin, olipa se sitten kissa tai koira tai lapsi tai mummo. Ei se tarkoita, että pitäisi ikinä näitä edes kohdata, mutta jos joskus malttaa kysyä että mitäs sille teidän Liisalle kuuluu tai joko se murren jalka on parantunut - se on jo ihan tarpeeksi. Eikä vaadi paljoa.
Ja tuohon " kunnolla käyttäytyvien" ongelmaan, joka paikassa on aina se huonoiten käyttäytyvä hahmo. Jos ottaa asiakseen ärsyyntyä aina ja kaikkialla jostain, niin kyllä sieltä se ärsyttävä löytyy, joku nauraa liian lujaa, jollain seurueella on aivan liian hauskaa ja kovaäänistä juttelua, joku riitelee nurkkapöydässä jne.
Elä ja anna toisten elää.
kunhan ette sitten ole vaatimassa rahallista tukea yhteiskunnalta vielä enemmän. Miksi tehdä monta lasta jos niitä ei ole varaa itse elättää.
Lapsiakin voi tehdä kohtuudella, eikä tarvitse tehdä montaa,ainoastaan sen verran että jokainen saa pienenä tarvitsemansa huomion ja sen verran,ettei sitten valiteta kun rahat on loppu ja yhteiskunta ei auta vaikka on monta lastakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsettomuudessa piilee sellainen paradoksi, ettei lapseton ihminen voi ikinä tietää mistä kaikesta jää paitsi, kun ei ole omaa lasta. Ja sitä on aivan turha ulkopuolisen yrittää sille lapsettomalle kertoa, ei se sitä voi ymmärtää, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Lisäksi nämä lapsettomat ei ymmärrä, että se oma lapsi on aivan totaalisesti eri asia kuin se ravintolassa öykkäävä kauhukakaralta vaikuttava lapsi, joka on myös omille vanhemmilleen rakas, sillä vaan sattui olemaan huono päivä ;) Tämän voivat varmaan kaikki vanhemmat allekirjoittaa.
Minä ennätin jo tehdä vakaan päätöksen, etten hanki ikinä yhtään lasta, että olen vapaaehtoisesti lapseton. Inhosin juuri niitä möykkääviä ja kuolaavia kakaroita ja ajattelin, ettei IKINÄ. Sitten tapasin aivan ihanan miehen ja vähän yli kolmen kympin mieli alkoi muuttua. Ensimäisen lapsen syntymä oli mulle aivan maailmoja mullistava kokemus, olkoonkin, että olin hormoonipöllyssä. Leijailin aivan euforisessa tilassa kuin vastarakastuneena ja ihmettelin, miten olin tähän asti voinut elää ilman omaa lasta :D Nyt niitä murusia on jo kolme ja kyllä, olen onnellinen äitinä. Ehkä tää vaan sitteki sopii mulle!
kunhan ette sitten ole vaatimassa rahallista tukea yhteiskunnalta vielä enemmän. Miksi tehdä monta lasta jos niitä ei ole varaa itse elättää.
Lapsiakin voi tehdä kohtuudella, eikä tarvitse tehdä montaa,ainoastaan sen verran että jokainen saa pienenä tarvitsemansa huomion ja sen verran,ettei sitten valiteta kun rahat on loppu ja yhteiskunta ei auta vaikka on monta lastakin.
että sinä tiedät, miten toisten ihmisten pitää perhesuunnittelunsa hoitaa ;) Olenkin huomannut, että lapsettomat ovat parhaita neuvomaan, miten lapsellisten tulisi elää.
Mä tiedän kuinka ärsyttävältä tämä kuulostaa, mutta vanhemmuus on sellainen asia, josta lapsettomat eivät tiedä mitään. Sen näkee hyvin niissä plus- ja miinuslistoissa, joita ne tekee osoittaakseen, miksi lapsettomuus on parempi vaihtoehto. Todellisuudessa rakkaus omaa lasta kohtaan on niin suuri, että listalla voi pyyhkiä perseensä.
sanotaan vaikkapa somaleista, niin luuletteko että menisi läpi?
