Miksi kuvitellaan, että lapsi ei saa näyttää tunteitaan jos raivoaminen

"Anteeksi äiti mutta minua harmittaa nyt se,että olisin halunnut laittaa päälleni pihavaatteet. En halua siistiä merkkitakkia,enkä pukeutua prinsessaksi. Haluan rymytä pihalla kuralätäköissä muiden pihan lasten kanssa,enkä lähteä kauppaan."

Aamulla samainen lapsi sanoo äidilleen iloisesti:"Haluaisin jäädä kotiin sinun ja vauvan kanssa. Minä en jaksa kuunnella muiden lasten kiljumista joka päivä aamusta iltaan. Pelkään ettei kukaan hae minua iltapäivällä."

illalla lapsi sanoo äidille:"Haluan leikkiä kanssasi. Haluan että luet minulle ja pidät minua sylissä. Sinä et katso minuun päin ja käsket vain nukkumaan. Minä en tänäänkään saanut sinulta huomiota. Tunnen oloni turvattomaksi kun en tiedä haluatko enää minua."

Ainakin pienenä.

Sulla on outo mielipide! Kuulostaa siltä että sun on pitänyt opetella patoutamaan tunteitasi, surullista!!

käsitellä niitä tunteita järkevämmin,se kehitys on vielä kesken.

eli siis munkin pitäisi käskeä meidän kolmevuotiaan raivottaren kuvailla tunteitaan sanallisesti sivistyneeseen ja kunnioittavaan sävyyn huutoitkuraivareiden tilaan...



Lapsi, niin pieni kuin isompikin, vasta opettelee tunteidensa ilmaisemista ja säätelyä. Musta olisi suorastaan henkistä väkivaltaa kieltää varsinkin pieneltä lapselta raivoaminen.

Joskus elämässä -aikuisten oikeasti- tulee todella pirullisia, kipeitä ja kiperiä tilanteita eteen. Silloin ei auta yltiöpäinen 'hyvä kasvatus' eikä mikään muukaan villasukkahyssyttely!



Miten pakenet raiskaajan kynsistä?

Miten pidät puoliasi kun henkesi on uhattu? Nämä kuitenkin vain ääriesimerkkejä...

Jos suurin itkun aihe elämässä on ollut kynnen katkeaminen, niin voi voi. RAIVO on alkukantaista ja sille on syynsä. Joskus ei yksinkertaisesti selviä muulla keinolla!

käyttää psyykelääkkeitä eikä heillä ei ole kokemusta ns. normaalista elämästä lainkaan. Siksi me lapsemme kasvattaneet joudumme jatkuvasti kaupassa, bussissa, jopa kirkossa ja etenkin erilaisissa juhlissa sietämään sitä, miten palstamammojen lapset näyttävät tunteitaan raivoamalla. Heille on opetettu, että niin pitää toimia eli jos ei saa kakkua, pitää huutaa niin kauan, että sitä annetaan. Vanhempiensa kasvattama lapsi tajuaa, että kakkua ei voi vielä saada, mutta kohta sitä saa ja malttaa odottaa. Hän voi luottaa siihen, että lupaus pidetään toisin kuin raivolapsi, jolla on tuuliviirivanhemmat.



Jostain syystä suku ei ihaile tunteitaan avoimesti näyttävää kirkujaa. Outoa, siinähän lapsi vain toteuttaa itseään eikä lannistettuna väritä värityskirjaa.

Joskus elämässä -aikuisten oikeasti- tulee todella pirullisia, kipeitä ja kiperiä tilanteita eteen. Silloin ei auta yltiöpäinen 'hyvä kasvatus' eikä mikään muukaan villasukkahyssyttely! Miten pakenet raiskaajan kynsistä? Miten pidät puoliasi kun henkesi on uhattu? Nämä kuitenkin vain ääriesimerkkejä... Jos suurin itkun aihe elämässä on ollut kynnen katkeaminen, niin voi voi. RAIVO on alkukantaista ja sille on syynsä. Joskus ei yksinkertaisesti selviä muulla keinolla!

kysymykseesi: Pieni lapsi ei vielä osaa sanoittaa tunteitaan vaan paha olo purkautuu "huonona käytöksenä" (apua, ovatko kaikki syntyessään huonokäytöksisiä?).

eivätkä näytä mitään muitakaan tunteita tai tuntemuksia. Sen sijaan he ovat äärimmäisen tylsiä äidin pikkutyttöjä vielä aikuisinakin. Heille riittää perustoimeentulo, perusasiat, ei mitään kunnianhimoa mihinkään. Jutut ovat tyyliin anttilan kuvasto ja ostin auton, pesin ikkunat, jee. Kaikki jutut aina samoja vuodesta toiseen.

