plussasin ja ahdistaa

ihan normaalilta. Sun ajatukset on varmaan olleet niin kauan siinä pelkässä yrittämisessä ja varmaan ollut jo ajatusta ettei ikinä onnistukaan niin varmaan se yhtäkkiä pelottaa. Niin ja varsinkin jos kaks keskenmenoa takana niin nekin varmasti kummittelee siellä.



Tsemppiä!

reaktio vaikka kuinka olis toivonut. pakokauhu valtaa.. Onnea!

ja varmaan kaikki kuuluu asiaan. Koeta jutella miehen kanssa ja vaikka sanot itsellesi että nyt järki käteen, nainen.



Minulla kävi vastaavassa tilanteessa niin, etten ilonnut ollenkaan raskaudesta, suhtauduin kylmän neutraalisti raskauteen. Vasta kun olin niillä viikoilla, että vauva selviäisi vaikka syntyisi, rentouduin ja aloin nauttia raskaudesta.



Sinulla on erilaiset tunteet mutta myllertää saa vaikka olisi toivottu ja odotettukin lapsi. Kunhan pääset neuvolaan saakka, siellä voi olla hyvä puhua jos tuntemukset jatkuu samanlaisina.



Onnea ja mielenselkeyttä sinulle toivottelen :)

Anna ajatusten tulla, eiköhän ne kertamässäämisellä mene ohi? Toivon ainakin. Ihan luonnolliselta kuulostaa, kaikkiin tunteisiin sulla on oikeus.



Mä olen miettinyt vähän samaa. Ollaan yritetty toista lasta monta vuotta, mutta ei ole onnistunut. Hyvin ajallaan alkavat kuukautiset. Yksi lapsi kuitenkin jo on, joten emme ole ajatelleet hoitoihin lähteä. TJOT.



Vähän aikaa sitten menkat olivatkin yllättäen myöhässä... Ja jouduin ihan tosissani kohtaamaan sen ajatuksen, että entä jos se onkin nyt tapahtunut... Se, mitä olemme vuosia toivoneet, voisiko se olla viimein totta? Ja usko tai älä, mutta ei minunkaan ajatuksiani yksin onni täyttänyt. Kaikki menisi uusiksi, esikoinen on jo koululainen ja elämä on nyt niin helppoa, asiat raiteillaan. Hetken ehdin jopa panikoida asian suhteen.



Tein kuitenkin testin ja se tuttu negahan se siellä oli. Ensimmäistä kertaa kuitenkin nega ei ollutkaan pelkkä pettymys. En ole aikoihin joutunut testiä edes tekemään, sen verran säntillisesti aina kuukautiset alkavat, ja aiemmin negan nähtyäni on aina tullut surullinen olo, kun ei taaskaan tärpännyt. Tällä kertaa se oli jopa helpottavakin näky.



Tuo kokemus oikeastaan vahvisti tunnetta siitä, että ainakin hoitojen väliin jättäminen on ollut oikea päätös. Jos se lapsi nyt alkunsa saisi vastoin kaikkia odotuksia näiden vuosien jälkeen, niin onhan se tervetullut kohtalo, mutta ehkä olen jo päässyt täysin sinuiksi sen asian kanssa, että meillä on yksi lapsi eikä enempää tule.



Tarkoitan tällä sitä, että ymmärrän kyllä tuonkin tunteen, mitä koet. =)

Niin... mullakin on ikää jo 32v, niin olin jotenkin asennoitunut siihen, että meistä ei enää tule vanhempia, ja hyväksynytkin sen.... alkanut suunnitella elämää sen varaan, että olemme lapsettomia. Ja nyt kaikki kellahtikin päälaelleen. Tunnen syyllisyyttä siitä, että ajattelen omaa elämän mukavuuttani ja helppoutta tällä hetkellä ja tuntuu ahdistavalta, että siihen tulee kolmas, jonka ehdoilla kaikki pitää mennä. ARRRGH! Miksi elämän pitää olla niin hankalaa?!??

Niin... mullakin on ikää jo 32v, niin olin jotenkin asennoitunut siihen, että meistä ei enää tule vanhempia, ja hyväksynytkin sen.... alkanut suunnitella elämää sen varaan, että olemme lapsettomia. Ja nyt kaikki kellahtikin päälaelleen. Tunnen syyllisyyttä siitä, että ajattelen omaa elämän mukavuuttani ja helppoutta tällä hetkellä ja tuntuu ahdistavalta, että siihen tulee kolmas, jonka ehdoilla kaikki pitää mennä. ARRRGH! Miksi elämän pitää olla niin hankalaa?!??

