Lue keskustelun säännöt.
APUA - Mä en muista, koska olisin oikein kunnolla nauranut! :O
22.03.2012 |
En ole ajatellut olevani masentunut, mutta en muista, koska viimeksi olisin oikeasti nauranut niin että mahaan sattuu ja ei saa happea. Ennen mulla oli aina hauskaa ja kaikki nauratti, nyt on jotenkin kovin vähissä hauskuudet. Nautin siitä, kun lapsi kikattaa hervottomana, mutta ei mua itseäni naurata. Usein töissä joku kahvihuoneen väsynyt vitsailu saa minut vain vaivautumaan. Miten minusta tuli näin tylsä ja huumorintajuton?? :(( Haluan taas naurun takaisin!!
Kommentit (11)
Kuuden vuoden kuuliaisuus -biisille. Sen jälkeen on ollut vähän rauhallisempaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on ollut parempiakin jaksoja, mutta kyllä se tänäänkin nauratti.
en ole tainnut nauraa kunnolla aikoihin. Töissä muiden muka hauskat jutut joskus hymyilyttävät, mutta en tajua miten jotkut jaksaa niille räkättää. Kyllä mua huvittaa useatkin asiat, mutta kunnolla nauran harvoin
En ole nauranut mutta kun ei edes hymyilyta. Mies tulee kotiin, hymyillen astuu sisaan ja ma vaan moikkaan - hymy kaukana. Tajusin taman ihan askettain ja surettaa. Nyt yritan vakisin vaantaa hymya miehelle ja lapsille, mutta miksei se tule enaa luonnostaan? Surettaa ihan lasten puolesta. Muistelevat akuisina, etta meidan aiti ei koskaan edes hymyillyt, saati sitten nauroi....kivakiva :(
Mihin se on hävinnyt?? Joskus mä olen herännyt siihen, että nauran ihan hirmuisesti unissani, ja se on ihan mahtava tunne.
ap
en ole tainnut nauraa kunnolla aikoihin. Töissä muiden muka hauskat jutut joskus hymyilyttävät, mutta en tajua miten jotkut jaksaa niille räkättää. Kyllä mua huvittaa useatkin asiat, mutta kunnolla nauran harvoin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin joskus tutkimuksen, että tekohymykin vaikuttaa aivoihin niin että alkaa olemaan onnellisempi. Eli naama korviin vaan, vaikkei hymyilyttäisi.. ehkä mun pitää kokeilla itse samaa nauramisen kanssa, hohhohhohhoo vaikkei yhtään naurattaisi.
Mä haluan olla taas hauska ja pitää hauskaa elämässäni!
ap
En ole nauranut mutta kun ei edes hymyilyta. Mies tulee kotiin, hymyillen astuu sisaan ja ma vaan moikkaan - hymy kaukana. Tajusin taman ihan askettain ja surettaa. Nyt yritan vakisin vaantaa hymya miehelle ja lapsille, mutta miksei se tule enaa luonnostaan? Surettaa ihan lasten puolesta. Muistelevat akuisina, etta meidan aiti ei koskaan edes hymyillyt, saati sitten nauroi....kivakiva :(
Ensin se on sellaista vähän kiusallista hehettämistä ja mulkoilua epäluuloisesti, mutta sitten kun toisten älyttömiä nauruja ja ohjaajan mukapirteää kekkulointia kuuntelee niin pokka ei vain yksinkertaisesti pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, näin kerran naurujoogaa terveysmessuilla, ja se näytti ihan sairaan tyhmältä...mutta toimi :D
Alkoi väkisinkin naurattaa vaikka vain seurasin sivusta!!!
Just tuota tarkoitan, että väkisin tuotettu nauru muuttuukin aidoksi. Mä alan nyt elämässäni vääntämään vaikka tekonaurua ennen kuin oikeat nauruhanat avautuu taas. Ennen nauroin aina. Naurujoogaan täytyy tutustua ehdottomasti myös, kiitos vinkistä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se kunnolla nauraminen kuitenkin tuo muitakin hyötyjä kuin hetkittäisen hyvän mielen.
Kuuden vuoden kuuliaisuus -biisille. Sen jälkeen on ollut vähän rauhallisempaa...