Harmaantukaa siveyden sipulit rauhassa. Olette valovuosien päässä meistä jotka toteutamme itseämme miten huvittaa ja milloin huvittaa. Muistakaa ehdottomasti pyyhkiä pölyt ja testamentatkaa rättinne eteenpäin.

käyttää psyykelääkkeitä eikä heillä ei ole kokemusta ns. normaalista elämästä lainkaan. Siksi me lapsemme kasvattaneet joudumme jatkuvasti kaupassa, bussissa, jopa kirkossa ja etenkin erilaisissa juhlissa sietämään sitä, miten palstamammojen lapset näyttävät tunteitaan raivoamalla. Heille on opetettu, että niin pitää toimia eli jos ei saa kakkua, pitää huutaa niin kauan, että sitä annetaan. Vanhempiensa kasvattama lapsi tajuaa, että kakkua ei voi vielä saada, mutta kohta sitä saa ja malttaa odottaa. Hän voi luottaa siihen, että lupaus pidetään toisin kuin raivolapsi, jolla on tuuliviirivanhemmat.

Jostain syystä suku ei ihaile tunteitaan avoimesti näyttävää kirkujaa. Outoa, siinähän lapsi vain toteuttaa itseään eikä lannistettuna väritä värityskirjaa.

Joillakin ihmisillä on vain niin rajoittunut tunnerekisteri, etteivät he erota esim. uhmakiukkua ja raivoa toisistaan... Ja käyttäytyvät itsekin aikuisina luultavasti kuin raivopäät, koska heillä on "oikeus osoittaa tunteensa". :) Eletään me tasapainoisemmin ja annetaan lasten purkaa kiukkunsa terveemmällä tavalla, saivartelijoista viis. :)

eivätkä näytä mitään muitakaan tunteita tai tuntemuksia. Sen sijaan he ovat äärimmäisen tylsiä äidin pikkutyttöjä vielä aikuisinakin. Heille riittää perustoimeentulo, perusasiat, ei mitään kunnianhimoa mihinkään. Jutut ovat tyyliin anttilan kuvasto ja ostin auton, pesin ikkunat, jee. Kaikki jutut aina samoja vuodesta toiseen. Harmaantukaa siveyden sipulit rauhassa. Olette valovuosien päässä meistä jotka toteutamme itseämme miten huvittaa ja milloin huvittaa. Muistakaa ehdottomasti pyyhkiä pölyt ja testamentatkaa rättinne eteenpäin.

käyttää psyykelääkkeitä eikä heillä ei ole kokemusta ns. normaalista elämästä lainkaan. Siksi me lapsemme kasvattaneet joudumme jatkuvasti kaupassa, bussissa, jopa kirkossa ja etenkin erilaisissa juhlissa sietämään sitä, miten palstamammojen lapset näyttävät tunteitaan raivoamalla. Heille on opetettu, että niin pitää toimia eli jos ei saa kakkua, pitää huutaa niin kauan, että sitä annetaan. Vanhempiensa kasvattama lapsi tajuaa, että kakkua ei voi vielä saada, mutta kohta sitä saa ja malttaa odottaa. Hän voi luottaa siihen, että lupaus pidetään toisin kuin raivolapsi, jolla on tuuliviirivanhemmat. Jostain syystä suku ei ihaile tunteitaan avoimesti näyttävää kirkujaa. Outoa, siinähän lapsi vain toteuttaa itseään eikä lannistettuna väritä värityskirjaa.

miettien, miksi sinun pitää myydä itseäsi netissä kokeaksesi olevasi elossa.

:DDD

Ottaako päähän, ottaako? :DDD

eivätkä näytä mitään muitakaan tunteita tai tuntemuksia. Sen sijaan he ovat äärimmäisen tylsiä äidin pikkutyttöjä vielä aikuisinakin. Heille riittää perustoimeentulo, perusasiat, ei mitään kunnianhimoa mihinkään. Jutut ovat tyyliin anttilan kuvasto ja ostin auton, pesin ikkunat, jee. Kaikki jutut aina samoja vuodesta toiseen. Harmaantukaa siveyden sipulit rauhassa. Olette valovuosien päässä meistä jotka toteutamme itseämme miten huvittaa ja milloin huvittaa. Muistakaa ehdottomasti pyyhkiä pölyt ja testamentatkaa rättinne eteenpäin.

