Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tämä on? (Oman käyttäytymisen pohdintaa)
14.10.2008 |
En tiedä, mistä aloitan, mutta koetan jostakin välistä aloittaa.
Elikkäs, tässä kovasti viimeisen vuoden aikana olen pohtinut ja tutkiskellut omaa käyttäytymistäni, toimintaani, ajatuksia jne... Paljon on kysymysmerkkejä miksi toimin kuten toimin, mutta otan nyt aiheeksi tämän yhden.
Eli olenko ihan ainoa laatuani vai onko tämä normaalia, että jos minuun ei ota kukaan sukulaisistani tai ystävistäni yhteyttä muutamaan päivään, eritoten ne minulle tärkeät ihmiset, niin minulla on tunne, että minusta ei välitetä, en olekkaan tärkeä heille, olo on yksinäinen, minut on unohdettu, toisilla on parempiakin ystäviä...
Ilahdun kovin kun joku ottaa yhteyttä, tulee käymään... Joskus kun käyn itse ystävälläni esim, tuntuu että tahallani haluan vähän vitkastella, jotta voin olla ystäväni seurassa.
Minulla on(?)/oli "paras" ystävä, mutta kun elämääni tuli ongelmia viime kevättalvella, ystäväni vähensi yhteydenpitoa minuun, todella huomattavasti! Nyt minua rassaa todella kovasti se, että minä tavallaan kyttään, että kenen kanssa tämä ystäväni on viettänyt aikaansa, odotan milloin hän soittaa tai tulee käymään. Olemme siis tekemisissä edelleenkin. Haluaisin päästä tästä eroon, mutta miten??! Tiedän, että uskouduin ja tukeuduin ystääväni viime kevättalvella paljonkin, mutta en ainoastaan yksisuuntaisesti, vaan hän myös monet kerrat itse soitti ja kyseli. Vastaavasti aiemmin, noin pari vuotta sitten kun ystävälläni oli vaikeuksia, hän tukeutui minuun, ja minä taas koin että haluan olla hänen tukenaan enkä ottaa etäisyyttä.
Vielä eräs seikka. Minulla on yksi tytär. Lähinaapurustossa asuu vain vanhempia ihmisiä. Annan tyttäreni pyytää useinkin kavereitaan meille yökylään/leikkiin. Melkeinpä odotan että milloin tyttäreni saa vieraita itselleen tai tytär pääsee jonkun luokse leikkiin. Joku juttu tässä varmaan on, miksi haluan ettei tyttäreni tarvitse olla yksin. Onko tämä normaalia äidiltä vai vai..? Tyttärelläni on kyllä kaksi velipoikaa, mutta ne leikit eivät ole aina samanlaisia poikien kanssa.
En nyt tässä kerro taustoistani enempää, jotta en vaikuttaisi teidän vastauksiinne. Olenko jokin läheisriippuvainen tai muuten vain epänormaali?
Kommentit (10)
Läheisriippuvaisuudesta hain netistä tietoa, mutta silti niistä tunnusmerkeistä eitäsmännyt kuin pari minuun.
Voinko siis olla sisimmässäni kuitenkin yksinäinen, vaikkakin minulla onkin olemassa ystäviä, aviomies, sisaruksia ja lapsia?
T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et oikein ole selvillä vahvuuksistasi ja elämäsi suunnasta yleensä. Mahdollisesti sinut on jätetty porukoista ulos koulussa, etsit nyt hyvitystä ja haluat varmistaa, että tyttärelläsi on pääsy klikkeihin. Nämä oli intuitiivisia arvauksia, mutta kaiken kaikkeaan kuulostat ihan normaalilta ihmiseltä: kaikki me haluamme suosiota, ystäviä ja välittämistä. Toiset haluavat sitä yksisuuntaisesti itselleen, mutta jos kaveruussuhde toimii molempiin suuntiin, saahan sitä soitella vaikka joka päivä. Ja sekin on normaalia, niin ystävyys- kuin parisuhteessa, että välillä tarvitsee enemmän tilaa ihan vain itselleen eli kaverisi ei välttämättä ole ottamassa etäisyyttä sinuun, vaan kuka ties läheisyyttä perheeseensä tai johonkin muuhun omaan.
Miten minä pääsen tästä yli?! En halua jatkaa elämääni loppuun näin. Minusta tämä on välillä liian rasittavaakin, mutta en ole voinut sille mitään!
T.Ap
Miten minä pääsen tästä yli?! En halua jatkaa elämääni loppuun näin. Minusta tämä on välillä liian rasittavaakin, mutta en ole voinut sille mitään!
T.Ap
En ymmärrä kuinka toi äsköinen viesti tuli tänne toiseen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnen olevani sinun täydellinen vastakohtasi.
En ota ystäviini yhteyttä jos he eivät ota minuun yhteyttä, jos menee yli 4kk soitan ja ihmettelen miksi ei ole tullut soitettua. Jos meille tulee vieraita odotan yhtä paljon heidän poislähtöään kuin tuloaankin.
Kuitenkin minulla on hyvät suhteet sukulaisiin, ystäviin ja työkavereihin.
Jep, täytyy se myöntää, että kun meillä on vieraita ja jos alan olla fyysisesti väsynyt niin kyllä minäkin silloin odotan että vieraat poistuvat.
T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkeästi olet tavallista enemmän kiinni ystävissäsi ja heidän hyväksynnässään. Se voi olla luonteenpiirre tai ongelma, riippuen siitä, haittaako se sinua ja ahdistatko ystäviäsi. Minusta ainakin tuntuu vaikealta, jos huomaan jonkun ihmisen roikkuvan minussa koirnapentumaisesti... joku toinen taas nauttii tiiviistä yhteydenpidosta ja asioiden jatkuvasta jakamisesta.
Tuo ystävistä mustasukkaisuuden tunteminen menee minun mittarillani pikkuisen neuroottisen puolelle. Mutta en ole itse ihan keskiverto, vaan epäsosiaalisemmalla puolella sitä karttaa ;)
Mutta mieti sitä annatko tyttärellesi hassua kuvaa ystävien tärkeydestä. Älä ainakaan siirrä omaa asennettasi häneen miettimällä ääneen tapaamisia ja niiden tiiviyttä ja tytön ystävien muita menoja. Kannusta myös viihtymään yksin ja veljien seurassa.
Tämä "paras" ystäväni, josta kirjoitin, on myös itse pitänyt aiemmin tiiviisti yhteyttä minuun, ennenkuin kevättalvella minulle tuli ongelmia. Nämä ongelmat eivät siis koskeneet ystävääni millään tavalla. Aiemmin kun ystävälläni tuli isoja ongelmia, hän tukeutui minuun. Välillä minulla on sellainen olo, että minun olkapää kelpasi, mutta itse en saanutkaan vastaavasti tukea. Joistakin muistakin asioista minulle on tullut tunne, että käytetäänkö minua hyväksi? Toisaalta, kun selasin läheisriippuvuden merkeistä netistä, tämä olikin yksi "oire".
En ikinä puhu tyttärelleni tytön ystävien muista menoista. Itseasiassa en niitä edes mieti. Mietin sitä, että kenen kanssa MINUN ystäväni viettää aikaansa. Tyttäreni viettää myös kyllä paljonkin aikaakin yksin ja veljienkin seurassa.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä että olet tiedostanut asian!