Miksi niillä somaleilla on oikeys tulla pilaamaan ravintolaelämykseni, keskustelevat kovaäänisesti omalla kielellään ja käyttäytyvätkin ehkä erilailla kuin valtaväestö. Ja huom! tämä oli nyt vain keksitty esimerkki, ei oma mielipiteeni!!! Tai entä vanhukset? Voinko kirjoittaa hesariin, että tärisevä ja ryppynaamainen mummo pilasi ateriointini ihan vain läsnäolollaan?
Eihän tuollaista paskaa edes julkaistaisi. Lapsiviha on meillä kuitenkin ilmeisen sallittua, sen näkee monesti jo ihmisten naamoista kun katsovat pieniä lapsia. Itsekin olen saanut muutamia vihamielisiä kommentteja täysin tuntemattomilta aikuisilta kun olen liikkunut lasten kanssa. Tilanteet missä näitä kommentteja on tullut, ovat olleet aivan normaalia keskustelua ja olemista, ei mitään itkupotkuraivareita tms.
Itsen olen sitä mieltä, että henkisesti tasapainoinen aikuinen ei saa tuollaisia negatiivisia väreitä yhdestä tietystä ikäryhmästä tms.
Tämä huomasin jo opiskeluaikana, kun lapselliset opiskelijat valmistui hurjaa tahtia verrattuna meihin lapsettomiin. Heillä oli selkeä rytmi elämässä ja etenivät tehokkaasti eteenpäin. Saman huomasin, kun menin toistamiseen opiskelemaan. Kahdesta pienestä lapsesta huolimatta suoritin puolet enemmän kursseja kuin "kiireiset" lapsettomat. Ajankäyttö on niin tehokasta nykyään.
Surullista on että näitä ihmisiä jotka eivät lapsista pidä tuntuu olevan kasvava määrä. Melko varmasti heistä ei olla myöskään lapsena erityisesti pidetty.Ehkä hoidettu siellä täällä että vanhemmat saisivat itseään toteuttaa.Nätä kolean lapsuuden viettäneitä lapsia on varmasti Suomessa myös kasvava määrä ja varmaa on että tämä johtaa haluttomuuteen hankkia lapsia, kuten on jo käynyt Japanissa jossa naiset viettävät suurimman osa ajastaan työn tai omien harrastusten parissa.Hiljattain Japanissa julkaistu tutkimus kertoo myös että 30% alle 25 vuotiaista miehistä eivät halua suhdetta naiseen eivätkä ole kiinnostuneita seksistä. Naiset taas eivät ole kiinnostuneita lasten saannista ja viihtyvät hyvin työnsä ja harrastustensa parissa. Ollaanko mekin menossa samaan suuntaan?
Itsekin olen nähnyt jonkun tutkimuksen, jossa todettiin, että aikuisten onnellisuudessa tapahtuu selvä notkahdus pikkulapsivuosien kohdalla. Onnellisuus kasvaa siitä sitten pikkuhiljaa, ja jos oikein muistan, on huipussaan lasten muutettua pois kotoa :D Lapsettomilla tällaista notkahdusta ei tapahdu.
Mutta sellaista mietin, että kun tällaista kyselytutkimusta tehdään, niin kysytäänköhän tuosta onnellisuudesta ennen vai jälkeen perheenperustamiseen liittyvien kysymysten? Eli kysytäänkö ensin kaikkea perhetilanteeseen liittyvää ja lopuksi, että "oletko onnellinen?" Jos järjestys on tämä, voi hyvinkin käydä siten, miten joku muukin täällä spekuloi: lapsettomat vakuuttavat (itselleen ja tutkijalle) onnellisuuttaan, kun taan pienten lasten vanhemmat muistavat väsymyksensä tai taistelut uhmaikäisen kanssa ja vastaavat varovasti jotain keskiväliltä asteikkoa.