käyttää psyykelääkkeitä eikä heillä ei ole kokemusta ns. normaalista elämästä lainkaan. Siksi me lapsemme kasvattaneet joudumme jatkuvasti kaupassa, bussissa, jopa kirkossa ja etenkin erilaisissa juhlissa sietämään sitä, miten palstamammojen lapset näyttävät tunteitaan raivoamalla. Heille on opetettu, että niin pitää toimia eli jos ei saa kakkua, pitää huutaa niin kauan, että sitä annetaan. Vanhempiensa kasvattama lapsi tajuaa, että kakkua ei voi vielä saada, mutta kohta sitä saa ja malttaa odottaa. Hän voi luottaa siihen, että lupaus pidetään toisin kuin raivolapsi, jolla on tuuliviirivanhemmat. Jostain syystä suku ei ihaile tunteitaan avoimesti näyttävää kirkujaa. Outoa, siinähän lapsi vain toteuttaa itseään eikä lannistettuna väritä värityskirjaa.

miettien, miksi sinun pitää myydä itseäsi netissä kokeaksesi olevasi elossa.

on kiellettyä? Raivoaminen ei ole tunteiden näyttämistä vaan huonoa käytöstä.

Jokainen voi perheessä paremmin kun kukaan ei raivoa. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että aina pitää olaa kiltti eikä saa olla eri mieltä.

jos tunteille on vain yksi näyttämistapa: aina pitää keskustella hillitysti tyyliin "Nyt minusta tuntuu, että olen hiukan vihainen". Ei lapselta voi vielä odottaa sellaista. Minusta vahingollisempaa kuin pieni räyhäys on se, että lapsi oppii että on negatiivisia tunteita ja positiivisia tunteita. Kun oikeasti pitäisi opettaa että tunteet ovat tärkeitä tienviittoja omaan kokemukseen ja niitä ei saa ignoorata.

Ihmisillä on erilainen temperamentti, toinen lapsi kuiskaa asiansa ja toinen huutaa hermostuessaan. Ääripäitä voi sitten kasvatuksella kitkeä mutta ei saa paheksua voimakkaammin ilmaisevaa lasta.

:DDD

Ottaako päähän, ottaako? :DDD

eivätkä näytä mitään muitakaan tunteita tai tuntemuksia. Sen sijaan he ovat äärimmäisen tylsiä äidin pikkutyttöjä vielä aikuisinakin. Heille riittää perustoimeentulo, perusasiat, ei mitään kunnianhimoa mihinkään. Jutut ovat tyyliin anttilan kuvasto ja ostin auton, pesin ikkunat, jee. Kaikki jutut aina samoja vuodesta toiseen. Harmaantukaa siveyden sipulit rauhassa. Olette valovuosien päässä meistä jotka toteutamme itseämme miten huvittaa ja milloin huvittaa. Muistakaa ehdottomasti pyyhkiä pölyt ja testamentatkaa rättinne eteenpäin.

käyttää psyykelääkkeitä eikä heillä ei ole kokemusta ns. normaalista elämästä lainkaan. Siksi me lapsemme kasvattaneet joudumme jatkuvasti kaupassa, bussissa, jopa kirkossa ja etenkin erilaisissa juhlissa sietämään sitä, miten palstamammojen lapset näyttävät tunteitaan raivoamalla. Heille on opetettu, että niin pitää toimia eli jos ei saa kakkua, pitää huutaa niin kauan, että sitä annetaan. Vanhempiensa kasvattama lapsi tajuaa, että kakkua ei voi vielä saada, mutta kohta sitä saa ja malttaa odottaa. Hän voi luottaa siihen, että lupaus pidetään toisin kuin raivolapsi, jolla on tuuliviirivanhemmat. Jostain syystä suku ei ihaile tunteitaan avoimesti näyttävää kirkujaa. Outoa, siinähän lapsi vain toteuttaa itseään eikä lannistettuna väritä värityskirjaa.

miettien, miksi sinun pitää myydä itseäsi netissä kokeaksesi olevasi elossa.

Mulle ihan ohikulkijana ei vielä tullut selväksi mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

Tai miksi niitä tasaisen rauhallisia anopin tyttäriä pitäisi halveksua?

Enkä sitä, miten sä "toteutat itseäsi" missä ja milloin vaan huvittaa.

Anna pari esimerkkiä, jooko?

Mä olen itse varsin impulsiivinen ihminen, ja ollutkin varsinainen räyhäke. Olen kuitenkin opetellut siitä pois, koska mielestäni perheeni ansaitsee parempaa kuin tuulella käyvän äidin. Ja onneksi olen valinnut ammatin, jossa pystyn päästelemään oikein kunnolla menemään, joten senkin kautta saan toteuttaa itseäni ja tempperamenttiani.

Mutta mä ainakin olen kateellinen niille ihmisille, jotka osaavat olla tyytyväisiä vähään, eivätkä räiskähtele joka suuntaan miten sattuu.