Meillä nyt toinen tulossa ja kovasti oli toivottu tämä raskaus. Mutta, kun tein plussatestin, ajattelin hetii, että haluan perua koko homman välittömästi. Itkin muutaman päivän ja miehellekin toki kerroin, että ahdistaa ja kaduttaa ym. Yhden lapsen kanssa on ollut niin helppoa, että miksi ihmeessä edes koskaan halusin toista lasta?? Yhden lapsen saa helposti tarvittaessa hoitoon, matkustelu sujuu aika kivasti, lapsi on jo omatoiminen joltain osin jne jne. Mutta aikani vatvottuani negatiivisia ajatuksia, aloin ajatella mitä kaikkea ihanaa toinen lapsi meidän elämään tuokaan. Ja ennen kaikkea, esikmoisemme saa sisaruksen. Mikä rikkaus!

Yhden lapsen kanssa on mun mielestä helppoa, että jos teistä siltä tuntuu, kun lapsi on vähän kasvanut, että lapsiluku saa jäädä siihen yhteen, niin se on ihan fine. Omista mukavuuksista ei juurikaan tarvitse luopua 1 lapsen kanssa, paitsi toki vauvavuotena. Sen jälkeen helpottaa useimmiten, lapsi alkaa nukkua kunnolla, syö samaa ruokaa teidän kanssa, voitte viedä isovanhemmille yökylään jne jne. Nyt, kun meillä on lapsi, ymmärrän mikä valtava rikkaus hän on. Ja tämä rakkauden määrä on aivan käsittämätön. Se tulee sinutkin yllättämään ällikällä!

Ja mitä noihin synnytyksenjälkeiseen masennukseen jne tulee, niihin on olemassa hyvät lääkkeet. Mulla tuli synnytyslaitoksella niin hirveä ahdistus, että sain paniikkikohtauksen. Sain onneksi heti lääkkeet ja kotiin palattua olo oli ihan normaali ja onnellinen. En siis kotona enää lääkkeitä ottanut. Ja lääkärin kanssa sairaalassa pitkään keskustelin tilanteestani ja hän painotti, että neuvolaan voi soittaa välittömästi, jos alkaa tulla pieniäkin masennuksen oireita. Lääkkeillä saadaan masennuksen pahimmat oireet kuriin heti ja parin viikon päästä koko olo alkaa normalisoitua. Tämä tieto helpotti minua hurjasti, enkä ole sittemmin mitään masennuslääkkeitä tarvinut.

Muista, että raskausaikana hormonit aiheuttavat joillekin paljonkin mielialojen vaihteluja, masennusoireita ja ahdistustakin. Mulla oli ekan kolmanneksen aikana hurjasti masentuneita ajatuksia, mutta ne tasaantui, kun alkoi toinen kolmannes. TUnteiden vuoristorata on aivan normaalia raskausaikana ja sen jäkeen. Et ole epänormaali, etkä voi itse ajatuksillesi muuta kuin sen, että annat ajatusten tulla ja mennä. Itket, kun itkettää ja naurat, kun naurattaa.

Jaksamista ja onnea raskautesi johdosta. Elämä muuttuu lopullisesti, mutta PAREMPAAN!

Sitten kun pääset neuvolaan asti, ne kyselee siellä sun tunteista juurikin siksi, että äidit voi olla plssattuaan ihan sekaisin eivätkä tiedä edes, haluavatko ollenkaan ollakaan raskaana koska kaikki on niin pelottavaa ja arvaamatonta.



Onnea kovasti. Raskaana olo on kuin vuoristoradalla ajelua; kun kerran on kyydissä niin on otettava vastaan se mitä sieltä tulee, hyvinä ja huonoina hetkinä, pois kyydistä ei enää pääse. Mut mieti että ensi vuonna tähän aikaan sun pieni lapsesi jo hymyilee ja suukottelee sua - kunhan sinne jaksat niin sitten helpottaa.



Tästä asiasta on kirjallisuuttakin, mm. raskausajan kriisit - kirja, joka on helppolukuinen oppikirja äidin hyvinvoinnista raskausaikana, ja myös niistä tunteista joista ei ääneen puhuta.