koiravauva
minulle on tulossa ensiviikolla pieni koiravauva, 2kk ikäinen:)
kysymykseni olisi, että mitä muuta voisin pikkuiselle syöttää, että kasvaisi normaalisti ja saisi riittävät ravinteet? pentunapusethan on toki hyvä, ja aion tietenkin niitäkin syöttää, mutta saako pentu niistä kaikkia tarvittavat ravinteet, en haluaisi riskeerata hänen kasvuaan ja muuta kehitystä:)
Kommentit (9)
Hill`s:n penturuokaa! Tai siis kaikkia ruokia, mutta kun pentu on kyseessä. :) Riittää nappuloina ihan pelkästään, kaikki ravintoaineet mukana. Kasvattaja suositteli niitä muutama vuosi sitten, kun koira ostettiin. Vieläkin käytössä, ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä!
kasvattaja suosittelee sulle sitä samaa ruokaa mitä on antanut pennuille jo aiemmin, ihan siksi ettei pennun vatsa mene sekaisin. Mutta voit aika nopeasti vaihtaa merkin sellaiseen, mikä itsellesi sopii parhaiten. Koiranruuissa ei eviran tutkimusten mukaan ole mitään oleellista eroa.
Kannattaa varautua pennun tuloon tekemällä pakkaseen riisin ja keitetyn kanan sekoitusta. Jos ja kun pennulla menee stressitä vatsa sekaisin, voit sulattaa tuota seosta. Se rauhoittaa pennun vatsan nopeasti. Sitä kannattaa muutenkin pitää aina pakkasessa, sillä pienet pennut saavat helposti vatsansa löysälle varsinkin kun maa alkaa sulaa ja paljastaa kaikenlaista puoliksi lahonnutta, mielenkiintoista purtavaa.
Pelkillä nappuloilla elävät koirat eivät välttämättä saa riittävästi eläinrasvaa. Iho-oireita sekä korva-ja silmätulehduksia voi ehkäistä antamalla koiralle pari kertaa viikossa ihan ehtaa läskiä tai rasvaista lihaa. Eläinrasvat pitävät koiran limakalvot hyvässä kunnossa.
Onnea koiranpennusta! :)
Me koiraihmisethän ollaan aina ja kaikki oikeassa joka-asiassa.
Lähde siitä, että kuuntelet kasvattajaa ja senjälkeen luota itseesi. Seuraa sitä koiraa ja eritoten sen jätöksiä, sillä selviää jo paljon. Onko paska hyvää, eli normi kostea,hyvän ruskea kiinteä pötkylä? Kyllä se kasa kertoo sulle paljon kunhan perehdyt siihen.
Muistuttaisin, että lemmikkiruokateollisuus on yksi nopeiten kasvavista teollisuudenaloista tällä hetkellä. Siksi myös eri merkkien markkinointi on aktiivista, joskus suorastaan aggressiivista. Koiran täysravinto on oikeastaan vain rehua, joka on pakattu nättiin pussiin, oli se sitten tehtu USA:ssa ja rahdattu tänne kalliilla hinnalla, tai tehty vaikkapa rehuraision tehtailla.
Jos ap alat saada kovastikin neuvoja eri merkeistä, ja varsinkin jos sulle aletaan haukkumaan toisia koiranruokamerkkejä ja väittämään, että ne aiheuttavat lemmikin sairastumista tms. niin silloin pitää hälytyksellojen soida. Aina kannattaa miettiä, ihan realistisesti, mitä hyötyä joku ihminen saa tietyn merkin promoamisesta. Yleensä siellä takana on joku hyötysuhde.
Jostain koiralle kalsiumia. Piimä ja raejuusto on hyviä. Ei maitoa tai jugurttia missään nimessä. Meidän heikkovatsainen koira ainakin vaatii tuon päivittäisen piimäannoksen, ilmeisesti tasapainottaa vatsaa myös.
Toivottavasti se on jotakin laadukasta kuivamuonaa. Piimää kannattaa antaa myös.
Pennusta asti kannattaa antaa naudan mahaa, raakana. Suoliston bakteerikannan takia. Sekä raakaa lihaa ja raakoja luita.
Se mitä ei varsinkaan kannata antaa on vehnä, koisokasvit eli peruna ja tomaatti, kypsennetyt luut
Muistuttaisin, että lemmikkiruokateollisuus on yksi nopeiten kasvavista teollisuudenaloista tällä hetkellä. Siksi myös eri merkkien markkinointi on aktiivista, joskus suorastaan aggressiivista. Koiran täysravinto on oikeastaan vain rehua, joka on pakattu nättiin pussiin, oli se sitten tehtu USA:ssa ja rahdattu tänne kalliilla hinnalla, tai tehty vaikkapa rehuraision tehtailla.
Jos ap alat saada kovastikin neuvoja eri merkeistä, ja varsinkin jos sulle aletaan haukkumaan toisia koiranruokamerkkejä ja väittämään, että ne aiheuttavat lemmikin sairastumista tms. niin silloin pitää hälytyksellojen soida. Aina kannattaa miettiä, ihan realistisesti, mitä hyötyä joku ihminen saa tietyn merkin promoamisesta. Yleensä siellä takana on joku hyötysuhde.
Kannattaa lukea koiranruokien tuoteselosteet.
Eikä kannata maksaa turhasta.
Jahti&Vahti on hinta-laatusuhteeltaan mun mielestä parasta.
Kasvattaja joko yleensä kertoo etukäteen mitä on syöttänyt ja voit ostaa samaa ruokaa kotiin tai sitten kasvattajalta tulee mukaan ruokaa. Näin pentu saa samaa tuttua ruokaa suurimman muutoksen yli, eikä vatsa mene sekaisin ruoan vaihdoksesta. Kasvattajan tulisi myös tietää koiran kasvusta ja pystyä antamaan ruokintavinkkejä. Eli hyvä kasvattaja on tässä kaiken ao ja o.
Ja ihan vinkiksi. Koira on koira ja sen pentu on pentu, ei mikään vauva. Toivottavasti osaat kohdella koiranpentua pentuna, etkä pidä sitä vauvana. Koiraa ei pidä inhimillistää ihmisen tasolle, muuten saat itsellesi vain ongelmakoiran.
Tsemppiä pennun kanssa ja suosittelisin lukemaan koirista paljon tässä alkuun, sekä juttelemaan kasvattajan kanssa.